Tunneksä ittes unisex?

persut

Perussuomalaiset Nuoret aloittivat tyttö_poika -sukupuolikampanjan korostaakseen, että sukupuolilla on eroja. Kampanja tahtoo olla vastaisku feminismin pyrkimyksille kyseenalaistaa sukupuolet. Persunuorten mukaan yhteiskunnan idea lähtee siitä valheesta, että sukupuolten välillä ei olisi eroja ja että tyttöjen ja poikien pitäisi olla kiinnostuneita samoista asioista. Järjestön mukaan sukupuolten kyseenalaistaminen hämmentää nuoria, ja kampanja kehottaa kasvattajia ja vanhempia olemaan laittamatta lapsiaan tällaisten trendivirtausten kokeiksi.

Kuten arvata saattaa, asiasta nousi oikein iso haloo.  Vihreät nuoret tahtoivat vastata samalla mitalla: Ihan sama!

vihreät

Väestöliitto pisti myös lusikkansa soppaan: Älä huolestu! Jatka elämää! Jokaisen ihmisen tulee saada itse päättää oma sukupuolensa.

 

väestöliitto

 

Kaikki perusasiat täytyy näemmä tänä päivänä paitsi kyseenalaistaa myös hylätä. Hylättyjen joukkoon kuuluu myös Jumala, joka muuten ei luonut ihmisiä tytöiksi ja pojiksi vaan mieheksi ja naiseksi. Epäonnekseen Jumala ei kuitenkaan aloittanut ihmisen keksimistä vauvasta asti, vaan prototyypiksi hän loi sanallaan nuoren miehen.

Ja tällä miehellä oli ilman lajitoveria tylsää, niin paratiisissa kuin oleilikin.  Kumppani siis tarvittiin. Niinpä Jumala ennen operoinnin aloittamista vaivutti Aatamin syvään uneen käyttäen lääkkeitten asemesta hypnoosia:  Sinua väsyttää, tunnet itsesi raukeex ja unisex, silmäluomesi ovat hyvin raskaat, tuntuu hyvältä saada sulkea ne nyt.

Sitten Aatamilta poistettiin parit kylkiluut ja niistä muovattiin hänelle kumppani mallia Eeva.  Tämä uusi versio oli simppeliin prototyyppiin nähden huomattavasti monimutkaisempi. Eevaan installoitiin mm.  laajempi tunneskaala ja moniajo. Kun mies pystyy ajattelemaan vain yhtä asiaa (lähinnä seksiä) kerrallaan, niin nainenpa pystyykin  seksin lisäksi ajattelemaan myös lapsia,  perhettä, omaisia, ystäviä ja yhteiskuntaa.

 

tunnen itseni

Kohtalokasta koko ihmiskunnan kannalta oli, että juuri nämä ekat ihmiset nousivat kapinaan Luojaansa vastaan.  Tekikö Jumala oikein, kun antoi luoduilleen vapaan tahdon? Aluksi se tahto oli pelkästään hyvä, mutta kun kerran valinnanvaraa oli, niin nämäpä mieltyivätkin sielunvihollisen antaumuksellisella avustuksella pahaan.  Perkeleellisen perinnön saimme noilta esivanhemmiltamme.

Jumala otti Jeesuksessa tämän kasvatusasian uuteen harkintaan:  Jeesus, uusi Aatami,  ei ilmestynyt maailmaan  tuosta vain valmiina kolmikymppisenä alkaakseen oitis elämän työnsä. Ei, hän asusti maallisen äitinsä kohdussa säädetyn ajan. Syntyi Pojaksi vaatimattomissa oloissa, joutui miltei heti lähtemään pakolaiseksi kauas vieraalle maalle, kun henkeänsä alettiin vainota. Ei siis paratiisia Jeesukselle kasvuympäristöksi vaan piskuinen Nasaret.

Olisiko Jeesus voinut olla unisex-hahmo? Mitä mieltä olet, lukija: Tunneksä ittes unisex?

Unisex (universal sexuality, uniseksuaalisuus) tarkoittaa molemmille sukupuolille sopivaa tai kohdistettua asiaa. Esimerkiksi unisex-vaatteita tai unisex-etunimiä voivat käyttää molemmat sukupuolet. Unisex-liikkeen ideologiaan kuuluu tasa-arvon ja tasavertaisen kohtelun lisäksi myös ajatus siitä, että ihmisen tulee voida ilmaista vapaasti itseään (esimerkiksi käytöksen ja pukeutumisen keinoin) riippumatta sukupuolestaan. Tätä tarvetta varten tarvitaan mm. yhteiskäyttövessoja.

Mikähän porukka nyt ottaa hatkat kirkosta?

meloni

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Voihan kirjanoppineisuus! Lienette oikeassa. Ajattelen vain sen onnettoman osaa, joka on naisen ja miehen väliltä, ihminen. Onnettominta on, että hänen identiteettinsä joutuu ennen aikuisuutta määrittelemään ulkopuolinen, yleensä vanhemmat. Eikä hän voi mitään oimalle aidolle persoonallisuudelleen, mikä se onkin. En tuomitsisi häntä raajarikkoiseksi eläimeksi, joka tuhoutuu luonnossa. Hän on osa ihmisyyttä!!!

  2. Normi tarkoittaa sääntöä ja normaali säännönmukaista. On muistettava sellainenkin käsite kuin normaalijakauma. Se tarkoittaa sitä, että suuressa joukossa esiityy säännönmukaisesti tietty määrä äärimmäisiyyksiä ja tietty määrä välimuotoja. Joukko, jossa on esimerkin mukaan vain ’tyttöjä’ ja ’poikia’ eikä mitään ääritapauksia – sanotaan vaikka ’kovia jätkiä’ ja ’hupsuja blondeja’ – tai välimuotoja, on epänormaali.

  3. Martti, tarkoitatko, että on normaalia, että on epänormaalia? Näinhän asia tietysti on tosi elämässä. Ilman säännön poikkeusta emme voisi myöskään tietää mikä on säännön mukaista. Nämä käyvät käsikädessä.

    Rakkaudessa ei ole eriarvoisuutta, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki ovat samanlaisia, on ehdottoman tärkeää ymmärtää, miten merkityksellistä elämälle on tuo ero mikä eri sukupuolilla on. Sanan kuinnioittaminen on myös Rakkautta totuuteen. Erilaisuus on rikkautta, miksi siis sukupuolet tulisi keinotekoisesti tehdä samanlaisiksi?

    • Tarkoitan, että emme kaikki yllä täyttämään asetettuja normeja. Joitakin normeja pystytään ylittämäänkin. Ihmisjoukkoa tarkasteltaessa tämä on normaalia.

    • ”Sen sijaan sivistyneet tietävät, että mitään sukupuolieroa ei ole.” Toki on ja sivistyneistökin tietää sen. Perussuomalaisten nuorten sivistymättömyys on siinä, että he unohtavat, että jako tyttöihin ja poikiin ei mene tasan, vaan siitä jää merkittävä jakojäännös.

      Lisäksi he saattavat ajatella poikien olevan aina poikia, jolla perustellaan sukupuolten eriarvoisuutta. Tytöiltä edellytetään, että heistä tulee naisia, vaimoja ja äitejä, jolloin heiltä vaaditaan aina vain enemmän.

  4. Transsukupuolisuus on sairaus (F64.0). Jotkut pitävät sitä loukkaavana ja luulevat että ihminen voi itse valita sukupuolensa. Jostain syystä kukaan diabetesta sairastava ei loukkaannu diagnoosista ja sano että ihmisen pitää itse saada määritellä verensä sokeripitoisuus.

    Martti Pentin mukaan tytöiltä edellytetään että heistä tulee vaimoja, äitejä ja naisia. Kaksi ensimmäistä on pitkälti oman valinnan tulosta mutta kaikista heistä kyllä tulee naisia. En suostu uskomaan että joku ei tiedä tätä joten on pakko olettaa että kirjoittaja elää jossain toisessa ulottuvuudessa ja käy sieltä meille kertomassa miten heillä asiat on.

    Ja kas kummaa, tässä toisessa ulottuvuudessa pojatkaan eivät ole aina poikia! Ehkä kohta saamme tietää kuinka tässä toisessa ulottuvuudessa lisäännytään.
    E

    • Pojista pitäisi tulla miehiä. Lapsia siitettyään heidän pitäisi kasvaa jälkikasvustaan huolehtiviksi isiksi. Velvollisuuksiaan ei voi valita. Niistä pitäisi vastata.

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121