Voi kuinka suuri on tuskani ja vaivani!
Voita se jalomielisesti.
Ole väkevä Herrassa ja kärsi vastoinkäymisesi kärsivällisesti kuin sankari. Sillä mitä raskaampi kärsimys on, sitä rohkeampi pitää sydämen olla ja sitä enemmän kärsivällisyyttä vaaditaan jokaiselta kristilliseltä sankarilta. Pakanatkin harjoittivat kärsivällisyyttään ja pitivät sitä hyvänä avuna, kerskaillen siitä monesti. En nyt tahdo mainita mitään stoalaisista, jotka kylmäverisesti tukahduttivat tuskansa, kerron ainoastaan vähän Aleksanteri Suuresta. Kun nuoli kerran lävisti tämän hallitsijan, antoi hän partaveitsellä ottaa pois nuolen jalastaan eikä yhtään valittanut, vaan oli iloinen ja tyytyväinen, aivan kuin olisi onnettomuus kohdannut toista henkilöä. Samanlainen oli hänen hovipoikansa, joka jumalille uhratessaan piti tulista hiiltä rohkeasti kädessään. Sillä kuningas Aleksanteri oli luonnostaan väkevä ja rohkea, sen tähden saattoi hän sisäisen voimansa vuoksi helposti voittaa kaikki ulkonaiset tuskat ja vastoinkäymisensä. Ole sinä taas väkevä Jumalan voimassa, niin kuin nuo pyhät marttyyrit, joiden kärsivällisyydestä voisimme monta esimerkkiä mainita. Ilman Jumalan apua ei sinun sydänraukkasi voi mitään, se vain pelkää ja valittaa. Mutta sano sinä: ”Oi laupias Jumalani ja Isäni, sinä elämäni Herra, auta minua pyhyydestäsi, lähetä minulle Pyhä Henkesi vahvistamaan sydäntäni ja lieventämään tuskaani! Herää, sinä Pyhä Henki, ja osoittaudu minussa jalona, kirkkaana ja voimallisena!”
Stefan Prätorius (1536-1603), Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, SLEY, 1925.
Minä, minä (Herra, sinun Jumalasi) pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista. Jes. 43:25
Evankeliumi ei ole mitään muuta kuin saarna siitä ainoasta, Kristuksesta. Siellä täällä on tosin kirjoitettu moniaita kirjoja ja pidetty paljon saarnoja moninaisista ihmisistä, niin pakanoista kuin kristityistäkin, vieläpä Jumalan äidistäkin, pyhästä Pietarista, enkeleistä ja monista pyhimyksistä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään evankeliumeja. Ainoa tosi evankeliumi on se, joka näyttää meille Kristuksen ja opettaa, mitä hyvää meillä on häneltä odotettavana.
Sillä Jumala on tahtonut päättää, että kaikkien ihmisten on oltava tämän yhden ihmisen, Kristuksen varassa, pantava häneen toivonsa. Vanhassa Testamentissa kehotetaan usein panemaan toivo Herraan ja hänen laupeuteensa, sanoihinsa, oikeuteensa ja käsivarteensa ja tarttumaan häneen kiinni, jos mielivät pelastua. Heidän ei pidä tietää kenestäkään muusta kuin Kristuksesta, jonka ainoan “Jumala on asettanut armoistuimeksi” (armoistuin tarkoittaa syntien sovituspaikkaa), kuten pyhä Paavali sanoo (Room. 3:25).
F. G. Hedberg, Ainoa Autuuden Tie, s. 36–37, SLEY-Kirjat Oy, 1987. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.