Uskonto vähenee, pahoinvointi lisääntyy

Pakkohan näitä suunnitelmia on kommentoida. Uskonnon opetuksen vähentyessä ennakkoluulot, tietämättömyys ja uskonnollinen rasismi tulevat lisääntymään maassamme.

Arvostan Erkki Tuomiojaa monella tavalla. Hän on tehnyt poliittisen uran, joka hakee vertaistaan. Ennen kaikkea hän on kyennyt pureutumaan tehtäviinsä asiat edellä ja jättänyt poliitikoille tyypillisen omakehun ja narsismin taka-alalle.

Ajaessaan uskontoa marginaaliin lukioissa hän kuitenkin tekee virheen. Enkä sano  tätä vain uskovaisena tai kirkon viranhaltijana. Näen jo nyt ongelmat, jotka uskonnollisen tiedon ohentumisesta seuraavat. Netin vihapuheet ja heitot uskonnollisen vakaumuksen omaavia kohtaan ovat aika ajoin karmeaa luettavaa. Onkohan tämä Suomen, myös Tuomiojan rakastaman kansakunnan etu. Että repeämme yhä kauemmas toisistamme, vain siksi, että emme ymmärrä toistemme kieltä. Sillä uskonto on iso asia ja herkkä voima. Sillekin, joka sen merkityksen  haluaa kieltää. Monille tuo merkitys paljastuu viimeistään silloin, kun ihminen elää vanhuuttaan ja hapuilee turvarakenteita vääjäämättömän elämänkulun virrassa.

Uskonnon opetuksen riittävät kehykset tulee säilyttää. Jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että olemme ihmisiä kaikki tyynni.

 

  1. Timo Juntunen: ”maailma kiitää eteen päin.”

    Mutta mihinkä suuntaan? Jos nyt jätetään arviosta pois ne poikkeavan seksuaalisuuden näkökulmat. Taitaa olla kristinuskon sisällölläkin siihen jotain sanottavaa. Esimerkiksi:

    Matteuksen 24. luku (uusi kirkkoraamattukäännös): ”

    36 ”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. 37 Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. 38 Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. 39 Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. 40 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. 41 Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.

    42 ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. 43 Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. 44 Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

    2. Timoteuksen 3. luku: ”1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! ……. 13 Kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse.”

    Matteuksen 24. luku: ”
    3 Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: ”Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?”
    4 Jeesus vastasi:
    ”Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. 5 Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ’Minä olen Messias’, ja eksyttävät monia. 6 Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. 7 Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. 8 Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.

    9 ”Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. 10 Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. 11 Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. 12 Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. 13 Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. 14 Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.”

    Luukkaan 21. luku: ”….. ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. 26 Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. 27 Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 28 Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
    29 Hän esitti heille myös vertauksen:
    ”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. 30 Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. 31 Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. 32 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.”

  2. Ymmärrän blogin viestin niin, ettei tässä nyt puhuta siitä mahdollisesta tai mahdottomasta syy- ja seuraussuhteesta, joka liittyisi uskonnonopetukseen ja yleiseen pahoinvointiin (esim. perhe-ja koulusurmiin, kuten KD:n puoluesihteeri vihjaisi), vaan nimenomaan uskovien omalaatusuuden ymmärtämättömyydestä, joka blogistin mukaan aiheuisi jonkinlaisesta uskonnollisuuden tuntemisen vähenemisestä.

    Tämähän on kyllä relevantti huoli ja tavallaan ymmärrettävä logiikka. Tosin tällä hetkellä ainakin tuon logiikan perusteella kipeimmin kouluopetusta kaikelle kansalle kaipaisi islaminusko ja sen jälkeen monet muut asiat, esimerkiksi homous, jotka tuntuvat tutkimustenkin mukaan kouluikäisten keskuudessa jo nyt aiheuttavan vakavaa kiusaamista. Opetussuunnitelmiin lisättäköön siis inhimillisyyden tähden islaminuskoa, arabikulttuuria ja homoseksuaalista elämäntapaa kiireimmiten, jotta saadaan aikaan keskusteluyhteys.

    • Tarja Koivumäki: ”kouluopetusta kaikelle kansalle kaipaisi islaminusko ja sen jälkeen monet muut asiat, esimerkiksi homous, jotka tuntuvat tutkimustenkin mukaan kouluikäisten keskuudessa jo nyt aiheuttavan vakavaa kiusaamista.”

      Kouluissas sitä kiusaamista aiheuttavat monet muutkin ja pienetkin poikkeavuudet tavanomaisesta. Myös tovereiden heikommalta itseensa verrattuna vaikuttaminen jne. Jossain on siis jotain pahoin vialla. Siihen liittyy yhteisön yleinen ilmapiiri, tarjolla oleva ”hengen ravinto”, kodista saadut vaikutteet jne.

      Kristillisyyden kannalta kiusaamisesta pidättäytymiseen pitäisi vaikuttaa jo kristillisen lähimmäisen rakkauden periaatteiden omaaminen. Kouluopetuksen mahdollisuudet ”ajaa sellaista sisään” oppilaidensa mieliin ja ”sydämmiin” on kuitenkin rajallista. Sama pätee muihinkin eettisiksi ja moraalisiksi katsottuihin periaatteisiin. Niihin opetusta ja valmennusta tarvittaisiin myös muualta, jotta ne todella menisivät lasten ja nuorten mieleen ja ”sydämeen.” ja näkyisivät käytännön elämässä.

Timo Juntunen
Timo Juntunen
Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!