Ensimmäinen oikea työpaikkani oli Vaasassa. Saavuin länsirannikolle pimeänä marraskuun päivänä vuonna 1981 ja asetuin tilapäisesti asumaan matkustajakotiin. Minulla ei ollut keittomahdollisuutta. En tuntenut paikkakunnalta ketään, eikä minulla ollut seurana edes radiota. Aika ankea alku.

Toisaalta uusi, koulutusta vastaava työpaikka tuntui muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen taivaan lahjalta, työ oli mielenkiintoista ja työyhteisö mukava. Myös tutustuminen uuteen paikkakuntaan oli kiehtovaa, ja asuntokin aikanaan löytyi. Silti vanha päiväkirja kertoo, että olin yksin. Totaalisen yksin.

Vaasan seurakunnassa toimi opiskelijapiiri, johon en ensin halunnut mennä, koska ehdottomasti en ollut enää opiskelija! Sinne kuitenkin helmikuun alussa päädyin, ja se muutti elämäni paljon iloisemmaksi.

Opiskelijapiiri toimi Vaasan suomalaisen seurakunnan siipien suojassa. Saimme seurakunnalta kokoontumistilan, tarvikkeet tarjoiluihin ja mahdollisuuden tehdä retkiä seurakuntayhtymän leirikeskuksiin. Periaatteessa joku työntekijä kai oli vastuussa opiskelijatoiminnasta, mutta käytännössä piiriläiset huolehtivat ohjelmastaan itse. Ilmeisesti myöhempinä vuosina, jolloin en enää ollut Vaasassa, palkattu työntekijä oli enemmän opiskelijapiirin tukena.

Nykyään ei kai puhuttaisi opiskelijapiiristä vaan nuorten aikuisten toiminnasta, sillä mukana oli myös aika monta jo työelämään siirtynyttä nuorta ihmistä. Toiminnan painopiste oli kyllä opiskelijoiden maailmassa, sillä tilaisuuksia järjestettiin myös korkeakoululla ja muissa oppilaitoksissa. Opiskelijat itse järjestivät!

Ystävien löytymisen lisäksi minulle piirissä oli antoisinta tutustuminen eri taustoista tuleviin kristittyihin. Luterilaisen kirkon osalta melkein kaikki herätysliikkeet olivat edustettuina. Lisäksi oli vahva helluntaiseurakuntien, vapaakirkon ja baptistien edustus. Yhteinen usko yhdisti, vaikka opilliset painotukset olivat erilaisia. Umpiluterilaisesta taustasta tulevalle se oli todella terveellistä.

Huhtikuun viimeisenä lauantaina 2025 me 1980-luvun alkupuolen opiskelijapiiriläiset tapasimme Vaasassa. Elämässä oli 40 vuoden aikana tapahtunut paljon ja monenlaista, mutta silti koolla tuntuivat olevan ne samat nuoret aikuiset, kukin omalle tyylilleen uskollisena. Tapaaminen alkoi puolilta päivin Vaasan yliopiston kauniilla kampuksella ja päättyi puolen yön aikaan olosuhteiden pakosta, kun paikallisen ravintolan tarjoilija ilmoitti, että sulkemisaika oli koittanut. Siinä välissä ehdittiin puhua monta asiaa, nauraa monta naurua ja vähän itkeä tirauttaakin.

Suuri yksimielisyys vallitsi siitä, että opiskelijapiiri oli ollut merkittävä sosiaalinen ja hengellinen yhteisö, vertaistuen antaja ja yksinäisyyden poistaja siinä elämänvaiheessa, kun opeteltiin elämään omillaan uudella opiskelu- tai työskentelypaikkakunnalla. Monet opiskelijapiiriläiset kertoivat olevansa edelleen aktiivisia seurakunnissa, herätysliikkeissä ja muissa kristillisissä yhteisöissä. Voisi ajatella, että Vaasan opiskelijapiiri on vuosikymmeniä kantanut hedelmää monilla eri paikkakunnilla.

Nuoriin aikuisiin satsaaminen ehkä tarkoittaakin juuri sitä, että seurakunta tarjoaa toiminnalle tilat ja muut ulkoiset puitteet. Seurakunnan työntekijä on myös kuvioissa mukana mutta antaa nuorille aikuisille tilaa itse suunnitella ja toteuttaa omaa toimintaansa. Ikävuosien 20-30 välillä ihmiset ovat ennakkoluulottomia, heillä on paljon hyviä ideoita ja tavoitteita, ja he ovat valmiita näkemään vaivaa niiden toteuttamiseen. Myös yhteiskristillinen lähestymistapa on tuottanut hyviä tuloksia muuallakin kuin Vaasassa.

Annetaan nuorille aikuisille mahdollisuus!