Vanhuus antaa aiheen muistella ja niin minäkin. Kotimaa24 on laajasti esitellyt Luther-kirkon muuttumista kapakasta kirkoksi. 30 vuotta sitten oli minullakin vähäinen osuuteni tässä tarinassa. Osoite oli tuttu. Monta kertaa vierailin ystäväni, Kevätkylvö-lehden päätoimittajan opiskelijaboksissa Malmikadulla.
Sleyn nykyhallituksen puheenjohtajalla on erityinen ilo palvella järjestöä, joka tekee ihan oikeita ratkaisuja, silloinkin, kun ne ovat vastakkaisia. Hän kertoo:
”Sen ajan päättäjät tekivät varmasti ihan oikean ratkaisun.” Ratkaisu oli myydä Luther-kirkko, vaikka kirkko sitten muuttui kapakaksi. Ratkaisu tehtiin evankeliumin tähden. Sley tarvitsi pääomaa kirkkopoliittisen linjansa ajamiseen ja varmasti niin silloin kuin nytkin rukoillen rahankäytölleen siunausta. Samasta syystä kirkko nyt vuokrattiin Varmalta. Evankeliumin tähden, evankeliumin julistamisen tähden ja ihan varmoina ratkaisujen oikeellisuudesta.
No, mikä oli se minun vähäinen osuuteni? Suomenniemen kirkkoherrana ollessani oli minulla ilo toimia Kotimaan vakituisena kolumnistina. Syyskuussa -86 kirjoitin Sley:stä ja Luther-kirkosta hyvin kriittisen kolumnin. Kirjoitus herätti keskustelua. Seuraavassa numerossa Sley:n Aimo Kymäläinen paheksui kirjoitustani, ihmetteli Kotimaan huonoa makua ja rimanalitusta. Ei voinut olla epäkristillistä hoitaa talouttaan asiallisesti. Lainaus:
”Vielä on meidän maassamme sekä yksityisellä ihmisellä että yhteisöllä oikeus omistaa,jopa taloja. Ei kai yhteisön omistusoikeus ole sen epäkristillisempää kuin yksityisenkään.”
Näin periaatteellisille linjoille ja peruskysymyksiin keskustelu kävi. Eikö ole kristillistä myydä kirkko kapakaksi, jos se tapahtuu Sanan julistamisen, kuten sanottu evankeliumin tähden?
Seuraavassa numerossaan vei Kotimaa mammona ja Sana-pohdinnan pääkirjoitukseensa (Raha ja rakkaus, KM 16.09.1986) Pieni lainaus siitä:
”Helposti käy niinkin, että alkuperäisen toimintaidean väljähtyessä tai kerran olemassa olleiden tarpeiden tultua pääosin tyydytetyiksi yhteisö jatkaa elämäänsä yhä avoimemmin liikeyrityksen luonteisena. Sellaisenakin se pyrkii todistamaan tarpeellisuutensa vaikkapa kirkon palvelijana.”
Samassa numerossa oli myös kolumnini (”Mammonasta eli Sanan selitystä”), joka valitettavasti jäi sen keskustelun viimeiseksi. Lainaan sen lopun:
”Jumalan lapsina valitsemme toisin: jakamisen, yhdessä kulkemisen, yhteisen ilon. Luovumme täydellisyyden harhasta ja hyväksymme toisemme heikkoina ja erehtyvinä -itsemme kaltaisina. Rakkauden kaksoiskäskyssä Jeesus sanoo kaiken ja tavallaan helppoa on toistaa hänen sanansa. Että sana tulisi lihaksi omassa elämässä – se ei enää olekaan helppoa. Tarvitaan ihmisen ikä, oma elämä alusta loppuun.”
Seurakunnillakin on jonkin verran kirkollisia tiloja ja jumalanpalvelustiloja , jotka eivät kuitenkaan täytä
lainsäädännön ”kirkko” kriteereitä. Asia tulee vastaan mm. erilaisisissa korjaus- ja rakentamisasioissa. Jotta joku rakennus täyttää kriteerit, sen tulee olla alunperin rakennettu ”kirkko” kriteerit täyttävällä päätöksellä. Risto Voipio voisi kaivella pykälät tänne. 🙂
Aikoinaan haimme tietoa eräästä seurakunnan tilasta. Oliko se vihitty kirkoksi vai ainoastaan jumalanpalveluskäyttöön? Toiminnan kannalta sillä ei ollut suurta merkitystä, mutta mahdollisten korjaus- tai muutostöiden ja myynnin kannalta paljonkin.