Pitkäperjantai, Joh. 19: 16–30, Hannu Haukkala

Hannu Haukkala
Virtain seurakunta

Rippikoulussa on usein opetettu Jeesuksen kuolemasta näin: tiede sanoo, että Jeesus kuoli (historiallinen tosiasia), kristinusko lisää tähän, että Jeesus kuoli minun puolestani (usko ja vakuuttuneisuus).

Tutkijoiden näkökulma: Jeesus kuoli rähinöitsijänä, joka aiheutti temppelialueella häiriötä, hänet pidätettiin ja tuomittiin tapettavaksi ristillä ja heitettiin joukkohautaan. Valtaosa paikallisista tuskin huomasi saarnaajan lyhyttä vierailua. Tarina pääsiäisestä jäi hänen seuraajiensa kerrottavaksi. Jeesuksen kuolinhetki voidaan ajoittaa maaherra Pontius Pilatuksen ja juutalaisten ylipappi Kaifaan hallintoaikaan, joista on olemassa tieto. P. v. 26-36 ja Kaifas 18-36.

Tiedemiesten näkökulma jatkaa: aasi ja suuren väkijoukon hurraus tuskin pitää paikkansa eikä aasi ole välttämätön. Markuksen kuvaus on tarkin, muissa evankeliumeissa on enemmän lihaa luiden ympärillä. Edelleen: Jeesus meni temppelialueelle ja aiheutti kohtauksen kaatamalla rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien kojut ja pöydät. Tapahtuma ei ollut suurta huomiota herättävä, sillä aluetta vartioivat roomalaiset olisivat puuttuneet heti asiaan.

Evankeliumien näkökulma: Jeesus ei ollut vain mellakoitsija tai maailmanparantaja. Jos lukee kaikkia evankeliumeita ja tutustuu Jeesuksen julkiseen toimintaan kolmen vuoden ajalta, ei ihmettele, että juutalaisen papiston kateus, pelko ja viha nasaretilaista kohtaan oli perusteltu. Huoli hänen menestymisestään oli uhka heidän valta-asemalleen uskonnollisessa kentässä. Messian odotuksen muuttuminen täyttymykseksi olisi pudottanut pohjan heidän ammatiltaan. Opetuslapset samaten luulivat, että Jeesus Messiaana menee Jerusalemiin luomaan tämänpuoleisen ajallisen ja täydellisen yhteiskuntajärjestelmän. Heidän toiveensa romahtivat Getsemanen puutarhassa ja he luikkivat pakoon. Juudas Iskariot taisi olla ensimmäinen, joka tajusi, että Jeesuksen suuruus ei ollut tästä maailmasta. Siksi hän teki, mitä teki.

Vaikka Jeesus kuolee kateuden ja vihan seurauksena, on hänen kuolemassaan nähtävissä myös vapaaehtoisuutta, väkivallattomuutta ja oma-aloitteellisuutta. Hän ei pannut voimalla vastaan, vaikka olisi voinut. Hän tietoisesti menee suden suuhun, hän tietoisesti ottaa häviäjän aseman. Vaikka Jeesuksen tulossa Jerusalemiin ja toimintaa temppelissä on näkyvissä inhimillistä menestystä, ei se ole jutun keskeinen idea. Keskeinen idea on tulla kärsimään ja kuolemaan Jerusalemissa. Se on vastoin inhimillistä menestysteologiaa.

Tiedemiehet toteavat: Jeesus kuoli nopeasti, ristillä ei käyty keskusteluja. Tutkijat pitävät ristin ryövärin kanssa käytyä viime hetken keskustelua myöhäisempänä lisäyksenä. Olkoon niin tai näin, aina on pohdittu armon saamisen mahdollisuutta viime hetken katumuksella juuri ennen kuolemaa. Kristinuskon armo-oppi ulottuu jo ristille saakka tai oikeammin lähtee jo ristiltä. Armo-oppia on pohdittu alusta lähtien.

Uskon näkökulma: ristillä riippuvan suuta ei tukittu. Sieltä saattoi tulla huutoa, siellä oli varmasti myös sanoja. Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä ei ole paljon, mutta kristinuskolle riittävästi.

Nykyajan lehtikirjoittaja: ihmisten viha tappoi Jeesuksen – Jumala ei tappanut omaa poikaansa.

Minä sanon: uskonnollinen johto ja roomalainen valta saivat aikaan Jeesuksen kuoleman, mutta Jeesuksen kuolemassa on Jumalan ja ihmiskunnan välejä sovittavaa elementtiä sekä Jeesuksen suostumista vapaaehtoisesti kaikkeen tähän. Viaton kuolee ja ottaa samalla päälleen koko maailman syntikuorman, koska tietää, että me ihmiset emme voi maksaa syntivelkaamme Jumalalle. Jeesuksen työtä voisi ajatella hänen persoonastaan käsin. Jeesus oli yhtaikaa ihminen ja Jumalan Poika. Ihmisten kannalta on tärkeää inhimillisyys ja Jumalan kannalta oleellista on hänen jumalallisuutensa. Aktiivinen toimija on Jeesus, joka tietää, että ihminen joutuu tilille teoistaan Jumalan eteen. Silloin ei kestä mikään muu kuin Kristuksen sovitustyö.

Tuntuu siltä, että Jeesus puhuttelee Jumalaa ristin tapahtumissa. Hän ikään kuin huutaa Jumalalle, Isälleen: ”Katso, minä olen ottanut ystäväni taakat kantaakseni. Älä tuomitse heitä vaan rankaise minua.” Minä olen se suurin syyllinen, jätä heidät tuomitsematta, hyväksy minun tappioni heidän voitokseen. Toteutetaan tämä yhteinen suunnitelmamme tällä tavoin. Ovathan luotusi sinulle tärkeitä, rakkaita ja arvokkaita. Aloitetaan uusi liitto minun verenvuodatukseni kautta, vaihdetaan ihmistekoinen uhrisysteemi minun veriuhrikseni. Hyväksy nyt minun henkeni ja vereni uhriksi koko maailman syntien maksuksi.” Ja sitten Jeesus kuolee, klo 15 paikallista aikaa.

Jumala on antanut ihmiselle vapauden ja vapaan tahdon. Siksi me saamme elää suurimman osan elämästämme ilman huonoa omaatuntoa, ilman pelkoa, ilman syyllisyttä. Joskus – aina silloin tällöin – elämässä käy niin, että omantunnon ahdistukset nousevat pintaan, ihminen alkaa pelätä kuolemaansa ja

iankaikkista kadotukseen joutumista. Syntien painon tunteminen on Pyhän Hengen ansiota. Hän paljastaa tilamme Jumalan edessä, mutta tuo samalla armon näkökulman. Pyhä Henki haluaa vakuuttaa, että tuomio ihmisen synneistä on pantu toimeen Golgatalla. Sitä ei enää toisteta viimeisellä tuomiolla. Viimeisellä tuomiolla voidaan todeta tuomion aiheellisuus, mutta tuomion täytäntöönpano on luettu Kristuksen päälle 2000 vuotta sitten.

Vain ahdistunut omatunto Pyhän Hengen herättämänä voi todeta, että näin todella on. Silloin pitkästäperjantaista tulee hyvä perjantai niin kuin englanninkielisessä maailmassa päivää nimitetään.

Jeesuksen tehtävä oli syntyä tähän maailmaan kuollakseen. Meidän kristittyjen osana tämän ansiosta on kasteen ja uskon kautta siirtyä kuolemasta elämään. Kaiken tämän perustana on tämän perjantain Kristuksen työ. Siitä saamme olla kiitollisia.

Tiedemiesten tosiasiat antavat meille luun käteen, mutta evankeliumin synnyttämä usko tuo lihan luun ympärille. Lopulta syntyy Pyhän Hengen vaikuttama usko, joka kantaa pitkälle.