Koti Kaikki artikkelit aiheella ”rekry”

Kaikki artikkelit aiheella ”rekry”

Rekry

Valkeakosken kirkolle haetaan purkulupaa – kolme kirkkovaltuutettua teki uuden aloitteen kirkon säilyttämiseksi

Vivamon raamattukylän joulunäytelmän pääroolissa on nähty jo kymmeniä pieniä Jeesuksia

Suomen Sotilas: Kirkkoherra ja entinen kansanedustaja Kimmo Kivelä oli 1980-luvulla Stasin tietolähde

Kirkossa eletään suurten teologisten jännitteiden aikaa, Helsingin uusi tuomiorovasti Päivi Vähäkangas sanoo

Tuiran uusi kirkkoherra Lauri Kujala jatkaa työtä ”Pesosen–Kujalan linjalla”

Päivi Vähäkangas on valittu Helsingin tuomiorovastiksi

88-vuotias Seela Sella jatkaa lavalla tinkimättömästi: ”Yhtään esitystä ei voi tehdä vanhalla rutiinilla”

Tyrnävän seurakunnan kirkkoherra Matias Muhola: Kohtaamiset ja läsnäolo parasta papin työssä

Kuolindoula Ellimari Kortman on viimeisten hetkien rinnallakulkija

Vuoden pappi on kehitysvammaistyön pastori Elina Jokipaltio

heikki nissinen

”Palaan kiitollisena kasvattiseurakuntaan”, sanoo Sotkamon seurakunnan uusi kirkkoherra Heikki Nissinen

Jouluradion uusin Hoosianna kuullaan adventtina ja sen toteuttaa Ida Elina

Senioriväen kirkkomuskarissa lapsuus kulkee mukana ja koko kroppa vetreytyy

Askolan-Pukkilan kirkkoherraksi valittu Kirsi-Marja Koski kiinnostui luterilaisuudesta teininä

”Piispat kaappasivat vallan” — Kirkolliskokousedustajat purkivat pahaa mieltään kirkon päätöksenteosta

Pizzaa ja olutta nauttineiden pappien varoitus kumottiin

Korkein oikeus aloittaa huomenna kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan nostetuiden syytteiden käsittelyn

Hämeenkyrön kirkko ja kirkkoherra Taneli Hassinen

Hämeenkyrön uusi kirkkoherra Taneli Hassinen haluaa voimavarakeskeistä teologiaa

limingan kirkkoherra eeva mertaniemi

Limingan kirkkoherra Eeva Mertaniemi rukoilee: ”Jumala pelasta minut itseltäni”

Naantalin kirkkoherra Antti Yli-Opas

”Meidän pitää tavoitella yhteisöllisyyttä”, sanoo Naantalin uusi kirkkoherra Antti Yli-Opas

Lukijoilta: Kirkko on todella muuttunut ja muutos on ollut hyvää

Kolumni: Ihmiset kaipaavat kirkolta sen perustehtävän hoitamista

Juha Rintamäkeä harkitaan kulttuuri- ja taidepolitiikan ylijohtajaksi

Helsingin tuomiokapitulin menettely tuomiorovastin vaalissa herättää kritiikkiä – piispan mukaan kriteerejä ei lisätty jälkikäteen