Jumala on muutoksen Jumala, myös oman muutoksensa: juutalaisten heimojumalasta kehittyi koko maailman jumala isolla alkukirjaimella.
Näin voisin pelkistää tuoreen ”kohukirjan” sanoman (vaikka en ole kirjaa omasilmäisesti lukenut, mutta kuullut radiossa tekijän haastattelun ja lukenut arvioita). Kyse on Ville Mäkipellon, Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan paljon mediahuomiota saaneesta kirjasta Jumalan synty – Isän ja pojan kätketty historia (Otava, 266 sivua).
Kaivoin kirjahyllystäni esiin samaa aihepiiriä – muuttuvaa Jumalaa tai oikeammin jumalakäsitystä – käsittelevän tuhdin kirjan, joka aikoinaan teki minuun vaikutuksen: entisen nunnan, Karen Armstrongin Jumalan historia – 4000 vuotta juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia (Ajatus-kirjat 2007, sivuja 669, suom. Markku Päkkilä, asiatarkistus Heikki Räisänen).
Kirjan luettuani ymmärsin mitä muutoksen Jumala tarkoittaa: ei ainakaan muuttumattomuutta.
Juuri notkeus muutokselle tekee Jumalasta niin tärkeän ja merkittävän niin yksilöille kuin yhteisöillekin. Jumalalla on aina ollut merkitystä ihmiselle ja yhteisöille, ja jumalat ovat muuttuneet ihmisten tarpeiden myötä. Niinpä se kristillisen opin mukainen Jumala, jota kirkoissa nyt tietyin sanoin rukoillaan ja palvellaan, on vastaus nykyisten ihmisten kysymyksiin.
Ihminen ei ole vastaus Jumalalle, vaan Jumala on vastus ihmiselle. Ihmisen ei tarvitse muokata itseään Jumalalle sopivaksi, vaan Jumala muokkautuu ihmiselle sopivaksi.
”Ihmisten jumalakäsityksellä on historiansa, sillä Jumala on merkinnyt aina hieman eri asioita kaikille niille ihmisryhmille, jotka ovat Jumalan käsitettä eri aikoina käyttäneet. Yhden sukupolven ja yhden ihmistyhmän muodostama käsitys Jumalasta saattaa hyvinkin olla merkityksetön jollekin toiselle ihmisryhmälle, – – – Kun yhdenlainen käsitys Jumalasta on muuttunut merkityksettömäksi tai toisarvoiseksi, siitä on kaikessa hiljaisuudessa luovuttu ja sen paikan on ottanut jokin uusi teologia”, kirjoittaa Karen Armstrong.
P.S. Mäkipellon, Pakkalan ja Hakolan kirjaa on täällä jo käsitellyt ainakin Ilmari Karimies.
In ipsa fide Christus adest, Itse uskossa Kristus on läsnä.
Efesolaiskirje:
3:17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
Apostolien teot:
15:8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin,
15:9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
Johanneksen evankeliumi:
14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Mika,
” .. ja jäämme hänen tykönsä asumaan.”
Kun ihminen tulee uskoon Raamattu monella tavalla tekee selväksi, että asianomainen on täydellinen Jumalan lapsi, Jeesuksen seuraaja = Christianos. Eli Jumala on hänen luonaan ja sisällisesti hänessä.
Vaikka pelastus tulee Jumalalta se yhtyy Henkeen, jonka Jumala on puhaltanut ihmiseen luomisessa. ”Kristus meissä me Kristuksessa”.