Päättyneenä kesänä julkisuudessa käsiteltiin rippikoulukohuja. Leireillä epäiltiin riitelyä, päihtymistä ja ahdistelua. Julkisuudessa kirkko meni itseensä, kiitti nuoria oikeuksiensa puolustamisesta ja korosti, että suurin osa rippileireistä sujuu loistavasti.

Rippikoulu saakin nuorilta hyvää palautetta. Juuri julkistettuun kirkon kyselyyn vastasi yli 16 000 tämän vuoden riparilaista, noin kolmannes kaikista. He antoivat rippikoululle arvosanaksi yhdeksän miinus. 94 prosenttia nuorista tunsi olonsa turvalliseksi.

Mutta on myös asioita, jotka uhkaavat rippikouluja.

Tässä jutussa ääneen pääsevät he, jotka tietävät, mitä rippileireillä tapahtuu. Kirjoitukseen on haastateltu kahdeksaa pappia ja nuorisotyönohjaajaa eri puolilta Suomea. Kaikki ovat tehneet rippikoulutyötä pitkään, kokeneimmat lähes 40 vuotta.

He tietävät, että nuorilla on yhä enemmän haasteita ja leirejä vedetään yhä vaativammissa olosuhteissa. Samalla kirkossa alkaa olla työvoimapula. Yhtälö on hankala, joidenkin mielestä jopa mahdoton.

SUURI OSA nuorista voi hyvin. He ovat yhä rohkeampia ja avoimempia.

Samalla huonosti voiva vähemmistö voi entistä huonommin. Poliisin mukaan eniten väkivaltatekoja Suomessa tekevät 14-vuotiaat pojat. Sosiaalisia pelkoja on yli puolella kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Rippileireillä näkyy nuorten elämän koko kirjo, sillä rippikoulun käy yhä kolme neljäsosaa 15-vuotiaiden ikäluokasta.

Ryhmän kuullen puhuminen voi tuntua rippileirille tulleesta nuoresta sosiaalisten pelkojen takia mahdottomalta. Itsetuhoinen nuori saattaa kirjoittaa toistuvasti oppimispäiväkirjaan, että haluaa tappaa itsensä.

Voi käydä niin, että nuoren äiti ottaa kesken leirin yhteyttä työntekijään ja sanoo, että nuori uhkaa kiusaamisen takia vahingoittaa itseään, jotta pääsisi riparilta kotiin. Yhä useammin työntekijät eivät tiedä kiusaamisesta mitään, sillä se tapahtuu somessa.

Yksi haastatelluista huokaa, että onneksi leireillä ei ole vielä näkynyt teräaseita.

Riparille saattaa tulla syömishäiriöstä kärsivä nuori, joka menee täysin lukkoon ymmärtäessään, että leirillä syödään yhdessä viidesti päivässä. Tai nuori, jonka adhd-lääkitys on purettu kesäloman ajaksi miettimättä, että rippileirillä virikkeet jatkuvat koulupäivien sijaan ympäri vuorokauden.

Vanhemmat eivät aina kerro koko totuutta nuorensa voinnista. Ehkä he toivovat parasta. Että leiri tempaisi mukaansa ja kaikki menisi hyvin.

Leirielämä on kuitenkin vaativaa, ja nuorilla on siitä vähemmän kokemusta kuin menneinä vuosikymmeninä. On paljon nuoria, jotka eivät ole tottuneet olemaan yötä poissa kotoa saati nukkumaan toisten kanssa samassa huoneessa. Suihkussa ei voi käydä siihen aikaan päivästä, kun on tottunut, eikä omiin oloihin pääse vetäytymään silloin, kun haluaa.

Lisäksi hengellisyys, turvallinenkin sellainen, on monelle uutta ja vaatii sulattelemista.

– Nuoret eivät kykene olemaan ryhmässä samalla tavalla kuin ennen. Elämä pyörii kotona ja koulussa pitkälti digitaalisissa ympäristöissä. Leirillä ollaan kasvotusten toisten kanssa, ja kun se ei ole tuttua, se jännittää, sanoo nuorisotyönohjaaja Minna Suihkonen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnasta.

On oltava turvallinen aikuinen ja aidosti se, mikä on. Tarvitaan kärsivällisyyttä, joustavuutta ja kykyä ottaa vastaan nuorten pettymyksiä.

TYÖNTEKIJÄT TARVITSEVAT siis yhä enemmän osaamista ja entistäkin herkempiä tuntosarvia. Kaikilla ei niitä ole.

Kirkon työntekijöissä on paljon ammattikasvattajia, joille rippikoulu on sydämenasia ja jotka ovat tottuneet selviämään leireillä tilanteesta kuin tilanteesta. Mutta yhtä lailla seurakunnissa on työntekijöitä, jotka lähtevät riparille vastentahtoisesti tai peloissaan.

Varsinkin seurakunnissa, joissa rippikouluja järjestetään paljon, niitä tekevät myös työntekijät, jotka eivät muuten juurikaan tunne nuorten maailmaa.

– Kohut ovat ulospäin näkyvä oire siitä, että rippileirin vetäminen on kohtuuttoman kovaa työtä ja leirejä vetävät myös sellaiset työntekijät, jotka eivät ole niistä motivoituneita, sanoo Heikki Nenonen.

Hän on viimeksi Helsingin Haagan kirkkoherrana työskennellyt pappi, joka jätti seurakuntatyön viime vuonna.

Moni muu on samaa mieltä. Turun Mikaelinseurakunnan nuorisotyönohjaajan Arno Heinosen mielestä kirkkoherrojen pitäisi miettiä, voitaisiinko leirit keskittää motivoituneille työntekijöille. Ne, joiden osaaminen ei riitä rippileireille, tekisivät enemmän muita tehtäviä.

Lahden Salpausselän seurakunnan kasvatustyön pappi Antti Kettunen sanoo, että jatkossa seurakuntiin pitäisi valita vain sellaisia hengellisen työn tekijöitä, jotka haluavat rippikoulun osaksi työnkuvaansa.

Epävarmojen työntekijöiden osaamista voidaan kuitenkin tukea. Espoon seurakuntayhtymässä työntekijöille on lähetetty kysely, jossa kartoitetaan heidän taitojaan muun muassa sukupuolisensitiivisyydessä, uskonnollisessa moninaisuudessa ja uimavalvonnassa.

Mitä sitten ovat tärkeimmät avut, joilla nuorten kanssa pärjää? Näin vastaavat kokeneet rippikoulutyöntekijät: On oltava turvallinen aikuinen ja aidosti se, mikä on. Tarvitaan kärsivällisyyttä, joustavuutta ja kykyä ottaa vastaan nuorten pettymyksiä.

– Henkinen ja fyysinen turvallisuus tarkoittaa muutakin kuin sitä, ettei tule kaltoinkohdelluksi. Turvallisuutta on se, että leirin aikuiset ovat nuoria varten, Antti Kettunen sanoo.

KIRKOLLA ALKAA kuitenkin olla paha rekrytointiongelma. Erityisesti päteviä nuorisotyönohjaajia on vaikeaa löytää virkoihin.

– Olen hirveän huolissani siitä, että nuorisotyönohjaajia ei saada, sanoo kasvatuksen asiantuntija Jari Oksanen Porvoon suomalaisesta seurakunnasta.

Hän on tehnyt kirkon nuorisotyötä 38 vuotta.

Suurimpana syynä rekrytointiongelmiin pidetään työehtoja. Nuorisotyönohjaajan lähtöpalkka ilman kokemuslisiä voi jäädä 2 500 euron paikkeille. Työ pitää sisällään paljon ilta- ja viikonlopputöitä, joista ei makseta vuorolisiä. Ammattikorkeakoulun kaksoistutkinnon tehnyt nuorisotyönohjaaja pääsee myös sosionomiksi monenlaisiin yhteiskunnan tehtäviin.

– Jos saat viisisataa euroa enemmän palkkaa kuin kirkon töissä, lähdet helposti niihin muihin töihin. Itse olen tottunut työajattomuuteen, mutta pystyn hyvin kuvittelemaan, miltä tuntuu nuoresta, joka kuulee, ettei kirkossa ole työaikaa, sanoo 35 vuotta nuorisotyönohjaajan virassa ollut Arno Heinonen Turusta.

Hän on myös Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön pääluottamusmies Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä.

Leirikorvausten huonous koskee kaikkia rippikoulussa työskenteleviä. Leirillä vastuuta on ympäri vuorokauden. Viikosta saa vastineeksi kaksi ylimääräistä vapaapäivää ja parisataa euroa päivärahoja.

– Työehdot ovat surkeat eivätkä vastaa normaalia työelämää. Leirin ohjelma- ja turvallisuusvastuusta saatava korvaus ei ole missään suhteessa vastuun määrään. Rippikouluja tehdään työntekijöiden selkänahasta, Heikki Nenonen sanoo.

Uusista papeista yhä harvempi on rippikouluosaaja. He ovat usein ammatinvaihtajia, joita teologin yliopistokoulutus ei ole mitenkään valmistanut käytännön leirityöhön.

– Ennen oli yleistä, että oltiin seurakuntanuoria ja lähdettiin sitten opiskelemaan kirkon työhön. Se ketju ohenee, sanoo Espoon seurakuntayhtymän rippikouluista vastaava kasvatuksen asiantuntija Johanna Hirsto.

Joissain seurakunnissa on jo vaikeuksia löytää rippileireille osaavia kesätyöntekijöitä.

HEIKKI NENOSEN mielestä käsillä on taloudellinen mahdottomuus: nykyisillä resursseilla ei pystytä tekemään entistä parempia leirejä yhä vaikeammassa ympäristössä.

Mikä eteen?

Jotkut työntekijöistä aprikoivat, onko nykyiseen leirien määrään enää varaa. Toiset luopuisivat leireistä vasta viimeisenä vaihtoehtona.

– Leirit ovat nuoriso- ja rippikoulutyön suola. Siellä eletään yhdessä todeksi sitä, mitä opetetaan, sanoo nuorisotyönohjaaja ja kasvatuksen tiimivastaava Mono Kuoppala Oulun tuomiokirkkoseurakunnasta.

Ehkä rippileireille tarvitaan tulevaisuudessa isosten ohella lisää vapaaehtoisia, kuten leirimummoja ja -vaareja. Eiväthän aikuisetkaan pohdi hengellisiä asioita pelkästään työntekijöiden johdolla.

– Toisaalta rippikoulun menestyksen takana on juuri koulutettu ja osaava henkilökunta, Johanna Hirsto sanoo.

Ainakin kaikki seurakunnassa hengellistä työtä tekevät on saatava mukaan.

Se on hautaan siunaamisen jälkeen tavoittavin työmuoto. Eikä lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä saa tehdä huonosti

JOS KIRKKO haluaa varmistaa, että sen menestystuote kukoistaa myös jatkossa, on turvattava resurssit.

Se on pitkälti kirkkoherrojen käsissä. Työntekijät haluavat heidän ymmärtävän, kuinka paljon työaikaa rippikoulu vie leirijaksojen ulkopuolellakin.

Rippikoulu kestää tavallisesti puolisen vuotta. Keväällä pidetään vanhempainvartteja, ryhmäytetään isosia tai selvitellään hoitavien lääkäreiden kanssa, kestääkö nuoren kunto leirille lähtemisen.

Leirin jälkeen kastetaan nuoria. Sitä tapahtuu yhä useammin. Tämäkin tärkeä tehtävä on jonkun työaikaa.

Minna Suihkonen Mikkelistä sanoo, ettei leirejä voi tehdä samoilla resursseilla kuin kymmenen vuotta sitten. Nyt pyydetään pienryhmäripareita. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa niitä on kaksi vuodessa.

– Valtaosa nuorista hakeutuu edelleen leirimuotoisiin rippikouluihin, mutta yhä useammille se ei sovi, ja tarjontaa täytyy laajentaa.

Rippikoulun työllistävyyttä ei ymmärrä, ellei siitä ole kokemusta. Eikä parinkymmenen vuoden takaista kokemusta lasketa.

– Toivon, että kaikki kirkkoherrat tulisivat pitämään leirejä, jotta he näkisivät, miten paljon työtä ne kokonaisuudessaan vaativat, sanoo eteläsuomalainen pappi.

Hän ei halua esiintyä tässä jutussa nimellään, sillä hän hakee parhaillaan toista virkaa eikä tahdo kommenttiensa vaikuttavan julkisuushakuisuudelta.

Jari Oksanen sanoo, että resurssit on jaettava niin, että leirillä voi keskittyä leiriin.

– Työntekijöillä on oltava ennen leiriä riittävästi aikaa keskustella asiat läpi keskenään. Leirillä oleminen ei saa olla kaaosta.

Sitäkin toivotaan, että rippikoulun budjetissa ei tarvitsisi vääntää pikkujutuista. Ja jos työntekijä haluaa lisäkoulutusta, siihen tulisi antaa mahdollisuus.

Miksi rippikoulusta sitten kannattaa pitää huolta?

– Se on hautaan siunaamisen jälkeen tavoittavin työmuoto. Eikä lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä saa tehdä huonosti, Antti Kettunen sanoo.

– Niin monta kertaa olen kuullut sanottavan, että rippikoulusta alkoi nuoruus tai jopa koko elämä.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä