”Sinun edessäsi on sydämeni ja muistini…”, kirjoittaa Augustinus. Ostin hänen teoksensa Confessiones, Tunnustukset, Luther-divarista. Olen myös pikku hiljaa lukenut teosta, joka on paikoin varsin filosofinen luonteeltaan. Erityisesti muistia koskevat pohdinnat ovat kiinnostavia.
Augustinus kirjoittaa, että voi löytää Jumalan vain muististaan, ei sen ulkopuolelta: ”Sillä en ole Sinusta löytänyt mitään, joka ei olisi muistoa siitä ajasta, jolloin opin sinut tuntemaan.”
Muisti on Augstinukselle säiliö, jossa ovat tallessa tapahtumat, kokemukset, asiat ja käsitteet. Jumala on olemassa ihmiselle niiden kautta ja avulla.
Missä sinun Jumalasi sinussa sijaitsee?
*
Uskoa Jumalaan on kahtalaista. Toisaalta se on tiedon ja kulttuurisen olemisen tulosta (olemme kristittyjä ja luterilaisia), toisaalta se on yksityisen kokemuksen ja yhteisöllisyyden vaikutusta (olen karismaatikko).
Yliluonnollinen Jumala ei ole luonnollinen.
Ollakseen todellinen, Jumalan on oltava myös luonnollinen.
Onko epäluonnollinen uskominen väkivaltaa? Siis se, ettei löydä uskon sisällöille tai yhteisöllisille tavoille vastaavuutta omasta psyykestään, mutta yrittää silti ahtautua yhteen ja samaan muottiin?
Jumala ei ole yhden koon sukkahousut, eikä ole uskokaan.
*
Jumalaa (Deus) ei ole, jos ei tiedä Jumalan olevan olemassa, samoin kuin metsäokakoisaa (Udea prunalis) ei ole, jos ei tiedä sen olevan olemassa. Ja silti ne ovat kumpikin löydettävissä, jos tietää mitä, milloin ja mistä etsii.
Mänttäri
”Eivät ne mitään käsitä nuo väärintekijät, jotka saavat leipänsä syömällä minun kansaani, eivätkä avuksensa huuda Jumalaa. ” Psalmi 53
Tarja P.,
Johonkin asiaan ilmeisesti viittaat. Et varmaankaan fyysiseen syömiseen?
Ymmärrätkö itse?
Uskoni kohteena oleva Jumala ei ole aineellinen kappale, ei myöskään ihmispsyyken luomus. Hän on ikuinen, siis ollut ennen ensimmäistäkään ihmistä ja on olemassa vielä sittenkin, kun ihmiskuntaa tällä maapallolla ei enää ole.