Uskonnottomuus on kasvava trendi
Seuraako Suomi trendiä, jossa yhä useammat nuoren sukupolven ihmiset eivät koe kuuluvansa minkään uskonnon piiriin?
Brittimedia on uutisoinut siitä, että tuoreimman väestölaskennan mukaan kristityiksi itsensä katsovien määrä on pudonnut kymmenessä vuodessa 13 prosenttia ja on nyt alle puolet väestöstä. Uskonnottomien määrä on kasvanut lähes saman verran eli 12 prosenttia.
Ensi katsomalta voisi ajatella, että ihmiset ovat alkaneet luopua kristinuskosta. Muitten tutkimusten mukaan brittiseurakuntien toimintaan osallistuvien määrä on kuitenkin pysynyt pitkään samana. Eräs teoria on se, että uudet ”uskonnottomat” tulevat nuoremmista sukupolvista eivätkä suhtautumistaan vaihtaneista. Tätä tukee sekin, että uskonnottomia on eniten suurissa yliopistokaupungeissa.
Ja todennäköisesti Suomi tulee perässä, koska kyse on eurooppalaisesta trendistä. On optimistista ajatella, että luterilainen kirkko selviäisi kolhuitta. Nuoret perheet eivät kasta lapsiaan ja uskonnottomuudesta tulee normaaliin elämään kuuluva asia – niin kuin kirkkoon kuulumisesta nuorten isovanhemmille. Verotulojen määrä vähenee edelleen, rakennuksista ja viroista luopuminen jatkuu.
Brittiseurakuntien kokemuksista voi myös nähdä, että erilaisista yrityksistä viime vuosikymmenten aikana saada uusia ihmisiä mukaan ei ole ollut paljon apua valtakunnallisella tasolla. Kaikenlainen viestien sopeuttaminen ympäröivään yhteiskuntaan, uutisiin päässeet tempaukset, kampanjat tai ulospäin suuntautuva palvelutyö eivät tuo suuria muutoksia, vaikka niillä voi olla paikallista merkitystä.
Samaan aikaan kun kristinusko leviää muualla maailmassa, kristittyjen on Euroopassa mietittävä, millä tavalla elämä muuttuu, kun valtaväestön side kirkkoihin ohenee. Englannin anglikaaniselle kirkolle se voi merkitä historiallisesti tärkeän aseman heikkenemistä. Mutta koska maassa on monia voimakkaita uskonnollisia vähemmistöjä, tulevaisuus voi olla enemmän moniarvoisuuden kuin uskonnottomuuden painottamista. Suomessa taas on aina ollut enemmän paineita yhdenmukaisuuteen, joten uskonnottomuudesta voisi tulla vallitseva muotti, joka rajoittaisi kristillisen kirkon liikkumatilaa yhä enemmän.
Toinen kysymys on se, mitkä arvot nousevat esiin yhteiskunnassa, jolla ei ole enää kristillistä pohjaa. Jotkut ateistiajattelijatkin ovat viime aikoina ilmaisseet huolensa siitä, että uskontoon perustuvat arvot kuten heikommista huolehtiminen, velvollisuudentunto tai valmius uhrauksiin katoavat. Voidaan luulla, että nämä arvot ovat jotenkin yleisinhimillisiä, mutta se ei pidä paikkaansa. Tilalle voi tulla entistä enemmän vain oman elämän parantaminen, keskittyminen materiaalisiin asioihin ja kilpailu niistä.
Kristinusko ei silti katoa, vaikka sen asema muuttuu. Ehkä pitää olla realisti ja muistaa, ettei kristinuskon tavoite sittenkään ole olla valtauskonto missään maassa. Käytännössä kirkkojen tai seurakuntien ei vain ole helppo irtautua totutusta ja arvioida identiteettiään uudelleen.
Historiaa tarkastellessa voi huomata, että kristinusko on kukoistanut monilla alueilla aikansa, sitten hiipunut tai kadonnut kokonaan - ja alkanut levitä muualla. Herätyksiä on tullut ja mennyt ja ne ovat korjanneet satoa sen ajan sukupolvista. Euroopan kristilliset kirkot eivät taida voida muuta kuin rukoilla ja toivoa uutta ja aitoa herätyksen aaltoa.
14 kommenttia
Osin uskonnottomuus tarkoittanee myös sitä, että ollaan ”henkisiä” olematta kuitenkaan mihinkään uskontoon sitoutuneita. Uskonnottomuus ja ateistisuus ovat vähän eri asia. Varmaankin on niin, että uskontoihin sitoutumattomuus kasvaa. Tutkimusaihe sinänsä, kuinka paljon varsinainen ateismi kasvaa. Ja kuinka paljon kasvaa agnostismi – vahvempana tai heikompana muotona.
Lansimaissa tilanne eroaa ”eteläisestä” tilanteesta: ainakin islam leviää varsin voimakkaasti vaikka Iranissa ym. aika moni lienee ateistiinkin taipuvan.
Sari Weckroth: ”Pakko sanoa, että suhtaudun hyvin skeptisesti kaikkiin valtioiden ”onnellisuustilastoihin”. Olen oikeastaan hämmästynyt että tukeudut siihen tässä kysymyksessä noin vahvasti.”
Niin. Tapanani on tukeutua faktaan ja dataan, ei kai tuon nyt pitäisi kovin yllättävää olla tässä vaiheessa? Itse voit toki suhtautua faktaan ja dataan kuinka skeptisesti haluat, mutta se ei muuta asiaa.
Sari: ”Mitä oikeasti edes tarkoittaa ”sekularisoitunut” tai ”uskonnollinen” maa?”
Jos se nyt voi aiheuttaa kysymyksiä, niin käy asumassa Yhdysvalloissa tai Iranissa pari vuotta ja vertaa niitä Suomeen, niin tiedät eron.
Sari: ”Mutta argumenttina tuo että ”uskonnolliset valtiot ovat vähemmän onnellisia kuin sekularisoituneet” on aika heiveröinen.”
Se perustuu maailman laajimman kyselytutkimuksen dataan. Jos se on mielestäsi heiveröinen pohja argumentille, niin saatamme olla asiasta lievästi eri mieltä.
Sari: ”eikö valtion elintasoa, hyvinvointia ja turvallisuutta lisäisi se, että elinkautisvangit (siis ne jotka nyt tuomitaan elinkautiseen rikostensa perusteella) yksinkertaisesti järjestelmällisesti teloitettaisiin, mahdollisimman pikaisesti?”
Ei.
En usko että uskonnollisuus olisi mihinkään katoamassa. Se taitaa olla ihmiseen sisäänrakennettu. Se että kirkko on kutistumassa, ei tarkoita uskonnollisuuden piirteiden katoamista. Samat piirteet voi helposti huomata vaikkapa jalkapallokulttuurissa ja monessa muussa asiassa. Alkujaa kristittyjä kutsuttiin ateisteiksi. Siksi, etteivät he uskoneet jumaliin, eivätkä niitä palvoneet.
Jos Herra Jumala antaisi sataa rahoja ja tekisi meidät täällä mahtaviksi, niin olisi kyllä ihmisiä, jotka kilvan rientäisivät jotakin häneltä saamaan. Mutta kun hän meille sanassaan lupaa iankaikkisia, taivaallisia lahjoja, joita meidän tulisi kärsivällisinä toivoa ja odottaa, niin se ei ole maailman mielestä mitään.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 677, SLEY, 1945.
Riitta,
”Nuoret perheet eivät kasta lapsiaan ja uskonnottomuudesta tulee normaaliin elämään kuuluva asia – niin kuin kirkkoon kuulumisesta nuorten isovanhemmille.”
Kummassakin tilassa on samasta kysymys. On kysymys jumalattomuudesta, mikä on verhottu tunnustuskirjoilla tai uushenkisyydellä. Eli ei ole aavistustakaan siitä, mitä tarkoittaa ”Pyhä pyhittyköön ja saastainen saastukoon”. On kysymys ihmisen iankaikkisuusosasta, pelastumisesta kadotukselta. Ikävää, että ”kirkko” ei kasva, ei edes hyväksy Jeesuksen antamaa saarnamallia, ”Tehkää parannus”.
Uskonnottomuus trendaa, koska uskonnoilla on yhä vähemmän annettavaa ihmisille. On aivan turha tärvätä aikaansa pohtimalla mitä kirkko voisi tehdä tai olla tekemättä, koska tuote on mikä on, eikä se pohtimalla miksikään muutu. Olen aikaisemmin verrannut tilannetta lihajalostetiskiltä löytyvään lihahyytelöön. Se oli kova juttu joskus, mutta ei ole enää, eikä se siitä enää trendaa vaikka sen tuotekehitykseen uhrattaisiin resursseja kuinka paljon tahansa. Aika ajoi ohi.
Riitta: ”Eräs teoria on se, että uudet ”uskonnottomat” tulevat nuoremmista sukupolvista eivätkä suhtautumistaan vaihtaneista. Tätä tukee sekin, että uskonnottomia on eniten suurissa yliopistokaupungeissa. Ja todennäköisesti Suomi tulee perässä, koska kyse on eurooppalaisesta trendistä.”
Suomi on ollut samassa kehityksessä jo vuosikymmeniä. Sata vuotta sitten oletettiin että kaikki kuuluvat kirkkoon tai johonkin muuhun uskonnolliseen viitekehykseen. Oletus on osoittautunut vuosi vuodelta yhä perusteettomammaksi ja jatkaa samalla trendillä tulevaisuudessakin. Ei tämä mitään uutta ole.
Riitta: ”Nuoret perheet eivät kasta lapsiaan ja uskonnottomuudesta tulee normaaliin elämään kuuluva asia”
Uskonnottomuus on ollut normaalia jo pitkään. Lisäksi iso osa niistä, jotka kastavat lapsensa kirkkoon tekevät sen sosiaalisista syistä tai perinteestä, eivät suinkaan siksi, että itse välttämättä edes uskoisivat tai tunnustaisivat kristinuskoa. Uskonnottomien määrä on siksi huomattavasti suurempi kuin mitä erilaiset jäsen- tai kastetilastot kertovat.
Riitta: ”Toinen kysymys on se, mitkä arvot nousevat esiin yhteiskunnassa, jolla ei ole enää kristillistä pohjaa. Jotkut ateistiajattelijatkin ovat viime aikoina ilmaisseet huolensa siitä, että uskontoon perustuvat arvot kuten heikommista huolehtiminen, velvollisuudentunto tai valmius uhrauksiin katoavat.”
Keihin ”ateistiajattelijoihin” tässä viitataan?
Se, ettei maailmassa ole hyviä arvoja ilman kristinuskoa on uskonnollinen myytti. Olen usein huomauttanut, että kun listataan onnellisimpia maita, niin kärkeä pitävät maat ovat hyvin sekularisoituneita. Saman tilaston pohjalta taas löydetään hyvin uskonnollisia maita. Yhdysvallatkaan eivät pärjää tässä tilastossa kovin mairittelevasti, vaikka kristinusko on hyvin kantava osa sen nk. arvoja ja tunnustuksellisuutta.
Jos kristinuskolla olisi jokin selvä yhteys hyvinvointiin tai ihmisyyttä korostaviin arvoihin, se näkyisi väistämättä onnellisuustilastoissa. Kristinusko voi korostaa ihmisten toivottavia arvoja ja onnellisuutta, mutta vain yksilötasolla – silloin, kun yksilö kokee tarvitsevansa kristinuskoa elämäänsä. Populaation tasolla siitä ei ole kaiken kattavaksi ratkaisuksi.
Riitta: ”Historiaa tarkastellessa voi huomata, että kristinusko on kukoistanut monilla alueilla aikansa, sitten hiipunut tai kadonnut kokonaan – ja alkanut levitä muualla.”
Uskonnollisuus menestyykin parhaiten siellä, missä on vähiten hyvinvointia. Voidaan perustellusti kysyä, miksi näin, ja miksei Jumala tehnyt uskosta sellaista, että se kukoistaa myös hyvinvoinnin aikaan.
Tästä kirjoittelin edellisen blogini, otsikolla ”Hyvinvointi ja kehitys tappavat uskon ja mahdollisuuden pelastukseen”.
https://www.kotimaa.fi/blogit/hyvinvointi-ja-kehitys-tappavat-uskon-ja-mahdollisuuden-pelastukseen/
Ilmoita asiaton kommentti