Luonto puhuu: Ihmisasutuksen liepeillä viihtyvä viherpeippo voi olla myös tuima sanansaattaja

Viherpeippo kertoo viisauksia. Kuva: Olli Seppälä

Hautausmaalla kävellessäni osui kohdalle viherpeippo. Se on lähemmin tarkasteltuna erikoinen ilmestys. Ensinnäkin sillä on vihertävä ja hivenen keltainenkin väri, varsinkin koiraalla. Ja toisekseen sillä on iso ja vahva nokka, joka soveltuu oivasti siementen ja jyvien käsittelyyn. Tosin viherpeippo syö ja syöttää poikasilleen kesäaikaan myös hyönteisiä.

Hautakiven päällä istuva viherpeippo (Chloris chloris) katseli minua. Sen ilme oli jotenkin tuima, kuin se olisi sanonut: Mitäs siinä tuijottelet!

Viherpeippo pesii koko maassa, mutta erityisesti Keski- ja Etelä-Suomessa. Se suosii kulttuurihympäristöjä, ja talvisin sitä voi nähdä lintulaudoilla. Suurin osa linnuista kuitenkin muuttaa etelämmäksi.

Vuosina 2008–2009 viherpeipot miltei katosivat maastamme, sillä ne sairastuivat alkueläimen aiheuttamaan tautiin. Sittemmin kanta on kasvanut, ja nykyisin maassamme pesii noin 200 000–400 000 paria.

TARINA KERTOO sielunhoitajasta, jota pidettiin hengellisesti viisaana ja lämpimänä ihmisenä. Totta se olikin, mutta vain osaksi.

Vapaa-aikanaan sielunhoitaja samosi ahdistuneena metsissä ja huusi. Hän huusi oman elämänsä rikkinäisyyttä, sitä, että ei ollut itseään kohtaan viisas eikä lämmin.

Hän vaati itseltään samalla kertaa täydellisyyttä hengellisesti ja moraalisesti, mutta oli täysin välinpitämätön kotinsa siisteydestä. Hänellä ei ollut ketään oikeasti läheistä ihmistä.

– Jumala, en kestä tätä ristiriitaa. Olen haljeta ahdistuksesta ja vihasta.

Jumala kuuli huudot ja lähetti kerran viisaan ja lempeän enkelin tuimailmeisen viherpeipon hahmossa puhumaan onnettomalle sielulle:

– Älä pelkää, en minä noki sinulta silmiä päästä, vaikka toivotkin niin.

– Minä olen ansainnut rangaistuksen, sillä en osaa olla kokonainen, yhtenäinen tai täydellinen.

– Mitä sinä höpötät? Ei Jumalaa kiinnosta sinun täydellisyytesi tai moraalisuutesi. Jumala on itsekin ristiriitainen ja sottainen, ja juuri siksi hän on myös armollinen. Ensin itseään ja sitten ihmistä ja koko luomakuntaa kohtaan.

Sielunhoitajalla menivät kuvainnollisesti jauhot suuhun ja pasmat (viittaus lankavyyhtiin) sekaisin.

– Tuohan on kummallista teologiaa, hän sopersi.

– Jumala on oivaltavasti kummallinen ja läpensä teologinen, viherpeippo sanoi virnistäen.

Rukous

Sekaisten lankavyyhtien Jumala,

Armon tuimailmeinen Herra.

Olen hukassa, eksyksissä,

sillä pääni sisällä vallitsee kaaos.

Tuo sinne valoa ja järjestystä,

anna sielulle lohtua ja toivoa,

jotta kuulisin taas lintujen laulun

ja ymmärtäisin
elämäni merkityksen.

Aamen.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUusi edustaja-aloite kirkolliskokoukseen: Hautaustoimi voitaisiin siirtää kirkolta hyvinvointialueiden vastuulle
Seuraava artikkeliKirkolliskokous saa pohdittavakseen hupenevan valtionrahoituksen ja sen miten sitä oikeudenmukaisesti jaetaan

Ei näytettäviä viestejä