Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli kirkolliskokousviikon ensimmäisessä täysistunnossa pitämässään kirkolliskokouksen avauspuheessa ihanteita sekä ihanteiden ja realismin ristiriitaa.

Puheensa aluksi Luoma viittasi tämänhetkiseen maailmantilanteeseen.

— Maailma on viime kuukausina ollut myllerryksessä. Meille tuttua, toisen maailmansodan jälkeistä maailmanjärjestystä on haastettu tavalla, joka tyrmistyttää. Voimankäyttöön perustuva suurvaltapolitiikka on jälleen nostanut päätään, ja eurooppalaiset valtiot joutuvat miettimään omaa paikkaansa nopeasti muuttuneessa tilanteessa, Luoma sanoi.

Siinä missä viime vuosikymmeninä valtioiden välisiä suhteita ovat ohjanneet suuret, mahdollisimman laajalti omaksutut ihanteet, ohjaavat toimintaa Luoman mukaan nyt toisenlaiset ajatukset, ne, jotka ohjaavat varmistamaan omat kansalliset edut.

— Ihanteet ovat saaneet yhden tärkeän muodon sopimuksissa, kuten vaikkapa YK:n ihmisoikeussopimuksessa vuodelta 1948, Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyökokouksen päätösasiakirjassa vuodelta 1975 ja Pariisin ilmastosopimuksessa vuodelta 2015.

Luoman mukaan rauha lienee ihmiskunnan historiassa kaikkein tärkeimpiä ihanteita. Viimeaikaisen maailmanpolitiikan kehityksen myötä on häneen mukaansa myönnettävä, että pysyvän rauhan ihanne ei enää ole yhtä korkeassa kurssissa kuin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

— Rauha lienee ihmiskunnan historiassa kaikkein tärkeimpiä ihanteita. Viimeaikaisen maailmanpolitiikan kehityksen myötä on myönnettävä, että pysyvän rauhan ihanne ei enää ole yhtä korkeassa kurssissa kuin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, Luoma sanoi.

Yhteisen, laajapohjaisen sopimisen ihanne on kokenut kolauksen, kun valtiot, erityisesti suurvallat, haluavat yhä häikäilemättömämmin varmistella omia asemiaan ja vieroksuvat esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien ja muiden kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden toimintaa.

— Itsekkäät ihanteet ovat voimistuneet yhteistä hyvää etsivien ihanteiden kustannuksella, ja niinpä rauhan ihanne kohtaa jälleen kasvavaa uhkaa.

Synnittömyys ei ole ihanne, johon kirkossa pyritään.

IHANTEET KUVAAVAT Luoman mukaan asiaintilaa, joka on vaikeasti saavutettavissa, kenties jopa mahdotonta saavuttaa.

— Silti niiden merkitys on mittaamaton. Ihanteiden ja todellisuuden, idealismin ja realismin välinen jännite on tuttua aivan arkisesta elämästä, arkkipiispa Luoma totesi.

Luoma arvioi ihanteiden ja todellisuuden jännitteen oleva ajankohtainen asia monin tavoin. Maan hallitus toimii Luoman mukaan tällä hetkellä hyvinvointiyhteiskunnan ihanteen ja vakavien talousrealiteettien ristipaineessa. Julkinen keskustelu on hänen mukaansa keskittynyt paljolti siihen, ovatko ihanteet ja todellisuus hallituksen toimissa tasapainossa.

Arkkipiispa Luoman mukaan todellisuuteen kuuluu, että maailma, jossa kirkko elää ja toimii, on aina asettanut kirkolle haasteita. Ihanteisiin kuuluvat ne monenlaiset unelmat ja toiveet, joiden mukaan haluaisimme kirkkoamme rakentaa. Tasapainon hakeminen ihanteiden ja todellisuuden välillä kuuluu kirkon olemukseen.

Arkkipiispa tarkasteli synnin käsitettä ja totesi että synti on yksinkertaisesti voima, joka nakertaa ja turmelee, korruptoi, alistaa ja tuhoaa. Ei ole sellaista ihmistä, jossa tämä voima ei vaikuttaisi.

— Synnittömyys ei ole ihanne, johon kirkossa pyritään. Synti on läsnä maailmassa ja kirkossa lähtemättömällä tavalla. Vaikka saarnaamme synnin synniksi, tiedämme, ettei maailma meidän toimillamme muutu synnittömäksi. Kirkon ihanteena synnin läpäisemän todellisuuden keskellä on syntien anteeksiantamus ja armo, Luoma korosti.

Luoma viittasi puheensa lopuksi kirkolliskokousviikon torstai-iltana vietettävään saamelaiset kirkossa -messuun.

— Kirkon elämän ja toiminnan ohjaava ihanne, anteeksiantamus ja armo, on tällä viikolla erityisellä tavalla esillä, kun torstai-iltana kokoonnumme Turun tuomiokirkkoon. Siellä kirkkomme pyytää anteeksi saamen kansalta sitä syntiä, jolla kirkko on loukannut saamelaisia, heidän kansallista identiteettiään, oikeuksiaan ja sitä, mikä saamen kansalle on pyhää. Torstai-iltana keskitytään anteeksipyytämiseen − anteeksiantamisen ja armahduksen sanojen aika ei ole silloin. Tie anteeksiantamukseen ja armoon kulkee kuitenkin aina anteeksipyytämisen kautta, ja nyt on sen vuoro, arkkipiispa Luoma sanoi.

Lue myös:

Piispa Jolkkonen kirkolliskokouksen avajaissaarnassa: Tarvitaan halua nöyrtyä ja kuunnella toisia

Ilmoita asiavirheestä