Aleksis Kivi syntyi 10. lokakuuta 1834 Nurmijärven Palojoella. Päivälleen 190 vuotta sitten. Vuosikymmenen päästä voimme viettää Aleksis Kiven syntymän 200-vuotisjuhlaa. Ja syytä todella onkin.
Kävin itse vuosikymmeniä sitten keskikoulun ja lukion loppuun Nurmijärvellä. Sen yhteiskoulun juhlasalissa oli jalustallaan suurikokoinen Aleksis Kiven kipsipää. Me koululaiset katsoimme sitä aamunavauksissa, joulu- ja kevätjuhlissa ja kaikissa muissa tilaisuuksissa, jolloin juhlasaliin oli asiaa.
Kyllähän me 70-luvun oppilaat Aleksiksen ja hänen tuotantonsakin hyvin tiesimme – ainakin vielä siihen aikaan koulu hoiti asiassa hommansa ja olipa kotikasvatuksellakin osuutensa, mutta olipa se niinkin, että kun suurta on riittävän lähellä, siihen tottuu ja se arkipäiväistyy.
En tietenkään tarkoita, että Aleksis olisi ollut jonkinlainen pyhimys. Mutta kyllä hän sellainen mies oli, jota Suomen kansan on aina muistettava, jos se haluaa pitää arvossa omaa kieltään, kirjallisuuttaan ja mikseipä omaa identiteettiäänkin. Kivi teki sellaisen työn, jota jokaisen suomalaisen pitäisi tänään muistaa kiitollisuudella ja ylpeydellä.
OLEN LUKENUT Seitsemän veljestä moneen kertaan. Kun ihminen vanhenee, hän voi tavoittaa aivan tutustakin tekstistä monta eri tasoa ja tarkastelee sitä mahdollisesti myös uusista näkökulmista.
Jos nuorena kiinnitti huomiota kertomuksen juoneen ja seikkailuihin, nyttemmin jo aika pitkään minua on viehättänyt myös se uskonnollinen maailma, joka tuossa romaanissa taustalla vilahtelee. Kiven omasta hurskaudesta en uskalla tässä arvailla sitä enkä tätä, mutta kyllä hän on vuoden 1776 Raamatun (mukana Apokryfikirjat) ja vuoden 1701 Vanhan virsikirjan tuntenut. Molempien jälkiä on Seitsemän veljeksen sivuilla runsaasti.
Köyhtynyt on sellainen suomalaisuus, joka ei enää tunnistaisi tai osaisi lukea sitä kristillisyyden syvää merta, josta kansamme kulttuuri on vuosisatain aikana työllä ja vaivalla noussut.
ALEKSIS KIVEN elämään kytkeytyi myös herännäisyys. Hänen tuusulalaissyntyinen äitinsä Anna Stiina Hamberg oli körttiläisiä ja veisasi Siionin virsiä. Niitäkin Aleksis on varmasti siis kuullut. Ja järjestipä hänen äitinsä kotona seurojakin. Kyllä Kivi on herännäisyyden tai pietismin hyvin tuntenut, ja komediankin hallitsevana kirjailijana hän on luonut erilaisia heränneitä tyyppejä Seitsemään veljekseen. Tunnetuin lienee Seunalan Anna, mutta pukipa kirjailija itse Jukolan Jussinkin ylle körttipuvun.
Mainittakoon, että Nurmijärvellä oli Kiven lapsuudessa kappalaisena herännäisyyden historiaan liittyvä Johan Fredrik Bergh (Nurmijärvellä 1827–1842). Bergh oli myös pyhäkoulun isäksi nimetty pappismies. Hän kuului Paavo Ruotsalaisen ystäviin, ja erämaan profeetan tiedetäänkin vierailleen Nurmijärvellä vuonna 1838. ”Ukko Paavoon Savosta” Kivi Veljeksissään myös yhden kerran viittaa.
Köyhtynyt on sellainen suomalaisuus, joka ei enää tunnistaisi tai osaisi lukea sitä kristillisyyden syvää merta, josta kansamme kulttuuri on vuosisatain aikana työllä ja vaivalla noussut.
Kirkko on ollut historian myrskyissä myös se suoja, jossa suomen kieli sai elää ja kehittyä niinä pitkinä kausina, jolloin maan virallinen kieli oli ruotsi ja suomeksi oli erääseen aikaan jopa kiellettyä julkaista mitään muuta kuin uskonnollista ja taloudellista tekstiä.
OMAT MUISTONI liittyvät myös Kiven tunnetuimpaan näytelmään Nummisuutarit. Ensimmäinen kesätyöpaikkani lukiolaisena oli Kivi-juhlilla, jossa tehtäväni Palojoella sijaitsevassa ulkoilmateatterissa oli olla yksi niin sanotuista näyttämöpojista. Näytöksien välillä siirtelimme kulisseja ja teimme kaikenlaista muutakin produktion onnistumisen kannalta olennaista.
Nummisuutareissa alkoi myös näyttelijän urani: näytelmän lopussa kannetaan lavalle jalkaansa loukannut Mikko Vilkastus. Olin toinen niistä nuorista miehistä, jotka Mikkoa kahdella riu´ulla kantoivat.
Kiven runot ovat nekin jyhkeänherkkää luettavaa. Kaunosielulle ne avaavat Kiven sielunmaisemaan myös sellaisia ovia, joita Seitsemän veljestä tai Kiven näytelmät eivät ehkä tuo esille.
Eino Leino kirjoitti runossaan ”Aleksis Kivi” pojasta, joka eli vain syksystä jouluun.
TAKAISIN ALEKSIS Kiveen ja hänen merkitykseensä. Suomi, suomalaiset ja suomen kieli ovat tänään tiiviisti sidoksissa globalisoituvaan ja yhä arvaamattomammaksi käyvään maailmaan.
Tämä maa ja kansa ovat nousseet nykyiseen itsenäisyyteensä, vapauteensa ja hyvinvointiinsa pitkän ajan kuluessa, vaivaa nähden ja uhrauksia tehden. Näin myös kulttuurissa. On suomalaisten itsensä varassa, millä tavalla näistä aarteista pidetään tulevaisuudessa huolta.
Kansainvälisen vastuun kantaminen ja kansojen perheisiin kuuluminen ei edelleenkään tarkoita sitä, että esimerkiksi omaa kieltä väheksyttäisiin tai siitä ei haluttaisi pitää huolta. On olemassa merkkejä siitä, että Suomessa esimerkiksi tieteenteossa ja työelämässä suomen kieli ei kaikkialla olisi enää olisi kovin tarpeellinen. Asia ei ole pikkujuttu.
Suomen kieli on se jokin, mikä on rakentanut omaperäistä suomalaisuutta kaikkein eniten. Se, joka tätä epäilee, kuvitelkoon huomispäivän, jossa omat asiat täytyisikin yhtäkkiä hoitaa omassa maassa jollakin muulla kielellä.
Eino Leino kirjoitti runossaan Aleksis Kivi pojasta, joka eli vain syksystä jouluun. Tällä hän viittasi surullisen kohtalon kokeneeseen neroon, joka jäi yksin sairaana köyhyyteen, joka ei saanut nähdä koskaan kesää, oman työnsä arvostusta ja suomalaisuuden nousua.
Arviossa on perää, mutta toki Kivi myös pärjäsi erinomaisesti: hän kirjoitti monella alalla ensimmäiset erinomaiset suomenkieliset tekstit, joista voimme tänään kansakuntana olla ylpeitä.
Tietenkin olisi ollut kaunista, että Kivi olisi itse saanut kokea kansakunnan suuren arvostuksen jo eläessään.
Aleksis Kivi eli aikana, jolloin suomen kielellä ei vielä ollut sitä asemaa, joka sille tässä maassa kuuluu. Suomenkielistä luettavaa ei uskonnollisen kontekstin ulkopuolella kovin paljon ollut. Kiveä seurasivat kuitenkin monet muut. Loppu on suomalaisen kulttuurin nousun tarinaa. Tätä taustaa vastaan on murheellista nykyisin lukea uutisia siitä, että nuorten suomalaisten lukuharrastukset, jopa lukutaito, olisivat vähentyneet ja heikentyneet. Sellainen ei lupaa mitään hyvää tulevaisuuden kannalta.
Kuuluuhan Seitsemän veljestä vielä niihin kirjoihin, jotka jokaisen on suomalaisissa kouluissa luettava?
