"Yhtenäisyyden harhaa" vai yhteenkuuluvaisuuden tunnustamista

"Ekumenia on myös oman menestyksensä vanki." Näinkin on varsin usein todettu viime vuosina, kun muutamat ovat ilmaisseet turhautumisensa siitä, että ehtoollisyhteys ja kirkkojen yhdistyminen eivät toteutuneetkaan muutaman vuoden tai vuosikymmenen kuluessa. Kuten monessa muussa asiassa, valistushenkinen edistysoptimismi on ajanut karille. Tämä ei tarkoita sitä, että kolmiyhteisen Jumalan persoonien ykseys ja siitä seuraava hänen kirkkonsa ykseys erilaisuudessa olisi jotenkin menettänyt merkitystään.

On sanottu, että ekumeenisen liikkeen suurimpiin saavutuksiin kuuluu se, että voimme pitää toisten kristillisten kirkkojen jäseniä kanssakristittyinä. Toisten kristittyjen kanssa yhteys on edennyt ehtoollisyhteyteen asti; monen tahon kanssa tehdään yhteistyötä. Vakiintuneet kirkot Suomessa ovat varsin kattavasti Suomen Ekumeenisen Neuvoston jäseniä tai tarkkailijoita. Enää ei juuri kuule puhuttavan "lahkolaisista" tai vastaavasti "porttokirkosta".

Päivi Jussila väitti Rauhan tervehdyksen kolumnissaan (K24-uutinen 10.1.), että ekumeeninen liike vaalisi "yhtenäisyyden harhaa". Voisi sanoa, että kyse on juuri päinvastaisesta: ykseyden rikkoutumisen tunnustamisesta, johon liittyy sen tunnustaminen, että olemme myös langennessa maailmassa kaikki Jumalan kuvaksi luotuja, saman maapallon ihmisiä.  Ekumeniassa on oikestaan kyse siitä, että otetaan realistisen vakavasti syntiinlankeemuksen tuoma yhteyden turmeltuminen niin Jumalaan, toisiin ihmisiin kuin luomakuntaan; samanaikaisesti kuitenkin nähdään Jeesuksen Kristuksen ristin tuoneen sovinnon Jumalan kanssa; siihen pohjaa sovinto ihmisten ja luomakunnan kanssa. Ekumenia on Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen, "että he yhtä olisivat", todeksi ottamista. Työ on hidasta, mutta se myös kiittää tekijäänsä.

Ekumenia klassisessa mielessä ottaa vakavasti totuuskysymyksen ja sen, että meillä on kirkkoina ja uskontoina erilaisia tulokulmia tähän asiaan. Totuus on suurempi kuin ihninen ja hänen rajallisuutensa. Siksi Jeesus opetti: "Minä olen tie, totuus ja elämä". Siksi myös vaikeat kysymykset tulee kohdata ja niistä on puhuttu, opeteltu keskustelemaan, vaikka se vaatii aimo annoksen kärsivällisyyttä. Esimerkiksi rakkauden lain vaatimus ja kaipuu kohti pyhyyttä yhdistävät meitä ihmisinä kautta maailman.

Ekumenia on ihmisen ja hänen vakaumuksensa vakavasti ottamista historiallisessa todellisuudessa, ei älyllisesti laiskaa ja usein välinpitämättömyyteen johtavaa relativismia. Ekumenia merkitsee globalisaation syväulottuvuuden huomaamista, ei kelluttelua virtuaalitodellisuudessa. Uskontodialogilla on eri tavoite kuin ekumenialla, mutta muutettavat muuttaen sama pätee siihen. Uskonnot voivat tehdä yhteistyötä muistuttamalla elämän ja moraalin syvyysulottuvuudesta sekä mm. edistämällä rauhaa.

On aika erikoista puhua "opinkappaleiden keskustelusta", Päivi Jussilaa lainatakseni. Joskus toki mielipiteenvaihto voi kärjistyä kovaksi oikeassaolemiseksi, mutta kyllä kirkkojen käymissä teologisissa dialogeissa inhimillisen kohtaamisen taso on ollut aina erittäin tärkeä.Tunnustetaan, että ei ole ykseyttä (unity) ilman yhteyttä (fellowship).

Ekumeeninen liike vaalii siis "yhteyden harhaa" yhtä vähän kuin rauhansovittelutyö, jota sitäkin tarvitaan aina uudestaan, kun tässä maailmassa elämme, josta kamppailu ei katoa. Näkyvä ykseys etenee monella tasolla, vaikka haasteita - tasanteita ja jopa takapakkeja - saattaa tullakin. Perustana tälle optimismille ei ole "yes, we can" vaan se, että Kristus vie meissä alkamansa työn päätökseen. Pyhä Henki on rakkauden ja ykseyden Henki. Kaikki on kuitenkin säröttä yhtä vasta riemuitsevassa seurakunnassa, ei vielä taistelevassa seurakunnassa.

Ekumeniassa ei ole kyse mistään yhtenäiskulttuurin varjelemisesta vaan päinvastoin moniarvoiseen yhteiskuntaan kasvattamisesta - moniarvoisuuteen, joka ei jää vain välinpitämättömäksi suvaitsevaisuudeksi vaan historian, kulttuurin ja myös totuuskysymyksen vakavasti ottavaksi ihmisten kohtaamiseksi ja yhteisen maapallon rakentamiseksi paikallistasolla, kodissa, kansallistasolla ja globaalisti. Ekumenia muistuttaa siitä, että emme vastuumme ottavina ihmisinä voi elää oman kulttuurimme umpiossa, vaan meillä on myös universaali kutsumus, vastuu, ja että erilaisuus ei ole uhka. Yhdessä voimme toisten kristittyjen kanssa matkata lähemmäksi kirkon Herraa, kun hiljennymme ja syvennymme uskon salaisuuksien äärellä yhdessä.

Myöskään uskontojen kohtaaminen ilman kulttuuri-imperialismia ei ole mahdollista ilman kunnioitusta niin omia kuin toisten juuria ja itseymmärrystä kohtaan. Tämä ei ole ristiriidassa esimerkiksi kristillisen todistuksen kanssa. Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus kertoa omasta uskosta ja mikä siinä on merkittävää.

Institutionaalinen ekumenia on murroksessa, mutta se ei merkitse sitä, että olisi "ekumeeninen talvi" jonkin syvän pessimismin tai karilleajon mielessä. Kirkkojen Maailmanneuvoston pääsihteeri Olav Fykse Tveit totesi taannoin hauskasti, että norjalaisena hänestä talvi on hyvä vuodenaika. Silloin voi kerätä voimia kevättä ja uutta kukoistusta varten. Nyt on meneillään myös ekumeenisen sadonkorjuun aika mm. ajatellen teologisia dialogeja. Siitä on monia esimerkkejä: näkyvimpien joukkoon kuuluvina vastikään 30 vuottaan juhlinut BEM-asiakirja (Baptism, Eucharist, Ministry), Porvoon yhteisen julkilausuman 20 vuotta, Faith and Order-komission tuore Kirkko-asiakirja sekä se voimallinen sysäys, jonka Vatikaanin II konsiili 50 vuotta sitten antoi ekumenialle. Työtä tehdään myös vuoden 2017 reformaation merkkivuoden ekumeenisen ulottuvuuden ja avausten eteen.

Ennen muuta on viime aikoina haluttu korostaa myös sitä, että ekumenia on olennaisesti rukousta ja Hengen työtä meissä, Kristuksen hahmon toteutumista meissä. Ekumenian tavoitteeseen tunnustaudumme myös Nikean uskontunnustuksessa: "uskomme yhden, pyhän, yhteisen [katolisen] ja apostolisen kirkon".

8 kommenttia

  • Heikki Harvola sanoo:

    Kiitos positiivisesti teologisesta näkökulmasta. Nikean uskontunnustus toteaa: Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon. Uskomme sitä, mitä emme vielä näe. Tsemppiä kaikille ekumenian edistäjille!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Kiitos kannustuksesta! Toivo on hyvä säilyttää ja koettaa kytkeä se realismiin. Kristinusko antaa siihen kyllä aineksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Kiinnitin huomiota sanapariin erilaisuus ei ole uhka. Minusta tämä kannattasi muistaa nimenomaan silloin, kun toiset kieltäytyvät omantuntonsa takia osallistumasta johonkin, mitä omassa kokemusmaailmassaan kokevat Jumalan tahdon vastaiseksi. Tässä minusta olisi se kasvun paikka. Hyväksyä silloinkin kun toinen ei jaa omaa maailmankuvaa pyrkimättä vetämään omiin juttuihin.

    Ehtolliselle osallistuminen oli minulle armopöytään menoa. Sen saman tilan annoin toisillekkin Yksin Jumalan edessä. Jumalan pelko on viisauden alku. Jos minä jotain muuta olisin ajatellut, niin olisi jäänyt menemättä. Nyt kun olen tuota pientä pakkoa nähnyt liikaa. En tiedä haluanko koskaan itse osallistua.

    Luin tuon toisen kirjoituksen ja minäkin olen aina ollut niitä ihmisiä, jotka eivät usko niinkuin kirkko opettaa. Hauskuus on vielä siinä, etten tiedä mitä se opettaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Kiitos olennaisia asioita esiin nostavasta kommentista. Meillä on varmasti kohentamista monessa suhteessa: mm. opetuksessa, tutkimuksessa ja keskustelukulttuurissa. Toisaalta verrattuna esimerkiksi katoliseen kirkkoon luterilaiseen perinteeseen ei kuulu niin selvästi opetusvirkaa, magisteriumia, vaikka Katekismuksesta ponnistava luterilaisuus onkin hyvin kasvatus- ja opetusmyönteistä. Ykseyden ja moneuden välisen tasapainon ylläpito ja hakeminen tekee parhaimmillaan mahdolliseksi uutta luovan työskentelyn, ajoittain jopa havaittavasti ”rakkaudessa elävän yhteisön”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Kirjoitettakoon tähän samasta aiheesta kuin mitä tuonne uutisen taakse jo kirjoitin: Minusta ekumeenisessa liikkeessä institutionalismin tie on alkanut tulla päätepisteeseensä. Kun katolinen kirkko ei voi olla KMN:n jäsen ja ortodoksinen kirkko on vähän kiikukaakun kiinnostaako koko touhu, on asiakirjatason ja mammuttimaisten kokousten ekumeenisen liikkeen uskottavuus hiukan kadoksissa.

    Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous ei mielestäni ole pitävä raamatullinen peruste ekumeenisen liikkeen nykyisenkaltaiselle ylläpitämiselle. Nykyisenlaisella tarkoitan juuri institutionaalista ylätason ekumeenista liikettä, jossa delegaatiot kulkevat kokouksesta toiseen kokemassa fellowshippiä edistämättä piirunkaan vertaa unitya sillä tavalla, että se tavallista seurakuntalaista liikuttaisi. Rukous ”Että he kaikki olisivat yhtä” on kaukana vaikkapa kaste- ja lähetyskäskyn kaltaisesta suht. selkeästä direktiivistä. Siksi minusta lähetystyöstä ja ekumeenisesta liikkeestä ei voi puhua yhtä aikaa muuten kuin käytännöllisissä yhteyksissään.

    Olen sitä mieltä, että on muitakin mahdollisuuksia kuin KMN. Ei tavallinen kansa edes tiedä ja tuskin tulee edes viimeisellä tuomiolla tietämään mitä niissä kokouksissa on puuhailtu. En jaksa uskoa, että maailmaa muutettaisiin ylhäältä. Enkä ymmärrä miksi kenenkään pitäisi jaksaa siihen uskoa.

    Yhteinen rukous on parasta, mitä ekumeenisissa yhteyksissä on ikinä tuotettu. Kannattaisi ehkä satsata siihen ja unohtaa yhteiset asiakirjat. Unohtaa se, että meidän pitäisi saada sanottua jotain yhdestä suusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Kiitos kommentista. On selvää, että entisenkaltainen institutionaalinen ekumenia on ollut muutospaineiden alla jo hyvän aikaa. Niinpä esimerkiksi KMN ja Euroopan kirkkojen konferenssi ovat valmistelleet uudistumistaan jo pitkään. Esimerkiksi KMN:n työntekijämäärä on pudonnut kolmannekseen 70-80-luvun vuosista, jolloin etenkin saksalaisilla kirkoilla oli paljon rahaa käytettävissä. Ekumenian raamatullis-teologinen perusta on siinä, että Jumala on kolmiyhteinen ja luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kolmiyhteys on myös kirkon ykseyden ja keskinäisen erilaisuuden perusta. Paavali soveltaa tältä pohjalta kuvaa Kristuksen ruumiista. Tähän yhteyteen ja tästä perustasta käsin avautuu myös Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous ”että he yhtä olisivat”. Moderni ekumeeninen liike on syntynyt pitkälti lähetystyön ongelmista. KMN:n piirissä on syntynyt ekumeenisen liikkeen ja samalla kirkon tehtäviä kuvaava jaottelu ”diakonia, koinonia, martyria”. Se kertoo, että ykseyttä tarvitaan, jotta diakoniatyö ja kristillinen todistus eli lähetys ja muu julistustoiminta toteutuisi asianmukaisesti. Lähetys on Kolmiyhteisen Jumalan lähetystä, jota hän on ennen muuta kirkkonsa lähettänyt tekemään. Tähän pohjaa lähetyksen ja ekumenian keskinäinen yhteys. Vanhan säännön mukaan lex orandi, lex credendi kuuluvat yhteen. Se taas tarkoittaa, että jos ei ole tiettyä sisällöllistä yhteistä näkyä, myös yhteinen rukous kärsii tai tulee jopa mahdottomaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Tomi, kiitos kommentistasi itsellesi! Innostuin aiheesta niin paljon, että taidanpa julkaista teemasta ihan ikioman blogin

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Hyvä, että keskustelua viriää ja toivon mukaan myös käytännön intoa edistää kristittyjen yhteyttä – entistä enemmän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Seurakuntapappivuosien ja lyhyen yliopistoperiodin jälkeen olen vuoden 2008 joulukuusta toiminut teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa sekä dogmatiikan dosentti Helsingin yliopistossa.