Voisimmeko poistaa katkeruutta puhumalla?

Katselin miten arvokkaasti suoritettiin Vierumäen joukkohaudasta tuotujen vainajien uudelleen hautaus. Koskaan ei tullut käytyä tuolla Vierumäen hauta paikalla.
Muutamilla joukkohaudoilla olen kyllä käynyt ja joka kerran on mieleen noussut ajatus: miksi he yhä ovat täällä?. Miksi näitä ei ole siirretty jo ajat sitten sinne mihin hekin kuuluvat oikeasti, eli kirkkomaihin. Nyt kun katselin arkkurivistöä Heinolan hautausmaalla ja keskustelin siinä vierelläni seisovan kanssa näistä 18 tapahtumista, niin sain vastauksen. Hän oli vasta 2000 luvun alussa saanut tietää millaiset maamme vaiheet oli häneltä kokonaan pois pyyhitty. Mielestäni oli järisyttävän outoa, että hän ei ollut kuullut koulussa mitään näistä tapahtumista. En varmaan minäkään. Tajusin silloin, ettei hän ole siinä suhteessa suinkaan ainoa. Tapahtumat on aivan tarkoituksella pidetty pimennossa. Niistä on saaneet tietoa vain ne, jotka sitä ovat etsineet ja tienneet mitä pitää etsiä.

On vielä monia joiden mielissä tiedot ovat hyvin värittyneitä. 100 vuotta ei ole poistanut katkeruutta ja vihaa osapuolien väliltä. Puhumattomuus on säilyttänyt ne koskemattomina.

Vierumäen joukkohauta kun avattiin, niin samalla on noussut esiin joidenkin ilmaisema vastustus siitä, ettei näin pitäisi tehdä. Vasahakoisuuteen voi olla monia syitä. Yksi niistä nousee vahvasti mieleen nyt. Se on katkeruus, jota yhä halutaan ruokkia, sillä aikansa vääryyksiä ei ole haluttu ottaa koskaan tasapuolisesti ja reilusti esiin. Näin ainakin moni kokee.

Nyt kun itse olen isoisä ja tunnen suurta iloa lastenlapsista, niin tajua miten läheinen ja vahva tunneside voi olla vieläkin niillä, joiden isovanhemmat kuolivat niissä synkissä tapahtumissa.
Nyt isoisät sitten saattavat olla joissakin niistä monista joukkohaudoista, joita on eri puolella Etelä-Suomea. Miksi heidät on monin paikoin jätetty sinne ? Silti omat asiantuntijamme käyvät tutkimassa joukkohautoja muiden sisällissotien hirveyksien jäljiltä. Miksiköhän emme ole aiemmin tehneet samaa kotimaassa? Koen että nyt he kaikki saivat ihmisarvonsa takaisin, Nekin, jotka ovat vielä monissa avaamattomissa joukkohaudoissa.

Uskon että puhuminen vuoden 18 tapahtumista on tärkeää, se vapauttaisi katkeruudesta. Jonkinlainen totuuskomissio olisi tarpeen vielä järjestää, koska monien tunteet ovat yhä vielä hyvin syvillä haavoilla. Ne haavat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Puhumattomina ne eivät koskaan parane.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.