Jumalanpalvelukset > Lähetys

Messu Pattijoen kirkosta | Raahen seurakunta

Raahen seurakunta

23.04.2023 12:00

2. sunnuntai pääsiäisestä. Toimittaa Marko Visuri, Kanttori Emmi Muhola

Hyvä paimen Tätä pyhäpäivää sanotaan Hyvän paimenen sunnuntaiksi. Päivän latinalainen nimi misericordia Domini (= Herran laupeus, uskollisuus) tulee päivän antifonin alusta (Ps. 33:5).

Jeesus on hyvä paimen, joka pitää huolen lampaistaan. Ylimpänä paimenena hän lähettää opetuslapsensa huolehtimaan Jumalan laumasta.

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE Jer. 23:1–4

Jeremian kirjasta, luvusta 23

”Voi paimenia, jotka hävittävät ja hajottavat minun laitumeni lampaat!” sanoo Herra. Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo minun kansani paimenille: ”Te olette hajottaneet laumani, päästäneet lampaani omille teilleen ettekä ole pitäneet niistä huolta! Mutta minä kyllä pidän huolen teistä: minä vaadin teidät tilille pahoista teoistanne. Sitten minä itse kokoan laumani rippeet kaikista maista, joihin olen lampaani karkottanut. Minä tuon lampaani takaisin laitumelleen, siellä ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. Minä annan niille paimenia, jotka huolehtivat niistä. Enää ne eivät pelkää eivätkä säiky eikä yksikään niistä joudu hukkaan, sanoo Herra.”

TOINEN LUKUKAPPALE 1. Piet. 5:1–4

Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, luvusta 5

Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa - minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä: Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu.

EVANKELIUMI Joh. 21:15–19

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 21

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.”

#jumalanpalvelus #messu #raahenseurakunta