Jumalanpalvelukset > Lähetys
Pääsiäisyön messu| Raahen seurakunta
Raahen seurakunta
08.04.2023 23:00
Raahen kirkko Liturgi Marko Visuri, Saarna Lauri Hämeenaho, Kanttori Jouni Pietiläinen, Raahen seurakunnan nuorten kuoro avustaa.
Kristus on voittanut kuoleman Pääsiäisyön messu on pääsiäisjuhlan keskeinen jumalanpalvelus pääsiäisaamun messun rinnalla. Pääsiäisyö ja -aamu muodostivatkin aluksi yhden jumalanpalveluskokonaisuuden. Pääsiäisyön jumalanpalveluksen tarkoitus oli alun perin Herran odottaminen. Ehtoollista vietettiin auringonnousun aikaan. Aurinko on ylösnousseen Herran vertauskuva, ja auringonnousu symboloi hänen kuolleista nousemistaan. Kynttilät, jotka sytytetään pääsiäisyön messussa, kuvaavat nousevaa aurinkoa ja kuoleman pimeyden väistymistä.
Pääsiäisyön jumalanpalveluksen aiheina ovat Vanhan testamentin pääsiäiskertomukset, kasteen muistaminen ja tapahtumat pääsiäisaamuna puutarhahaudalla. Jeesuksen hauta on tyhjä. Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja murtanut näin haudan ja kuoleman kahleet. Me muistamme myös, että kasteessa olemme kuolleet ja nousseet ylös yhdessä Kristuksen kanssa.
ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE 1. Moos. 1:1–5, 26–28 (29–30) 31–2:1
Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvuista 1 ja 2
1. Moos. 8:1–12 (18–22)
Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvusta 8
2. Moos. 14:8, 10–16, 21–22
Toisesta Mooseksen kirjasta, luvusta 14
Jes. 55:1–7
Jesajan kirjasta, luvusta 55
Hes. 36:24–28
Hesekielin kirjasta, luvusta 36
TOINEN LUKUKKPALE Room. 6:3–11
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 6
Kol. 3:1–4
Kirjeestä kolossalaisille, luvusta 3
Mark. 16:1–8
Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 16
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
#jumalanpalvelus #messu #kiirastorstai #raahenseurakunta