Viimeinen mohikaani

Kuulin ja järkytyin professori Simo Knuuttilan hänelle ominaisella tyylillä yllättäen kuin puukoniskuna tapahtuneesta kuolemasta seuraavana aamuna. Edellisenä päivänä hän vielä osallistui virkeänä kansainväliseen seminaariin, jonka yhteydessä hänen läheinen tutkijakollegansa Martha Nussbaum piti kauniit muistosanat.

Koska asia on nyt julkinen, https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008894444.html, kirjoitan muutaman sanan Knuuttilan muistolle.

Simo Jussi Iisakki Knuuttila toimi Helsingin yliopiston teologisen etiikan ynnä uskonnonfilosofian professorina 1970-luvun lopulta 2000-luvun ensimmäisille vuosille. Hänet palkittiin joskus humanististen tieteiden Nobel-palkinnoksi kutsutulla Gad Rausing -palkinnolla sekä ensimmäisenä humanistina Suomen Tiedepalkinnolla. Hän oli johtavien kansainvälisten filosofisten seurojen jäsen sekä julkaisusarjojen toimituskuntien asiantuntija.

Opiskeltuaan teologiaa ja filosofiaa Knuuttila tuli professori Jussi Tenkun assistentiksi sekä Jaakko Hintikan tutkimusryhmän jäseneksi. Hänen artikkeliväitöskirjansa, jonka keskeisen osan vitsikäs nimi oli Jumalan mahdollisuuksien lisääntyminen keskiajalla, käsitteli mahdollisen, välttämättömän ja mahdottoman tulkintaa. Tutkimustulokset olivat sikäli merkittäviä, että niiden pohjalta Knuuttila julkaisi artikkelin esimerkiksi Cambridgen keskiajan historian standardijulkaisussa. Hänen myöhemmäksi bravuurinumerokseen muodostui logiikan future contingens -käsitteen selostaminen alan johtavissa tietosanakirjoissa.

Alun perin Knuuttila oli eksegeetti, jonka gradu hyväksyttiin suoraan lisensiaatintutkielmaksi. Se käsitteli hellenististä uskontopropagandaa Uudessa testamentissa. Kreikkalaisen kirjallisuuden ja kielen opinnot suorittaneena hänelle muodostui kuitenkin merkittävä tehtävä Platonin teosten suomennosten asiantuntijaryhmässä.

Hän olisi itse kuitenkin tavoitellut papin uraa, joka häneltä kuitenkin evättiin. Knuuttila oman kertomansa mukaan kävikin kauppaa jo valmiiksi hankitusta papinpuvusta jollekin ranskalaiselle filosofille tämän aloitteesta ilveilyasuksi saatuaan kuulla, ettei häntä kelpuuteta pyhään palvelusvirkaan. Lopulta puku päätyi Knuuttilan langon, Ilmari Heinosen, työpuvuksi.

Taustalla oli 1960-luvun opiskelijaradikalismi, joka aiheutti päänvaivaa tuomiokapituli-ihmislajille. Seikka ei jäänyt Knuuttilaa traumatisoimaan. Hän ajatteli, että jos jokin nappula laudalta syödään, sitä on turha jäädä kaipaamaan vaan parempi on jatkaa peliä eteenpäin.  Korkeintaan asiasta muodostui vitsi, jonka yhteydessä Knuuttila saattoi lausua: Tämä on vain minun vaatimaton maallikkomielipiteeni.

Turun Sanomille antamassaan haastattelussa hän luonnehti asiaa näin:

- Maailma olisi paljon parempi myös ilman aidsia ja syöpää. On paljon asioita, joita ilman maailma olisi parempi, mutta sellaista listaa ei oikein voi tehdä. On pakko elää niillä pelinappuloilla, joita on.

Professori Lauri Haikolan viran tultua avoimeksi Knuuttila haki sitä, mutta teologisessa tiedekunnassa syntyi tarve täyttää virka omien tavoitteidensa mukaisesti. Syntyi kiinnostava keskustelu, jossa esimerkiksi analysoitiin, mitä viran nimikkeessä merkitsee termi ”ynnä”.

Ratkaisevaksi asiassa muodostui kutsutun kolmannen asiantuntijan kutsuminen, joka vakuutti tiedekunnan siitä, että valinnan tulisi perustua tutkimuksellisiin ansioihin sellaisina kuin ne soveltuvat kulloinkin avoinna olevan tehtävän määritelmään.

Knuuttilasta tuli tämän jälkeen pidetty professori, joka nautti erityisesti opinnoissaan heikosti menestyneiden opiskelijoiden suosiota. Knuuttila itse kertoi näistä ajoista, että hänen edeltäjällään oli tapana soitella puhelinsoittoja, joiden sisältönä oli tiedustelu siitä, onko hän ymmärtänyt Lutherin vanhurskauttamisopin oikein. Noista ajoista lähtien Knuuttila sai oppilaita myös useista muista tiedekunnista.

Ensimmäisellä tutkimusvapaallaan Knuuttila suomensi Aristoteleen Nikomakhoksen etiikan ja laati siihen selitykset. Tästä kasvoi myöhemmin Aristoteleen teosten suomennoshanke, joka saavutti täydet tulokset vuosituhannen lopulla. Keskeisiä kysymyksiä perjantaiaamuisin kokoontuneessa suomennosryhmässä oli esimerkiksi se, miten kreikan sana simotees tulisi kääntää. Lopputulemana oli käännös muodossa ”nykerönenäinen”.

Knuuttilan kansainvälinen ura johti hänet yhdeksi keskiajan modaalilogiikan johtavista kansainvälisistä asiantuntijoista. Tutkimusten summa on teos Modalities in Medieval Philosophy. Samanaikaisesti teoksen valmistumisen aikana Knuuttila osoitti kiinnostusta filosofiseen psykologiaan, josta hänelle myönnettiinkin Suomen Akatemian rahoittamat ensimmäiset niin sanotut huippuyksiköt. Näiden tutkimusten keskeinen tulos on teos Emotions in Ancient and Medieval Philosophy, joka edustaa alan perustutkimusta. Knuuttilan tutkimusluettelo muodostuu yli 200 tieteellisestä julkaisusta eri kielillä ja ne ovat kaikki alallaan perustavia.

Knuuttilan laajan asiantuntemuksen yksi osoitus oli kirpeä kirjoitus, jonka hän julkaisi Britanniassa korkea-arvoisessa tieteellisessä julkaisussa. Stephen Hawkingin julkaistua maailmanlaajan suosion saaneen hienon teoksensa Ajan lyhyt historia, Knuuttila kirjoitti, miten sen kaikki tieteenhistorialliset merkinnät ovat systemaattisesti virheellisiä. Knuuttilan terävää huumoria osoitti hänen jatkokysymyksensä: jos näin on, ovatko muutkaan asiat kirjassa luotettavia?

Knuuttilan ansio on teologisen tiedekunnan pelastaminen tiedeyhteisön jäseneksi ja siitä seurannut tutkimuksen vapaus lukuisalle määrälle oppilaita. Hän edusti henkilökohtaisesti vanhaa hengellistä perinnettä, jonka näkökulmasta järjestetyn opetuksen edustajana hän oli viimeinen. Knuuttila väitti, että ei tilannut kotiinsa muita lehtiä kuin Hengellistä Kuukauslehteä.

Syvällisesti kristilliseen dogmatiikkaan kaikkien muiden ihmeellisten asioiden osalla perehtynyt Knuuttila, joka asennoitui uskontoon hieman Karl Barthin henkisesti ja luterilaisten puhdasoppisuutta puolustaen koettiin monien osalta myös eräänlaiseksi dogmatiikan professoriksi.

Opettajana hän oli erityisesti väitöskirjaoppilaille äärimmäisen ankara. Juttua tuli tuoda viikottain parikymmentä sivua vieraalla kielellä. Ensin korjattuaan sen punakynällä Knuuttila alkoi kertoa nuoruudenmuistojaan Etelä-Pohjanmaalta. Häntä nauratti erityisesti kertomus puukolla puolet leuastaan menettäneestä häjystä, joka oli todennut: minen kieroole, minä tapan. Knuuttilan ohjaamat väitöskirjat muodostuivatkin jonkinlaiseksi pohjalaiseksi latomereksi.

Elämänkohtaloiden ikävämmissä paikoissa Knuuttila osoitti kuitenkin erityisen poikkeavaa lämpöä niitä kokeneille. Yleensä tupakoinnin äärellä Knuuttilaa sykähdyttävin, joskin myös huvittanein tokaisu oli jokin virrenpätkä.

2 kommenttia

  • Hieno muistokirjoitus. Muistelen itsekin Simo Knuuttilaa lämmöllä. Oli varmaan yksi lahjakkaimpia ja älykkäimpiä professoreja yliopistolla. Osallistuin hänen luentosarjaan toisena tai kolmantena opiskeluvuotena ja suoritin muutaman tentin hänelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Petri

    Kiitos blogistasi ja kiitos Simon elämän kuvauksestasi. Olet saanut useamman oleellisen näkökohdan tekstiisi.

    Olimme aikoinaan opiskelukavereita samoihin aikoihin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

    Ilmoita asiaton kommentti