Jumalanpalvelukset > Lähetys
Kansanlaulumessu su 28.5. klo 10 Mäntsälän kirkossa
Mäntsälän seurakunta
28.05.2023 10:00
Kansanlaulumessu on jumalanpalvelus, jossa virsien sijaan lauletaan Anna-Mari Kaskisen tuttuihin kansanlauluihin kirjoittamia kristillisiä runoja. Messun toimittavat liturgi Tarja Meijer ja avustava pappi Niko-Pekka Ovaskainen. Musiikista vastaavat Ellun kamut, Tanhuajat sekä soittajat Jaakko Kyrön johdolla. Messu lähetetään myös suorana lähetyksenä YouTuben kautta.
Sunnuntaina 28.5. vietetään helluntaita, kirkon syntymäpäivää. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että heidän ylleen vuodatettaisiin voima korkeudesta. Vaikka Jeesus ei enää olisi opetuslasten luona, Pyhä Henki olisi heidän kanssaan aina.
Kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen vietettiin juutalaisten sadonkorjuun ja lain saamisen juhlaa, ja Jerusalemiin oli kokoontunut paljon väkeä. Silloin Pyhä Henki laskeutui heidän ylleen ja sai ihmiset puhumaan kielillä. Vaikka ihmiset puhuivat eri kieliä, he ymmärsivät toisiaan. Opetuslapset ajattelivat Jeesuksen lupauksen toteutuneen ja alkoivat kertoa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Heidän joukkonsa kasvoi joka päivä ja he kokoontuivat rukoilemaan yhdessä. Niin syntyi ensimmäinen seurakunta.
Kaikki maailman kristityt muodostavat yhdessä kirkon, jossa jokaisella on oma paikkansa. Raamatun mukaan seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa Jeesus on ruumiin pää ja seurakuntalaiset sen jäseniä. Pyhä Henki synnyttää uskon ja yhteyden sekä Jumalaan että toinen toiseemme.
Messun päätyttyä kajautamme kirkon portaiden äärellä Suvivirren Minna Blomin johdolla. Kirkkokahvit nautitaan kirkon huoltorakennuksessa ja ulkona. Voit osallistua myös opastettuun kierrokseen hautausmaalla klo 12.30 sekä konserttiin kirkossa klo 14, jossa esiintyjinä ovat Johanna Juhola ja Timo Alakotila.
Sunnuntain tapahtumat kirkonmäellä ovat osa Mäntsälän Mitä ihmettä! -elämysviikonloppua 27.–28.5. Katso kaikki tapahtumat täältä: www.mitaihmetta.net.