Viisi laadukasta kohtaamista, osa 2: Pyhän Claran voileivät Sergelin torilla

 

Pyhä Clara  (1194-1253) oli Franciscus Assisilaisen  seuraaja ja työtoveri sekä ”köyhien Klaara-sisarten” sääntökunnan perustaja. Hänen nimeään kantava kirkko Tukholman keskustassa on alkanut niittää kansainvälistä huomiota.

 

S:ta Claran kirkon sulkemista suunniteltiin 1980-luvun lopulla. Tänään siellä toimii luterilainen seurakunta, jonka kasvu on ylittänyt kaikki odotukset. Muutos alkoi, kun kirkko sai uuden papin, Carl-Erik Sahlbergin, joka palasi Ruotsiin tehtyään lähetystyötä Tansaniassa. Sahlberg oli kirkkohistorian tutkijana perehtynyt seurakuntien kasvuun. Hän halusi aloittaa kotimaassaan uudentyyppisen seurakunnan rakentamisen.

 

Nykyisin Tukholmaan vaeltaa seurakuntien työntekijöitä opintomatkoille. Sahlberg on useaan otteeseen käynyt myös Suomessa kertomassa seurakuntansa toiminnasta.  Mikä on S:ta Claran salaisuus?

 

Avoin kirkko, joka välittää ihmisistä

 

Ensi kuulemalta ei mitään kovin mullistavaa. S:ta Claran seurakunnassa on otettu rohkeasti todesta kolme asiaa: rukous, evankeliumin pelkäämätön esillä pitäminen ja diakonia. Siis asiat, jotka olivat luonnollinen osa alkukirkon elämää ja kuuluvat kirkkojen "peruskauraan".

"Haluamme, että S:ta Clara on avoin kirkko, joka välittää ihmisistä. Visiomme on elää lähellä maailmaa, rakastavassa yhteisössä, joissa maallikoilla on tilaa toimia", seurakunta itse ilmaisee työnäkynsä.

 

Jokaisena arkiaamuna seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat kokoontuvat kaikille avoimeen yhteiseen rukoukseen, jossa rukoillaan seurakunnan ja sen alueella asuvien ihmisten puolesta.

S:ta Clara toteuttaa johdonmukaisesti ajattelua, jonka mukaan evankeliumin esillä pitäminen ja käytännön diakonia liittyvät saumattomasti yhteen. Kumpaakaan osa-aluetta ei ole ulkoistettu toiselle toimijalle. Esimerkiksi vuonna 2013 seurakunta on mukana järjestämässä konferenssia,  jossa peräkkäisissä tilaisuuksissa käsitellään aiheita Miten kuulen Jumalan äänen ja Miten kuulen maailman huudon. Ei ole itsestään selvää, että nämä kaksi aihepiiriä mahtuvat samaan kokoukseen.

 

Jeesus sanoissa ja teoissa

 

Diakonia S:ta Clarassa on hyvin käytännönläheistä, sitä tehdään vapaaehtoisten voimin, paikallisten ihmisten auttamiseksi. Seurakunnan tiimit lähtevät useaan kertaan viikossa kadulle viemään teetä ja voileipiä läheisellä torilla oleskeleville laitapuolen kulkijoille. Asunnottomille tarjotaan yösijaa. Ihmisistä välittäminen kantaa hedelmää. Seurakuntaan liittyy väkeä suoraan kadulta. Monilla heistä ei ole tietoa kristinuskon perusasioista. Niinpä seurakunta järjestää alfa-kursseja ja pienpiiritoimintaa, jossa kristityt voivat kasvaa uskossaan.

Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että jumalanpalveluksissa käy yhä enemmän väkeä. Jotkut yritykset ovat alkaneet tukea kirkon työtä, jotta työntekijöitä voisi palkata lisää.

 

Sahlberg itse on laatinut 9 tunnusmerkkiä kirkolle tai seurakunnalle, joka haluavat kasvaa

  

1.  Se on avoin kaikille

2.  Se välittää hädässä olevistä ihmisistä

3.  Se on yhteisö, jossa vallitsee rakkaus

4  Se pitää Jeesuksen uskon keskiössä

5. Se elää eettisesti kestävää elämää

6. Se on valmis kärsimään

7. Se etsii Jumala rukouksessa

8  Se antaa maallikoille paljon vastuuta

9. Se on avoin Pyhän Hengen työlle.

 

Miten nämä tunnusmerkit toteutuvat meidän seurakunnissamme? Miten voisimme vahvistaa niiden toteutumista?

 

5 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Anna-Mari

    Kiitos erinomaisesta tekstistäsi

    Näin yksinkertaista se on että joku välittää ja ehkä juuri siksi niin vaikeaa ja haastavaa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    “Jokaisena arkiaamuna seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat kokoontuvat kaikille avoimeen yhteiseen rukoukseen, jossa rukoillaan seurakunnan ja sen alueella asuvien ihmisten puolesta.”

    Tässä on yksi toiminto, mitä voisi toteuttaa aktiivisemmin seurakunnissa. Jumala on luvannut kuulla rukoukset ja johdattaa heitä, jotka kulkevat rukoillen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Minun huomioni kiinnittyi kohtaan kolme. Yhteisö, jossa vallitsee rakkaus. Vaatii valtavasti viisautta ja jämäkkyyttä seurakunnan johtajalta, että seurakunnassa todella aidosti valiitsee rakkaus. Tuntuu, että seurakunnat ovat usein erityisen ahdistavia työpaikkoja, joissa on paljon kiusaamista, kyräilyä, selän takana puhumista jne. Tavallaan se on luonnollista: hengellistä työtä ihminen tekee aina omalla persoonallaan. Kun työyhteisö koostuu suuresta joukosta Persoonia, on selvää että välillä myös rytisee ja paukkuu. Ja kun puhutaan hengellisistä asioista, ollaan ihmisen psyyken ytimissäkin. On se haastavaa! Ja silti: Yhteisö, jossa vallitsee rehellinen Rakkaus – vain se voi saarnata väkevästi Jumalasta ilman sanoja. Ja vain siinä sanat Jumalan rakkaudesta merkitsevät kuulijoille jotakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Kiitos Anna-Mari St. Claran opetuksen esiin tuomisesta, Jumalaan turvautumisen, rukouksen, diakonian ja Kristus-keskeisen uskon rohkeasta yhdistämisestä. Carl-Eik S. kävi Lahdessa kertomassa seurakunnastaan täydelle salille srk:ien vastuun- kantajia. Innostus oli suurta ja jotain varmasti lähti alulle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Laakso sanoo:

    Näin jälkijunassa alan heräillä tänne kaksneloseen takaisin. Kiitos aihevalinnasta. Rakkaudellisuus on Pyhä Hengen työtä, meistä ihmisistä se ei luonnostaan irtoa sillä tavalla kuin se St.Claran kirkossa ilmentyy. Emilia nostaa esiin johtajuuden ja se onkin se mihin pitää panostaa. Hengellinen johtajuus on Pyhän Hengen valtuutamaa ja siihen liittyy kyky kuunnella ja antaa tilaa ihmisille toimia. Mutta myös epäonnistuminen on sallittua rakkaudellisessa ilmapiirissä.

    Ilmoita asiaton kommentti