Jouluaaton aattona vuonna 1891 kirjoitti 23-vuotias Oskar Merikanto kihlatulleen Liisa Häyryselle:
”Viimein on aika koittanut, jolloin voi avoimin silmin katsoa omaa tulevaisuuttaan kohti. Monenvuotuisen ponnistuksen jälkeen on Oskarillasi nyt paikka yhteiskunnassa alalla, jossa hän sitä on toivonutkin. Monien synkkien hetkien ja kamalien aineellisten huolien jälkeen on päivä valjennut, jolloin saa olla jotensakin turvattu toimeentulostaan.”
Oskar Merikanto oli juuri saanut tiedon valinnastaan Uuden kirkon, nykyisen Johanneksenkirkon, ensimmäiseksi urkuriksi.
Oskar Merikannon ja opettajaksi opiskelevan Elise ”Liisa” Häyrysen katseet kohtasivat Viipurin laulujuhlilla kesällä 1889. Mikkeliläisen kauppiaan Adam Johan Häyrysen ja Eva Aurora Häyrysen tytär oli tuolloin 20-vuotias. He alkoivat kirjoitella toisilleen, ja hääkellot soivat elokuussa 1892. Heille syntyi poika, Aarre Merikanto, josta myöhemmin tuli säveltäjä.
OSKAR MERIKANNON MUSIKAALINEN LAHJAKKUUS näkyi jo lapsena. 7-vuotiaana hän soitti korvakuulolta virsikanteleella virsisävelmiä ja hengellisiä lauluja. Kun hän sai 8-vuotiaana Kaartin seurakunnan urkurilta opetusta urkuharmonin soitossa, osasi hän soittaa kaikki koraalikirjan sävelmät jo kymmenen opetustunnin jälkeen.
Oskar Merikannon elämänsuunta alkoi muotoutua 9-vuotiaana, kun isä Frans Ferdinand Mattson vei poikansa suomenkielisen urkurin Lauri Hämäläisen oppilaaksi. Köyhistä oloista tullut Merikanto sai korvauksetta opetusta urkujen-, pianon- ja viulunsoitossa, musiikinteoriassa ja säveltämisessä.
Oskar Merikannosta ensimmäisen elämäkerran kirjoittanut Yrjö Suomalainen arvelee Merikannon musikaalisuuden periytyneen äidin puolelta, sillä äiti Anna Helena Tammelin oli harras uskovainen, joka lauloi mielellään. Isästä ei tällaisia mainintoja ole.
Nuori Anna Helena Tammelin oli matkustanut Nastolasta palkolliseksi Helsinkiin vuonna 1861. Helsingissä hän tapasi Jalasjärveltä Kaartin Pataljoonan sotilaaksi tulleen Frans Ferdinand Mattsonin, joka myöhemmin työskenteli ylikonduktöörinä ja pankin vahtimestarina. Perheen esikoinen, Frans Oskar syntyi 5.8.1868. Perheen kolmesta tyttärestä yksi kasvoi aikuiseksi.
Oskar Merikannon ollessa 16-vuotias, hänen äitinsä sairastui ja kuoli. Isä avioitui uudelleen Johanna Holmbergin kanssa, ja heille syntyi kolme lasta, joista kaksi kuoli nuorena. Myöhemmin alkoholiongelmansa ja katkeilevien työsuhteidensa kanssa kamppaillut isä ampui itsensä ensimmäisen vaimonsa haudalle.
Annettuaan 18-vuotiaana ensimmäisen julkisen konserttinsa sekä pianolla että uruilla keväällä 1887 Oskar Merikanto matkusti monien suomalaisten muusikkojen tavoin opiskelemaan Saksaan. Aluksi hän opiskeli tuon ajan maailman johtavassa musiikkikaupungissa Leipzigissä pari vuotta ja sen jälkeen vuoden Berliinissä.
OPISKELUJENSA AIKANA Oskar Merikanto sai tietää Lauri Hämäläisen kuolemasta. Hänelle tarjottiin Hämäläiseltä vapautunutta Lukkari- ja urkurikoulun urkujensoiton opettajan toimea. Hän otti tehtävän vastaan, mutta pyysi opiskelujensa vuoksi lykkäystä opettajan töiden aloittamiseen syksyyn 1891 saakka.
Kuusi vuotta myöhemmin Oskar Merikanto sai nimityksen Helsingin Musiikkiopiston ensimmäiseksi urkujensoiton opettajaksi. Nimityksensä vuoksi Merikanto anoi senaatilta matkarahaa opintomatkaa varten päästäkseen Saksaan, Italiaan, Ranskaan ja Englantiin tapaamaan useita aikansa kuuluisimpia urkujensoiton opettajia, kuten Paul Homeyeria ja Marco Enrico Bossia.
Konsertoiva urkuri, musiikin tohtori Jan Lehtola on suorittanut taiteellisen tohtorintutkintonsa Oskar Merikannosta eurooppalaisten vaikutteiden välittäjänä Suomessa. Lehtola on myös levyttänyt useita Oskar Merikannon sävellyksiä, kuten viisikymmentä koraali- eli virsisävelmäalkusoittoa.
Lehtola kertoo Oskar Merikannon vaikutuksen olleen aikansa seurakuntien musiikkielämään mittava. Hän sävelsi muun muassa 100 koraalialkusoittoa pari vuotta ennen opintomatkaansa auttaakseen kollegojaan.
– Alkusoitot on tehty sävellajeittain, joten urkuri voi valita alkusoiton sävellajin ja tunnelman mukaan. Merikanto kertoi, että alkusoiton avulla seurakuntaa piti motivoida laulamaan virsi joko iloisesti ja reippaasti tai surumielisesti ja ahdistuneesti.
Moni pappi saarnallaan karkottaa ihmiset, mutta urkurin pitää pystyä omalla soitollaan ilmaisemaan tunteita: kaipausta, iloa, surua, kaikkia tunteita.
Oskar Merikanto toi jumalanpalvelukseen mukaan tunteet ja virtuoosisuuden.
– Opintomatkansa jälkeen Merikanto kertoi urkurin työn olevan kirkossa äärimmäisen tärkeää. Moni pappi saarnallaan karkottaa ihmiset, mutta urkurin pitää pystyä omalla soitollaan ilmaisemaan tunteita: kaipausta, iloa, surua, kaikkia tunteita.
Lehtolan mukaan Merikanto halusi tuoda alkusoitoillaan esiin kauneuden ja ilmaisuvoiman, mikä oli hyvin merkittävä asia 1900-luvun alun Euroopassa.
– Toinen on sitten virtuoosisuus. Hän sävelsi lähtökappaleita uruille. Ne ovat virtuoosimaisia, teknisesti äärimmäisen vaikeita. Se, että Merikanto ajatteli tämmöisiä kappaleita jumalanpalveluksen loppusoittona, osoittaa, että hänellä oli aika kunnianhimoinen ajatus urkurin soittotaidosta.
Lehtola kertoo Oskar Merikannon kouluttaneen valtaosan oman aikansa suomalaisista urkureista, jotka ovat sitten kouluttaneet seuraavia sukupolvia. Merikanto panosti koulutukseen kirjoittaen ja suomentaen toistakymmentä musiikkialan oppikirjaa.
Jan Lehtolan mukaan Oskar Merikanto eli aikana, jolloin hänen toiminnalleen oli kansallinen tilaus. Merikannon toiminta loi pohjaa suomalaiselle musiikkikulttuurille ja urkutaiteelle.
– Näen Merikannon merkittävyyden Suomen kulttuurisen itsenäisyyden rakentajana. Kun tänä päivänä puhutaan leikkaamisesta ja luksuksesta, se oli myös Merikannon aikana arkipäivää. Hän teki kuitenkin tosi paljon töitä sen hyväksi, että Suomesta rakennettiin Suomi.
Oskar Merikanto oli tuottelias ja monipuolinen musiikin tekijä. Urkurin ja opettajan töidensä lisäksi hän ahersi säveltäjänä, konserttipianistina, kapellimestarina ja musiikkikriitikkona.
MERIKANTO LOI ENSIMMÄISENÄ Suomessa merkittävän urkusävellystuotannon ja sävelsi ensimmäisen suomenkielisen oopperan, Pohjan neiti. Hän oli perustamassa suomenkielistä Kotimaista oopperaa ja toimi sen ensimmäisenä kappelimestarina.
Lisäksi hän sävelsi satoja yksinlauluja ja pianosävellyksiä, joita vieläkin esitetään konserteissa Suomessa ja maailmalla. Pianistina hän kiersi konsertoimassa Suomen lisäksi myös Venäjällä ja Amerikassa.
Oskar Merikannon viimeiseksi sävellykseksi jäi virren 341, Kiitos sulle, Jumalani, a-sävelmä vuodelta 1923. Hän kuoli 17.helmikuuta 1924.
Hautajaiset pidettiin viikkoa myöhemmin Helsingin Johanneksenkirkossa. Ne kokosivat katujen varsille kymmeniä tuhansia ihmisiä jättämään jäähyväisiä aikansa suurmiehelle.
Kirjalliset lähteet: Seppo Heikinheimo: Oskar Merikanto ja hänen aikansa. Jan Lehtola: Oskar Merikannon perintö suomalaiselle urkutaiteelle. Jan Lehtola (toim.) Oskar Merikannon kirjeitä Liisalle 1889–1922. ”Rakas, kaivattu muoriseni!”
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä