Virkarakenne on kirkon tuho

Kun ihmisen olo on uhattu, hän pyrkii turvaamaan välttämättömän. Hän pohtii, missä juuri hän itse on hyvä ja välttämätön. Hän tietää, ettei organisaatio yksinkertaisesti voi tulla toimeen ilman häntä ja hänenkaltaisiaan. Siitä näkökulmasta toisen ammattilaisen virka ei olekaan niin välttämtön.

Sami Ojala ehdotti oman virkansa lakkauttamista. Itse olen yhdessä kehityskeskustelussa ehdottanut samaa omalle esimiehelleni ihan vakavasti. Ehdotin, että minun virkani kannattaisi korvata kokonaan toisen työalan työntekijällä.

 

Parhaassa tapauksessa seurakunnassa on tietysti useita eri alojen ammattilaisia. Mutta nyt mietitään, mitkä virat ovat pakollisia seurakunnissa ja mitkä eivät. Minusta minkään viran ei pitäisi olla pakollinen.

Arvoisa kirkolliskokous miettii siis mieluummin, mitkä toiminnot seurakunnassa on hoidettava, kuin mitä titteleitä tarvitaan.

Seurakunta tarvitsee tulevaisuudessa eri tehtävistä selviytyviä moniosaajia. Moniosaajalla voi olla mikä tahansa koulutustausta ja titteli. Pienellä täydennyskoulutuksella, perehtymisellä ja uskalluksella pääsee pitkälle.

 

Seurakunta tarvitsee työntekijöitä, jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa. Teologi ei varmasti osaa hoitaa kaikkia diakonin virkatehtäviä ja kohdata ihmisiä samalla ammattitaidolla, mutta kyllä teologikin keskustella ja kohdata osaa, ja etsiä apukeinoja yhdessä asiakkaan kanssa. Itse olen selvittänyt myös toimeentulotuen laskutavan, saattoi mennä oikein tai ainakin sinnepäin. Teologikin pärjää lasten ja nuorten kanssa, jos ei pelkää kuulla ihan aitoa teeskentelemätöntä ihmisten puhetta. Kanttorin on parempi osata myös hoitaa kokonaisia toimituksia, hartauksia, siunaustilaisuuksia tai muistotilaisuuksia, eikä ilmoittaa (kuten muutama on uran varrella sanonut) että hänen tehtävänsä ei ole sanoa mitään, ainoastaan huolehtia musiikista.

Diakonit osaavat jo nyt pitää hartauksia, kyllä he osaavat pitää kohdennettuja hartauspuheita myös vihkitilaisuudessa tai kastaessaan lapsen. Lastenohjaajat osaavat ihan hyvin saarnata, eivät ehkä niin kuivakan teoreettisesti kuten papit, mutta elämänläheisesti ja koskettavasti kyllä. Nuorisotyönohjaajat osaavat toimia muorisotyönohjaajina jos siihen on aikaa oman työn lisäksi. Kirkkoherra osaa tehdä tilinpäätöksen (kokemusta on) mutta ei ilman apua. Viestinnän ammattilaiset, taloustoimiston, viraston, keittiötoimen ja kiinteistötoimen työntekijät osaavat mitä vaan. Autettuna ja tuettuna, kollegiaalisen avun varassa, selviää mistä tahansa.

Kalastajat osasivat perustaa seurakuntia, johtaa ja ohjata niitä. Osaavat edelleen.

 

Vaarallisinta on pitää kiinni asenteesta, jossa vain minä saan ja osaan tehdä sitä mitä minä saan ja osaan tehdä.

 

Toki työn laatu voi monessa kohdassa laskea ja kärsiä, jos alan monivuotisesti koulutetut ammattilaiset korvataan puoliammattilaisilla tai vapaaehtoisilla. Mutta työt kannattaa tehdä vaikkei ihan omaa erityisosaamisaluetta olisikaan. Kysykää vaikka Viron seurakunnista, Inkerinmaalta tai lähetyskentiltä, kuka tekee, mitä ja millä koulutuksella.

  1. Olin tänään kanttorin kanssa palvelukodissa pitämässä ehtoollishartautta…

    Teemu, noin juuri se parhaimmillaan toimii.

    Ihan samalla tavalla pohdimme tänään työntekijäkokouksessa, kuka tuuraa illalla työntekijää nuortenillassa. Neljän eri työntekijäryhmän edustaja olisi mennyt ihan mielellään. Muutama olisi mennyt, mutta oli muuta sovittua. Keskustelussa ei ollut jälkeäkään tuollaisesta ”ei-kuulu-mulle”-asenteesta. Pisteet omalle työyhteisölleni!

    Tämän blogin ajatukset nostavat esiin myös sen kysymyksen, mitä virkoja seurakunnassa tulee teologian tasolla olla?

    Hyvä kysymys. Kysymystä on syytä pohtia laajemmin kirkon tai seurakuntayhtymien tasolla.

    Hyvä kirjoitus, mutta en aivan ajattele niin, että virkarakenne on kirkon tuho.

    Toivo, tänään jos kirjoittaisin saman tekstin, otsikoisin sen varmaan ”virkarakenne on kirkon siunaus ja kirous”.

  2. Ottaen huomioon kirkkoon yhä kuuluvien valtavan määrän ja etenkin eläkeläisten osuuden heissä, ei olisi ongelma delegoida kaikkea kirkon työtä vuorojärjestyksen perustuviksi ’talkoiksi’ vapaaehtoislle seurakuntalaisille, joissa löytyis pätevyyttä jokaikiseen kirkon tehtävään. Moni maallikko kun on teologisestikin pätevämpi kuin moni opiskeluaikansa jälken lähes kaiken tai paljon unohtanut pappi. Muusikoita olisi vaikka kuinka paljon, myös sairaanhoitajia jne.
    Ei siinä monta talkootuntia/jäsen/vuosi tulisi.

Kirjoittaja