Turun tuomiokirkko odottaa majesteetillisen näköisenä Turun keskustassa. Suomen vanhimman kaupungin kansallispyhäkön valtavista ovista astuu sisään satojatuhansia kävijöitä vuodessa.
Mikäli lähiaikoina aikoo maan ainoaan keskiaikaiseen katedraaliin, kannattaa pyrkiä sinne pian. Ensi helmikuussa kirkon ovet sulkeutuvat ja avautuvat kunnolla vasta vuoden 2028 lopussa.
Tuomiokirkon talotekniikka on 1970-luvun perua ja pakko uusia. Lisäksi peruskorjauksen myötä yleisö päästetään moniin aiemmin salaisiksi jääneihin tiloihin. Kirkon julkisivuun ilmestyy jopa hissikuilu.
Nyt vastassa ovat sisarukset Eeva-Kaisa ja Juhana Ahlamo, tuomiokirkkoseurakunnan tiedottaja sekä kirkon ylivahtimestari. He kertovat, että remonttitöiden aikanakin kirkkoon saattaa jonkin verran päästä sisälle. Tosin ensimmäiseksi sulkeutuu kirkon ydin, kirkkosali, ehkä jopa vuodeksi.
– Matkailijoille eniten näkyvä muutos on varmaan tässä, Eeva-Kaisa Ahlamo sanoo ja viittoo mahtavaan, tornihallin ja kirkkosalin väliseen oviaukkoon.
Aukossa ei ole ovia. Jatkossa on. Tulevana syksynä tiedetään, millainen. Niitä tarvitaan, jotta eteisen hälinät eivät häiritsisi tapahtumia eikä kirkkoon tulijoita tarvitsisi hyssytellä.
Järein muutos ilmaantuu tornihallin viereiseen, Ursulan kappeliin. Siellä keskiaikainen englantilaispyhimys on jo saanut tottua siihen, että kappelissa käydään vessassa.
Turun tuomiokirkko on saman edessä kuin muutkin seurakunnat, jotka myyvät säästösyistä seurakuntahtaloja ja etsivät nyt sopivia paikkoja kastekahveille, rippikouluryhmille ja hyväntekeväisyyspiireille kirkoista. Ursulan vessojen yläpuolelle ilmestyy välipohja 105 vuoden tauon jälkeen ja jopa keittiö. Jatkossa täällä kahvitellaan ja kokoustetaan. Ehkä tulee matkamuistomyymäläkin.
KIRKKOSALISSA ON parhaillaan muskariryhmä laulelemassa. Matkailijat kumartelevat lukemaan tekstikylttejä, ja osa ottaa avuksi kännykkälampun. Keskiaikaista hämäryyttä jäljittelevä valaistus on tuottanut käytännön pulmia, ja remontissa on luvassa lisää valoa.
Me matkaamme kirkon pyhimpään, pääalttarille. Alttaria ympäröi kaunis kynnys, johon moni kompuroi, ja se luultavimmin poistuu. Ajatus alttarin muokkaamisesta hirvittää, mutta sitä muotoiltiin uusiksi jo 1970-luvulla. Myöhemmin puhelimessa kirkkoherra, tuomiorovasti Aulikki Mäkinen pohtii kirkon muuttamisen merkitystä:
– Turun tuomiokirkko on monille rakas ja Suomen tärkein historiallinen rakennus, mutta se ei ole museo vaan elävän uskon koti. Sitä on muutettu lukuisia kertoja, ja nyt tulee vain uusi kerros.
Lähdemme taas kirkkosalin puolelle. Keskilaivan kohdalla Juhana Ahlamo osoittaa lattian erikoisia laattoja. Niistä saa auki kirkon huoltokanavat. Ne kaivettiin tänne sata vuotta sitten, kun kirkko sai keskuslämmityksen.
Tuomiokirkkorakennus on noin 4 500 ihmisen hauta, joten samalla siirrettiin vainajien viimeisiä leposijoja. Hautaesineitä ei kuitenkaan viety pois. Niistä kohta.
Ujuttaudumme seinän sisässä keskiaikaisia portaita saliin, joka piileksii Ursulan kappelin katossa.
PUJAHDAMME SAKASTIIN, sitten sakastin alle. Päädymme tekniseen tilaan valtavalle sähköpääkeskukselle. Kaikki tämä sekä vesijohdot ja viemärit täytyy uusia.
– Talotekniikka voi prakata koska vain. Osa sähköjohdoista on jo todella haperoita, Juhana Ahlamo sanoo päätään puistaen.
Palaamme maan tasalle ja pieneen, 1700-luvulla rakennettuun ruiskuhuoneeseen. Kirkossa on syttynyt kymmenittäin tulipaloja, joten oma sammutusvälineistö tuli tarpeeseen.
Ruiskuhuone sijaitsee sakastin ja Kaarina Maununtyttären kappelin välissä, ja se on kirkon julkisivun nuorin tulokas – toistaiseksi. Kirkon julkisivu on jälleen muuttumassa.
Astumme ruiskuhuoneen ulko-ovesta ulos ja katselemme mahtavaa kirkkoa. Juuri tänne pystytetään hissikuilu.
– Näkymä ei täällä ole yhtä ikoninen kuin Tuomiokirkkotorin puolella, ja hissikuilusta tehdään kirkon tyyliin sopiva, miettii Eeva-Kaisa Ahlamo.
Kirkon näyttävä torni on kaukana. Tulevalla hissillä ei nousta sinne vaan sakastin vintille. Sakasti on kirkon vanhin osa ja sai alkunsa jo 1200-luvulla.
Osassa sakastin ullakkoa pidetään jo kokouksia ja hartauksia, mutta jyrkät portaat karsivat kävijöitä. Pian koko vintti avautuu tilaisuuksille.
– Tavalliset ihmiset pääsevät kirkon vanhimpien holvikattojen alle. Tämä muutos sykähdyttää minua eniten, kirkkoherra Mäkinen paljastaa.
PALAAMME VINTILTÄ ulos ja sieltä ruiskuhuoneeseen, sitten sakastiin, kirkkosaliin ja taas eteisen tornihalliin. Kuljemme ylös eteläiselle lehterille.
Siellä on museo, joka jää modernisoituna paikalleen. Museossa Eeva-Kaisa Ahlamo avaa kaapinovelta näyttävän oven.
Ujuttaudumme seinän sisässä keskiaikaisia portaita saliin, joka piileksii Ursulan kappelin katossa. Tämän reitin lisäksi sinne pääsee vain luukusta, jonka voi nähdä häämöttämässä kappelin katossa vessojen yläpuolella.
– Monet eivät usko, että täällä on huone. Kun ulkona näyttää, että katonrajassa on ikkunat, ihmiset ällistyvät, Ahlamo kertoo nauraen.
Salissa odottelee hyllymetreittäin tiiliä ja vanhoja sikari- ja hedelmälaatikoita, jotka on numeroitu vanhanaikaisella käsialalla. Niistä löytyy vainajien omaisuus, joka joutui väistymään kaapelikaivantojen tieltä. Nyt ikivanhat hautaesineet ja hautavaatteet matkaavat Turun kaupunginmuseoon, sillä tämäkin sali avataan piireille ja tilaisuuksille.
KAUKANA ALAPUOLELLA, Dom Caféssa tutkitaan, voisiko keskiaikaisen seinän puhkaista vanhaan tiilivarastoon kahvilan suurentamiseksi. Terassikin on suunnitteilla. Ulkona vaihdetaan nupukivialueita pyörätuoleille ja rollaattoreille sopiviksi.
– Olemme saaneet nupukivistä palautetta, että kunhan muistaa pitää kielen pois hampaiden välistä, nykyisilläkin reiteillä saattaa pärjätä, Eeva-Kaisa Ahlamo päivittelee.
Entä sitten kirkontorni? Moni on toivonut pääsyä sen 85 metrin korkeuteen. Juhana Ahlamo johdattaa meidät taas kirkkosaliin ja sieltä metalliristikon takaa yhteen tornin kolmesta portaikosta. Yli 500 askelmaa kiertää kiertämistään ylöspäin. Osa portaista on kahden askelman korkuisia tai haperoita. On ahdasta. Matkan varrella on ovia tornin uumeniin. Seinävalot ohjaavat kulkua, mutta aiemmin kellonsoittaja ravasi täällä säkkipimeässä, monta kertaa päivässä.
– Ei sentään vartin välein, Eeva-Kaisa Ahlamo toteaa.
Neljännes- ja tuntikelloja on soitettu Turun tuomiokirkossa vasta vuodesta 1832, ja ne toimivat alusta saakka punnuksilla.
Jäämme hengästyneinä yhdelle välitasanteelle. Siellä on säästöön kannetut kirkonpenkit, jotka korvattiin 1990-luvulla kirkkosalin etuosassa irtotuoleilla. Vieressä avautuu reitti sivulaivahholvien päälle.
Tornin avaamista yleisölle on harkittu. Keskiaikaisiin rakenteisiin ei kuitenkaan haluttu koskea hätäpoistumisteiden mahdollistamiseksi.
– Siksi torni pysyy jatkossakin suljettuna isolta yleisöltä. Se säilyy sitten paremmin tuleville sukupolville, Eeva-Kaisa Ahlamo sanoo.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä