Nurmijärveläinen Jouko Harjunpää on todellinen monitoimimies. Työuralla ja elämässä on riittänyt niin ylämäkiä kuin alamäkiäkin. Vaimon vakava muistisairaus diagnosoitiin kohtalokkaalla viiveellä, mutta 44 yhteistä vuotta ja rakkaus kantavat yhä eteenpäin.

Alzheimerin taudin ensioireet näkyvät usein muistiongelmina tai hahmottamisvaikeuksina, joihin alkavat kiinnittää huomiota läheisimmät ihmiset tai sairastunut itse. Jouko Harjunpää havaitsi vaimossaan Tiinassa ensimmäiset muistisairauden oireet jo yli 10 vuotta sitten.

– Ensimmäinen merkki taisi olla se, kun Tiina yritti päästä auton avaimilla sisään hotellihuoneeseen, Jouko muistelee.

Tiina Harjunpää työskenteli tuolloin Nurmijärven terveyskeskuksessa sairaanhoitajana ja hoiti muistisairaita.

Vuonna 2016 hän alkoi itsekin tunnistaa muistisairauden oireita ja pyysi päästä magneettikuvauksiin. Työterveys kuitenkin epäsi pyynnön, sillä Tiinaa hoitanut psykiatri oli sitä mieltä, että kyse ei ole muistisairaudesta.

Jouko pyysi päästä keskustelemaan psykiatrin kanssa, koska hän oli nähnyt, minkälaisia ongelmia Tiinalla oli, mutta häntä ei otettu vastaan.

Kun ongelmat jatkuivat, Tiina kävi yksityisellä puolella magneettikuvauksissa. Kuvista ei tuolloin löydetty mitään muistisairauteen viittaavaa. Myöhemmin kävi kuitenkin Joukon mukaan ilmi, että kuvat oli katsonut vain röntgenlääkäri.

Poliisin puuttuminen auttoi hoitoon pääsyssä

Tilanteeseen alettiin saada selvyyttä vasta vuonna 2021. Tiina oli tulossa mökiltä kotiin autolla ja reitti oli tuttu, mutta hän eksyi Hämeenlinnaan. Ajaminen ei oikein sujunut ja Tiina ajoi autolla muun muassa liikenteenjakajan yli.

– Poliisit pysäyttivät Tiinan ja ottivat häneltä ajokortin pois. Minä kävin hakemassa hänet kotiin, ja poliisit käskivät pyytämään neurologin lausunnon, jos Tiina haluaa saada kortin takaisin, Jouko kertoo.

Tiina sai ajan Hyvinkään neuropoliklinikalle. Ennen vastaanottoa neurologi soitti Joukolle kysyäkseen hänen mielipidettään tilanteesta.

– Olimme etsineet apua jo vuodesta 2016, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun omaiselta kysyttiin Tiinan tilanteesta.

”Ylivoimaisten esteiden edessä turvauduin niihin pieniin toivon kipinöihin, jotka olivat jäljellä.”

Neurologi määräsi Tiinalle heti lääkityksen. Hän pääsi magneettikuvauksiin ja häneltä otettiin selkäydinnäytteitä. Kävi ilmi, että kyse on pitkälle edenneestä Alzheimerin taudista.

– Vastaanotolla lääkäri laittoi vierekkäin kuvat terveen ihmisen ja Tiinan aivoista. Hän osoitti sitä kohtaa aivoissa, joka vaikuttaa hahmottamiseen. Terveen ihmisen aivoissa näkyi harmaata ja Tiinan kuvassa ihan mustaa. Se oli järkyttävä hetki, ja me molemmat itkimme, Jouko kertoo.

– Lääkäri kertoi katsoneensa myös Tiinasta otetut vanhat kuvat, ja hänen mukaansa niistäkin muistisairaus olisi ollut todettavissa, jos katsojana olisi ollut neurologi.

Löydösten jälkeen lääkitystä nostettiin, mutta lääkäri arveli, että vaikutukset ovat näennäisiä, koska lääkityksen aloittamisessa oli myöhästytty monta vuotta. Tiina oli määrätty työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2019 aivan muulla diagnoosilla.

Ihan normaalia elämää

Alzheimerin taudista huolimatta Harjunpäiden perheessä eletään normaalia elämää ja suunnitellaan yhteistä taivalta eteenpäin.

– Pari päivää diagnoosin jälkeen meni murehtiessa, mutta sitten Tiina sanoi, että onneksi tämä ei ole ALS. Tässähän voi mennä vielä vaikka 10 vuotta hyvin, Jouko kertoo.

– Päätimme, että yhdessä voimme selviytyä, vaikka se vaatisi meiltä kaiken. Mietimme Tiinan kanssa esimerkiksi, mitä tehdään 10 vuoden päästä.

Monilta Alzheimer-potilailta sairauden tunne häviää, ja näin on käynyt myös Tiinalle. Hän tietää olevansa sairas, mutta olo tuntuu kaikin puolin normaalilta.

– Tiinaa ei haittaa tai vaivaa, vaikka tavarat ja sanat ovat välillä hukassa. Hän elää tässä hetkessä ja osaa ottaa elämästä ilon irti. Hän käy esimerkiksi ystäviensä kanssa konserteissa ja lenkkeilee koiramme kanssa.

– Kotona hän pärjää, mutta muualla Tiinaa ei voi oikein päästää silmistä. Hän rakastaa olla mökillä ja hänen on vaikea ymmärtää, miksi minä en voi jättää häntä sinne yksin.

Rakkaus kantaa

Harjunpäät ovat tehneet yhteistä matkaa jo 44 vuotta. Pari tutustui toisiinsa yhteisessä opinahjossa, ja ystävyys leimahti rakkaudeksi varsin pian.

– Tiinan positiivisuus, iloisuus ja valoisuus tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ne ovat kantaneet meitä koko elämän ajan, ja kantavat vielä nytkin, Jouko kertoo.

”Empaattisuus on lisääntynyt ja toista haluaa auttaa niin paljon kuin mahdollista.”

Suomalaisten miesten on joskus vaikea ilmaista tunteitaan, mutta Joukon rakkaus puolisoaan kohtaan ei jää piiloon.

– Tiina on minulle äärettömän rakas ja vielä kauniskin. Vieläkin nipistelee vatsanpohjasta, kun katson häntä.

Joukon mukaan Alzheimer-diagnoosin saaminen on helpottanut elämää.

– Elämä on nykyisin seesteisempää. Olemme yhdessä päättäneet, että emme hukkaa aikaa riitelemällä. Aikaisemmin meinasi hermot mennä, kun Tiina ei löytänyt avaimia tai television kaukosäädintä eikä välillä edes jääkaappia, mutta nyt tällaiset asiat on helpompi ymmärtää. Empaattisuus on lisääntynyt ja toista haluaa auttaa niin paljon kuin mahdollista.

– Rakkautemme on oikeastaan vain kasvanut. Ja kyllä Tiinakin omalla tavallaan hoitaa minua.

Jouko Harjunpää uskoo, että onnellisen parisuhteen salaisuus on se, että rakkautta ja intohimoa vaalitaan välittämällä, koskettamalla, kuuntelemalla, huolehtimalla toisesta ja toinen toistaan palvellen.

– Tässä toteutuu Vuorisaarnasta tuttu ajatus: tee toiselle, mitä haluaisit itsellesi tehtävän. Teen kaikkeni, että Tiinalla olisi mahdollisimman hyvä olla ja että hän saa olla kotona mahdollisimman pitkään. Palkataan vaikka hoitaja, jos on tarvetta, Jouko toteaa.

Vastoinkäymisistä uuteen nousuun

Uransa alkupuolella Jouko Harjunpää työskenteli kolmen vuoden ajan Vantaankosken seurakunnan nuorisotyöntekijänä. Sen jälkeen hän on ehtinyt tehdä töitä esimerkiksi rakennusyrittäjänä, urheilujohtajana ja soitinrakentajana.

Tiinan sairastumisen lisäksi Joukon elämänmatkalle mahtuu vastoinkäymisiä myös työelämässä. Synkin vaihe oli, kun yhdeksän vuoden intohimoinen uurastus jalkapalloseura FC Hongan nostamiseksi eurooppalaiselle huipputasolle vei voimat, ja ura talousvaikeuksiin päätyneen seuran johtajana päättyi. Seurauksena oli loppuun palaminen, masennus ja pelkotiloja.

– Sinä aikana sain kokea kaikenlaista vastustusta ja vihaa, tuli jopa tappouhkauksia. Erakoiduin enkä omistanut edes puhelinta kahteen vuoteen. Uskokin oli siinä koetuksella. Ylivoimaiselta tuntuvien esteiden edessä turvauduin niihin pieniin toivon kipinöihin, jotka olivat jäljellä, Jouko kertoo.

Yksi Joukon intohimoista on aina ollut käsillä tekeminen, ja puutöillä oli tärkeä rooli elämänilon palautumisessa. Hän ryhtyi opettelemaan soitinrakentamista. Joukon isä oli ollut puuseppä, ja Joukon omassa tekemisessä suuntaa näytti nuoruuden harrastus bassonsoitto.

– Aloin rakennella sähköbassoja pihan perällä olevassa verstaassa. Tein kaiken alusta loppuun käsityönä, kokeilin erilaisia puulaatuja ja keksin uudenlaisia visuaalisia ja rakenteellisia ratkaisuja. Se oli intohimoista ja hauskaa tekemistä, ja elämänilo palautui.

Vapaa-aikanaan Harjunpää on ollut myös rakentamassa Kokkolan Ylä-Sokojalle maamme pienintä kivikirkkoa yhdessä siskonsa, veljiensä ja kyläläisten kanssa sekä julkaissut kolme kokoelmaa rakkausrunojaan.

Vaikka Jouko Harjunpää on kokenut paljon vastoinkäymisiä, hän tuntee olevansa maailman onnellisin mies.

– Joku onkin sanonut, että minä olen kuin kissa: putoan aina jaloilleni.

Intohimon voimalla eteenpäin

Tällä hetkellä Jouko Harjunpää vetää työkseen Arena 3.3 -hanketta yhdessä toisen pääomistajan Pepe Perkiön kanssa. Tavoitteena on rakentaa Vantaan Kivistöön tapahtuma-areena ja kongressihotelli. Omistajat arvioivat areenan avautuvan vuonna 2027.

– Areenan sijainti Kivistön rautatieaseman vieressä ja Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä on erinomainen. Tapahtumiin pääsee helposti, myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

– Meillä on mahdollisuus järjestää konsertteja yli 20 000 katsojalle, pienempiä keikkoja muutaman tuhannen hengen yleisöille, urheilutapahtumia jääkiekosta salibandyyn sekä messuja ja yritystilaisuuksia, Jouko visioi.

Kun Joukolta kysyy, mistä hän aina löytää voimia tarttua uusiin projekteihin, hän korostaa intohimon merkitystä.

– Kun työskentelin seurakunnan nuorisotyöntekijänä, intohimoni oli tuottaa nuorille elämyksiä. Myös bassojen rakentaminen oli intohimoista hommaa. Se veti puoleensa niin voimakkaasti, ettei illalla meinannut tulla uni, kun odotin seuraavaa aamua niin kovasti. Sama pätee tähän areenahankkeeseen.

– Intohimo on elävänä pitävä ja eteenpäin vievä voima sekä työssä että parisuhteessa. Elämä ilman intohimoa olisi tylsää, Jouko naurahtaa.