Miten kummallinen ja outo voikaan olla tämä uskon luoma maailmankuva, joka järjettömyydessään ei mitenkään voi avautua ilman uskoa. Kärsimys on yksi niistä asioista, joihin suhtautumien vetää tiukan rajan näiden kahden maailmankuvan välille. Toisten mielestä Jumala ei voi olla hyvä, koska Jumala sallii kärsimyksen. Uskon elämässä kärsimys kertoo aivan päinvastaisesta. Juuri niissä Jumalan hyvyys tulee uskon elämässä todelliseksi. Muut haluaisivat Jumalan vapauttavan kaikesta kärsimyksestä, mutta usko ei voi elää ilman kärsimyksiä. Usko vie tilanteisiin joissa kärsimys tulee vastaan varmasti. Se joka haluaa valita Jumalan tahdon tien, joutuu varmasti kohtaamaan suuria kärsimyksiä. Mitä enemmän saa olla Jumalan käytössä, niin sitä kovemmat kärsimykset joutuu kohtaamaan. Jumalan hyvyydestä ei kukaan tietäisi mitään jollei kärsimystä olisi. Uskovan elämässä niihin suhtautuminen muuttaa suhtautumisen koko elämään. Myös lähimmäisiin. Kärsivän vierellä jaksaa olla jos on käynyt itse läpi kovan kärsimyksen koulun. Paavali sanoi jopa mielistyneen heikkouteen, hätään ja vainoihin. Ei kai ole ihme jos muut pitävät meitä täysin kaistapäisinä.
