Kaikella on tarkoituksensa, vai onko?

Ystäväni äiti kuoli traagisesti. Äitiä jäivät kaipaamaan perheessä isä ja lapset, jotka olivat aikuisiän kynnyksellä. Äiti hukkui, tutun järven aallokkoon. Hänen ruumis löydettiin pian tyhjän veneen löytymisen jälkeen.

Kun koitti hautajaisten aika, äidin haudannut pappi puheessaan vakuutti että kaikella on tarkoituksensa. Ystäväni ei hyväksynyt sitä, että papin mielestä, onnettumuuteen johtaneella kuolemalla ja kesken jääneellä elämällä olisi joku tarkoitus. Hän erosi tuon papin sanoman  vuoksi kirkosta, ja ei ole liittynyt siihen takaisin. Hänen usko Jumalaan kuitenkin säilyi, mutta side instituutiooon ja sen edustamaan opetukseen katkesi.

Mitä sanoa ystävälle tai tuntemattomalle, joka kysyy, miksi traagisenkin onnettumuuden jälkeen kirkko opettaa, että kaikella on tarkoituksensa? Onko todellakin näin, kun elämä päättyy kesken ja asiassa ei näe mitään hyvää, tietenkään. Maailmassa on aina olemassa pahaa, mutta miksi äkillisen menetyksen kohdannutta lohdutetaan sillä, että tuollakin tapahtumalla varmasti oli tarkoituksensa.

Ihmisillä on vapaa tahto ja Jumalan hyvyyskään ei voi estää kaikkia ihmisen pahoja tekoja. Mutta onnettomuus on onnettomuus, ja miksi sillä olisi tarkoituksensa. Tutkimattomia ovat Korkeimman tiet.

 

9 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta Johanna.

    Voi kunpa tämäkin pappi olisi ymmärtänyt olla hiljaa.

    Joskus oma ylimitoitettu usko sokaisee tajuamasta tilanteita. Tai mitään muutakaan.

    Joskus voisi tunnustaa ettei yksinkertaisesti tiedä, miksi näin tapahtui eikä nujertaa surun murtamaa ihmistä omalla fanaattisella, typerällä uskolla.

    On tilanteita, joissa ei uskonnonfilosofinen/teologian historiallinen knoppitieto teodikean ongelmasta paljoa auta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Johanna, juuri näin. Minusta ”kaikella on tarkoitus so. tämä on Jumalan tahto” on likipitäen samaa kuin karman lakiin vetoaminen. (Puhuin tästä juuri äsken blogissani ”Tähtien tähden”.) Ihmisellä on valinta teoissansa, juutalaiskristillisen mytologian Paratiisin tapahtumat kertovat siitä olipa myöhempi teologia mieltä mitä hyvänsä sidotusta tai vapaasta ratkaisuvallasta. Kyllä historia osoittaa, että ihminen ratkoo asioita omalla valinnallaan, jotka varmasti eivät ole hyväksi Jumalan silmissä. Mehän olisimme synnittömiä, jos olisi niin, että kaikilla kauheilla teoillamme olisikin Jumalan pyhä tarkoitusperä. Onko jokaisella pahalla teollamme Jumalan siunaus, tarkoitusperä? Mitä jää synniksi, jonka vuoksi meidän on anottava ja esirukoiltava Jumalan armoa? Hyssyttelevä uskonnollinen lohdutus ei totisesti kosketa surussa olevaa ihmistä, jolle läheisen ihmisen menetys on kauhea, armoton! On Jumalan kiitos, että tällä jälkeen jääneellä puolisolla on voimaa uskoa vielä Jumalaan, vaikkei kirkkoon!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Kiitos myös minun puolestani. Vaikea asia, jota on vaikea olla pohtimatta. Tuli mieleen värssy jostain vanhasta henksusta: ”Kun hetki vaatii hiljaisuutta niin puhumista löydän uutta. Taas silloin vaikenen kun ois hetki sanojen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Tuo papin ajatus ei ollut kultaomena hopeamaljassa, koska se ei ollut oikea sana oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Olisi varmasti ollut paikallaan keskustella etukäteen omaisten kanssa siitä, miten he tuon tilanteen kokivat. Siitä saa hyvin vinkkejä siihen, mistä hautajaisissa kannattaa puhua ja mistä ei. Ja missään tapauksessa vainajasta ei saa yrittää tehdä uskovaisempaa kuin mitä hän oikeasti oli. Saatika silloin, jos ei ollut ollenkaan. Se tuntuu falskilta.

    Meidän kaikkien yhteinen kysymys kuuluu MIKSI NÄIN PITI TAPAHTUA (MINULLE / MEILLE / HÄNELLE), mutta Jeesukseen uskova voi toki nähdä elämänsä johdatuksen ja tarkoituksen, tosin vasta ajan päästä, taaksepäin katsomalla, ei juuri siinä hetkessä, jossa sattuu ja tapahtuu.

    Hautajaisissa on varminta muistuttaa, että saamme jättää itsemme, toinen toisemme ja tänään aivan erityisesti NN:n Jumalan huomaan. Vain hän tuntee NN:n elämän ja kuoleman.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Ahti sanoo:

    Tunnevammaisia ja törttöjä pappeja valitettavasti riittää Suomessa, vaikka suuri osa on fiksuja. En ollenkaan ymmärrä tällaisia kliseitä ja tyhmyyksiä kuten kaikella on tarkoituksensa tai vielä pahempaa: Jumala ei tee koskaan erehdyksiä. Näinkin on minulle tokaissut omasta mielestään hurskas ja tosiraamatullinen saarnaaja. Vieläkin kuvottaa hänen näkemisensä. On ihan ymmärrettävää että huonojen lauseitten ja puheitten jälkeen joku eroaa kirkosta. Todella hyvä sana on kultaomena. Useimmiten hiljaisuus on parasta sekä tietysti laulut ja virret ja musiikki oikein valittuina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Karjalainen sanoo:

    Johanna S:n esilleottama kysymys on tärkeä. On ensiksikin hyvä tiedostaa, ettei kyse ole kirkon opetuksesta, vaan kyseisen papin yksityisestä selitysyrityksestä vaikeaan tilanteeseen. Se on ollut hänen oma vakaumuksensa tai yritys lohduttaa omaisia. Joku toinen olisi sanoittanut tilanteen toisin.

    Kyseisenlaiset tilanteet ovat papillekin vaikeita. Hänen odotetaan sanovan kuitenkin jotakin, vaikka hän itse kokisi, ettei sanottavaa ole. Senkin voi pukea sanoiksi. Ei ole selityksiä. On oltava asian edessä hiljaa. Niin silläkin uhalla että se koettaisiin voimattoman Jumalan edustamisena.

    Jotkut omaiset löytävät itse pohdiskellen kyseisen kaltaisissa tilanteissa lohtua ajatuksesta kaikkeen sisältyvästä tarkoituksesta. Pappina joutuu silloin miettimään, onko vahvistettava sitä, mikä tukee yksilön selviytymistä (vaikka ko. ajatuksen avulla) vai sanottava, ettei itse näe tapahtuneessa mitään tarkoitusta vaikka tulisikin sillä tavoin riistäneeksi toiselta jotakin. Ehkä on todettava vain, että selityksiä me kaikki yritämme tapahtuneelle löytää. Pieteetti ja hienotunteisuus ei olisi koskaan pahasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Kiurun kommentista nousee mieleeni tilanne, jossa pyydettiin lausumaan muistosanoja aiemmin ateistiksi tunnustautuneen ihmisen hautajaisissa.

    Sanoin, ettei häntä enää ole siinä tarkoituksessa kuin olemme oppineet hänet tuntemaan. Hän jää elämään ainakin jälkeläisissään ja ystävien sydämissä ja muistoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Kuula sanoo:

    Hyvin sanottu Jouko. Ei siinä puhunut kirkko vaan pappi. Papille olisi harmi pitänyt purkaa, eikä kirkolle. Meni nyt väärään osoitteeseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Tuo kaikella on tarkoituksensa sopii omaan elämään otettavaksi, jos sen on elämässään oppinut, mutta toisten kokemusmaailmaan ei ole sitä hyvä viedä, jos sitä ei ole toinen todeksi päässyt elämään. Nyt itse olen elänyt puolivuosisataa käyden läpi, vaikka mitä ja minun äitini uimasta tulessaan tarttui pumpuun, joka pumppasi vettä. Tästä tuli jytky ja hän kuoli. Jäin siis lapsena puoliorvoksi. Jos minulta kysytään, missä Jumala oli, niin vastaisin oman kohtaloni mukaan, että Hän oli siinä.

    Ilmoita asiaton kommentti