Jumalanpalvelukset > Lähetys

Valon ja lohdun ilta Kangasniemen kirkossa 13.10.

Kangasniemen seurakunta

13.10.2021 18:00

🧡 Muutamia vuosia jatkuneet Yksin armosta -illat ovat saaneet uuden nimen. Illat alkoivat Jaakko Pirttiahon raamattutunteina, mutta vähitellen musiikin osuus illassa on kasvanut. Tästä syystä näille iltahetkille annettiin uusi nimi, joka kertoo paremmin niiden sisällöstä. 🧡 Musiikista vastaa toistaiseksi Niina-Maria Tiihonen yksinään. Hän pääsee iltoihin mukaan, kun duon toinen osapuoli Lauri jää pienen Eemilin kanssa kotiin. -Toivon, että löydän tähänkin iltaan oikeat laulut vahvistamaan Jaakon opetusta, kertoo Niina-Maria Tiihonen, jonka musiikki on olennainen osa Valon ja lohdun illan antia.

🧡 Niina-Marian musikaaliset lahjat on huomattu laajasti. -Niina-Marian lahjakkuudesta olen melkein äimistynyt! Mahdammekohan me aina edes ymmärtää, millaista virtuositeettia keskuudessamme on? ihasteli eräs kuulija hiljattain. 🧡 Jaakko Pirttiaho tuo eloisaan tapaansa esille Raamatusta löytävää lohdun sanomaa. Jaakolle tuli iloisena yllätyksenä tieto siitä, että hänen kirjansa ”Rakkaat raajarikot” on mukana Vuoden kristillinen kirja -kilpailussa. Voittajan valitsee lokakuun lopussa Turun piispa Mari Leppänen. Myös yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan 25.10. saakka. 🧡 Valon ja lohdun ilta kirkossa sekä verkossa seurakunnan Facebook- ja YouTube-kanavien kautta keskiviikkona 13.10.2021 klo 18-19. Illan juontaa Päivi Kettunen. Raamattutuokion järjestäjinä ovat Kangasniemen seurakunta ja Kansan Raamattuseura. Lämpimästi tervetuloa mukaan!