Sukupuolia on kaksi?

Oppilas oli kirjoittanut käsityötunnilla jonkun kassin suunnitelmaan, että sukupuolia on vain kaksi ja piirtänyt rastin sateenkaarivärien ylle.

Hän oli korjannut lauseen muotoon ”sukupuolia on kaksi”.

Tällaisen voi oppia vielä nykyisinkin biologian oppitunnilla. Ilmeisesti käsityön oppitunnilla on muut opit.

Asiasta oli tehty kysely tasa-arvovaltuutetulle. Tämä oli lausunut, että koulu oli toiminut hyvin, kun ei ollut hyväksynyt oppilaan näkemystä suoritteeksi opinnoista.

Rasti sateenkaaren ylle on ongelmallinen. Se liittyy sukupuolisen toiminnan ja kokemuksen monimuotoisuuteen. Olisi aika hullua sellainen kieltää. Sen sijaan kirjaus on biologian oppitunneilla opetettu asia. Täsmennystä erityisesti siihen oli pyydetty tasa-arvovaltuutetulta. Valitettavasti hän näyttää kannattaneen luonnontieteen vastaisia käsityksiä.

Sinänsä sukupuoli on ei-välttämätön eli kontingentti käsite. Näin on ollut jostakin 1300-luvulta alkaen, jolloin tapahtuneesta ajattelumuutoksesta johtuen sukupuolesta on perusteltua ajatella moninaisesti, mutta myös niin, että se ei ole lainkaan keskeistä ihmisen elämän kannalta.

Hyvä esimerkki sukupuolisuuden liittymättömyydestä perinnäisiin sukupuolikategorioihin on teoksessa Iranin historia. Mielen valtakunta. (Into 2013).

Siinä Michael Axworthy väittää että Aleksanteri Suuren sotilaallinen nerous oli luonteeltaan naisellista. Axworthy kirjoittaa:

”Aleksanterin sotilaallinen loistokkuus antaa esimerkin ilmiöstä, joka saattaa aluksi tuntua vaistonvastaiselta: korkeimman tason sotilaallisen neurouden naisellisesta luonteesta. Menestyksekkäällä korkeimmalla johtamisella on vähän tai ei mitään tekemistä maskuliinisten piirteiden kanssa: raaka voima, uhmakkuus, machismi ja ylimielisyys eivät kuulu siihen. Sillä ei edes ole juuri mitään tekemistä rohkeuden kanssa - paitsi sikäli kuin silloin tällöin näiden ominaisuuksien ilmaiseminen saattaa olla välttämätöntä joukkojen innostamiseksi. Pikemminkin menestyksekäs johtaminen edellyttää feminiinisinä pidettyjä piirteitä - herkkyyttä, hienotunteisuutta, intuitiota, ajoituksen tajua ja epäsuoraa lähestymistapaa, kykyä arvioida vahvuuksia ja heikkouksia kaikessa hiljaisuudessa (mikä puolestaan perustuu ehkä intuitiiviseen käsitykseen vastustajan todennäköisestä käyttäytymisestä yhtä paljon kuin tosiasiatietoon), välttää vastustajaa, hämmentää sitä, kiertää sen ympärillä, imeä sen voima itseensä ja iskeä odottamattomasti heikkoon kohtaan täsmälleen oikealla hetkellä. Sotahistoria on osoittanut yhä uudelleen, että ennakoitava miehinen käyttäytyminen, joka ilmenee suorissa hyökkäyksissä ja pelkkään voimaan luottamisessa, on komentotasolla parhaassa tapauksessa haitta ja pahimmassa tapauksessa katastrofaalista haaskausta. Sotilaallisen voiman maksimaalinen tehokkuus saavutetaan ainoastaan hienovaraisemmilla menetelmillä , mitä voitaisiin kutsua naiselliseksi lähestymistavaksi."

 

67 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    Tällainen keksitty tarina jostakin keksityn oppilaan elämästä. Who cares?

    Meillä on äärimmäisen tärkeä sota meneillään keskellä Eurooppaa. Jos Ukraina häviää, koko Eurooppa ja demokratia häviävät. Siinä häviävät myös ne, jotka piirtelevät rasteja sateenkaaren ylle. Historia todistaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Salon Seudun Sanomien otsikko 9.3.2023: ”Isä painosti Mustamäen koulun opettajia – Sukupuolikohussa kyse enemmästä kuin vain kangaskassin hahmotelmasta”. Juttu on maksumuurin takana.

    Iltalehdessä on kolme juttua aiheesta. Niistä käy ilmi, että oppilaan isä on toistuvaasti painostanut ja uhkaillut halikkolaisen koulun opettajia vilkkaassa viestinvaihdossa opettajien kanssa. Hän on saapunut seuraamaan rehtorin pitämää oppituntia ja jäänyt sen jälkeen koulun aulaan valistamaan aulassa olleita kuudesluokkalaisia ja heidän ohjaajiaan. Hän on uhannut kuvamataidon opettajaa rikosilmoituksella ja lähettänyt lapsensa mukana ”evankeliuimikirjan” muutamalle opettajalle. Viestejä hän on allekirjoittanut sanoilla ”Kristuksen verellä lunastettu mies” ja ”kristittyjen syrjijiä ja vainoajia siunaavin terveisin”. – Iltalehti on nähnyt viestejä.

    Mitä tästä sanoisi? Jokainen voi tietysti toimia oikeaksi katsomallaan tavalla. Ei ole isä kyennyt näkemään, millaiseen asemaan lapsensa saattaa. Muilta oppilailta toivoisi ymmärrystä koulutoveriaan kohtaan. Hän on uhri isän ”pelissä”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Jorma, emme tiedä asiasta kovin paljon. Viestittely onnistuu Wilmassa. Rehtorin tunteja saa seurata. Kirjoja saa lähettää. Missä näitä allekirjoituksia on esitetty, onko kysymys yksityisestä kirjeenvaihdosta, jota koulu julkaisee, levittää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Tässä Twitter-keskustelussa on luettavissa koulun ja isän välillä käyty kirjeenvaihto:

      https://twitter.com/hybridihomo/status/1633832305629474816

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petri Järveläinen sanoo:

      Voi siitä ehkä sen sanoa, että opetus on julkista ja sitä saa seurata, lain mukaan kuitenkin siten, ettei siitä ole häiriötä opetukselle. Koululla on oikeus käyttää virka-apua häiritsevän henkilön poistamiseksi koulusta. Kyllä olisin soittanut pikemminkin poliisille kuin tasa-arvovaltuutetulle. Samaa mieltä lapsen tilanteesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    Kun lukee tuon Sarin linkkaamaan kirjeenvaihdon, jota on käyty oppilaan isän ja koulun välillä, huomaa ettei asialla ole mitään tekemistä uskonnollisen vakaumuksen kanssa.

    Oppilaalla on uskonnollinen perhe. Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa ja uskonnonvapaus sallii uskonnollisen vakaumuksen esille tuomisen. Raamatusta ja uskonnollisesta kirjallisuudesta löytyy lukematon määrä sitaatteja, joita oppilas voisi käsityössään käyttää: ”Minä uskon Jumalaan”, ”Jumala on linnamme”, ”Jeesus pelastaa”, ”Minä olen elämän leipä”, ja niin edelleen…

    Jos sitten katsoo, mitä isä on oppilaan työhön ehdottanut, sieltä löytyy muun muassa seuraavat ehdotukset: ”homous on synti”, ”sukupuolia on kaksi”, ”Mies ei saa maata miehen kanssa. Se on iljettävää” sekä ruksilla yliviivattu sateenkaarilippu.

    Ei vaadi kummallisia älynlahjoja ymmärtää, ettei isän tarkoitus ole viestittää perheen kristillisestä vakaumuksesta vaan tarkoituksena on loukata sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Koulu on toiminut asiassa oikein ja isän käytön on äärettömän lapsellista. Ihmettelen, että opettajilla on ollut kärsivällisyyttä käydä tätä keskustelua. Minä olisin varmaan printannut t-paitaan tekstin ”fundamentalistit ovat idiotteja” ja lopettanut koko keskustelun.

    Aika heikosti on mennyt perille Jeesuksen opit lähemmäisenrakkaudesta, jos joku kokee, että uskonnollisen vakaumuksen ilmaisemisen tarkoittaa toisten ihmisen tarkoituksenmukaista loukkaamista.

    Olen vahvasti sen puolella, että jokainen perhe saa kasvattaa lapsensa haluamiensa arvojen mukaisesti, mutta kyllä minua sääliksi käy tämän oppilaan puolesta. Luokkatovereihinsa nähden hän eittämättä lähtee rakentamaan matkaansa aikuisuuteen hieman tajaa-ajoasemasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Mikko Niemiselle, totta kai sukupuolia on kaksi, homouseksuaalisuuden harjoittaminen syntiä edelleen, sateenkaaren päälle saa laittaa rastin. Näistä homot saa loukkaantua. Lapsella ja perheellä oikeus ilmaista julkisesti mielipiteensä, kuten toteat. Homot ei saa loukata muiden mielipiteen vapautta. Sateenkaari ideologiaa saa vastustaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Koulu on toiminut asiassa oikein ja isän käytön on äärettömän lapsellista.”

      -Isän käytös on asiatonta, noiden kannanottojen ehdottamisen osalta, totta. Mutta lapsen työssä, eli kassihahmotelmassa, josa on ykiruksattu sateenkaari ja teksti ”sukupuolia on kaksi” ei ole millään lailla mitään ihmisryhmää loukkaava.

      Siitä loukkaantuvat ne, jotka uskovat että sukupuolia on useampia kuin kaksi. Ja tämä EI tarkoita homoja ja transihmisiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Jos sitten katsoo, mitä isä on oppilaan työhön ehdottanut, sieltä löytyy muun muassa seuraavat ehdotukset: ”homous on synti”, ”sukupuolia on kaksi”, ”Mies ei saa maata miehen kanssa. Se on iljettävää””

      -Tarkennuksena, noista nuo ”homous on synti” ja ”mies ei saa maata” jne. ovat tarpeettoman provosoivia ja loukkaavia. Mutta tuosta keskimmäisestä useat homot ja transihmiset ovat samaa mieltä.

      Se mikä tässä on ehkä vihdoin tulossa esiin, on, että sateenkaari ei ole yhtä kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Se edustaa aatetta, ideologiaa, joka nykyisin painottuu pääsääntöisesti väitteelle, että ”sukupuoli on kokemus” ja ”sukupuolia on useampia kuin kaksi”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Vielä kommentti. Minusta tuo ”sukupuolia on kaksi” vertautuu täysin näihin ehdotuksiin:

      ”Raamatusta ja uskonnollisesta kirjallisuudesta löytyy lukematon määrä sitaatteja, joita oppilas voisi käsityössään käyttää: ”Minä uskon Jumalaan”, ”Jumala on linnamme”, ”Jeesus pelastaa”, ”Minä olen elämän leipä”, ja niin edelleen…”

      Noistakin joku voi loukkaantua, ja varmasti loukkaantuukin. Tätähän tapahtuu koko ajan, ja ilmenee juuri siten että noita ei saa tuoda esiin aamunavauksissa jne. Koska nuo ottavat kantaa myös siten, että jokaisen tulisi ottaa Jeesus vastaan ”elämän leipänä” ja Jumala on ainoa todellinen turva.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Sari, isältä lähtöisin olevat tekstiehdotukset eivät tässä ole oleellisinta, vaan rasti sateenkaarilipun yli.

      Risti on uskovaiselle nuorelle tärkeä, eräällä tavalla ainutkertainen symboli. Sateenkaari – lipussa, kassissa, rintamerkissä – on homo/lesbo/transnuorelle vastaavanlainen symboli.

      Oppilas – tai oikeammin isä – halusi tietoisesti osoittaa homo/lesbo/transnuorille, ettei pidä heistä eikä hyväksy heitä. (Isän inho sateenkaarilippua kohtaan käy ilmi Wilma-viesteistä.) Isän ideoima piikki saattoi aivan hyvin osua oppilaan koulutoveriin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Sateenkaari – lipussa, kassissa, rintamerkissä – on homo/lesbo/transnuorelle vastaavanlainen symboli.”

      -Onko todella? Nuorten keskuudessa en tiedä miten ajatellaan, mutta vanhempien homojen ja transihmisten joukossa suhtautuminen sateenkaarilippuun ja ideologiaan alkaa olla hyvin erilaista kuin vielä muutama vuosi(kymmen) sitten:

      https://laventeliveikkonen.blogspot.com/2021/06/pride-kuukausi-on-yhta-helvettia.html

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Sinänsä hyvä pointti, että nuoret saattavat kokea sateenkaaren oman identiteettinsä tunnukseksi. Vaikka vanhemman seksuaalivähemmistön ja transihmisten keskuudessa asenteet ovat muuttumassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > totta kai sukupuolia on kaksi, homouseksuaalisuuden harjoittaminen syntiä edelleen, sateenkaaren päälle saa laittaa rastin.

      Puhuin koulusta en Paajasen yksityisistä orgioista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Minusta tuo ”sukupuolia on kaksi” vertautuu täysin näihin ehdotuksiin

      Ei ole opettajan työajan järkevää käyttämistä kinastella oppilaan isän kanssa siitä, mikä on isän mielestä tarpeeksi loukkaavaa ja koulun näkökulmasta juuri ja juuri hyväksyttävää. isän motiivit käyvät riittävän hyvin selväksi kun lukee linkkaamasi kirjeenvaihdon.

      Lisäksi haluaisin muistuttaa, että pitäisi välttää perusteettomia yleistyksiä. Sinun ja blogistiystäväsi mielipiteet eivät edusta vanhempien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkemystä. Niiden esittäminen valtavirran ajatteluna vaatisi muutakin kuin sinun ja laventelin mielipiteen. Tältä osin syyllistyt aika rankasti paheksumaasi muiden puolesta ajattelemiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      En aikaisemmin viitsinyt puuttua ”laventelin” kirjoitukseen, jota Sari W. on ennenkin tarjoillut vanhemman sateenkaariväen näkemyksenä. Sikäli kuin kirjoitus on aito, se edustaa yksittäisen henkilön mielipidettä, joka varmaankin saa tukea, mutta on kuitenkin aika marginaalinen. Kun katsoin joitakin kommentteja, niistä paistoi kielteinen suhtautuminen transsukupuolisiin. Oli kuin olisi lukenut ”aito avioliiton” palstaa.

      Satenkaarilippu on vanhemmille sateenkaarisukupolville rakas symboli, jopa siinä määrin, että moni – myös minä – pitää sateenkaarilipun ”täydentämistä” isona vahinkona – ja heraldisesti kyseenalaisena.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

      Mistä lähtien kolmikymppiset ovat edustaneet ”vanhempaa polvea”? Kummastelee viisikymppinen sateenkaarelainen 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Oppilas pitää ottaa huostaan ”myrkylliseltä” isältään, ettei hän joskus tulevaisuudessa tahraisi kieltään tai käsiään eri ihmisryhmiä vastaan. isä ei kelpaa kasvattajaksi, eikä esimerkin antajaksi. Hän ei ole ymmärtänyt, mikä kristinuskon tärkein sanoma on. Koulussa noudatetaan opetushallituksen määräämiä oppisisältöjä, sille ei yksi isän reppana voi mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Nokelainen sanoo:

    Äärioikeisto yrittää omia ja leimata Suomen lippuun omaa aatettaan. Tavallinen terveellä tavalla isänmaallinen ei oikein voi lippua vaatteissaan tai laukussaan kantaa väärinymmärrysten välttämiseksi. Sama koskee nykyään sateenkaaren sinälläön kauniita värejä. Satuin ostamaan sellaisen matkalaukun hihnan vuosikymmeniä sitten. Laukku oli helposti tunnistettavissa lentoasemien kuljetushihnoilla. Itse yhdistän sateenkaaren väreineen Raamatussa annettuun liittoon ja kesäiseen luontoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Sateenkaarilippu on peräisin vuoelta 1978, jolloin yhdysvaltalainen Gilbert Baker suunnitteli sen. Alunperin lipussa oli yhdeksän väriä, mutta muuan muassa painoteknisistä syistä kolme väriä jätettiin pois. Lippu on eri puolilla maailmaa käytössä sateenkaariväen tunnuksena – sikäli kuin se ei ole rikollista.

      Sateenkaaren värit ovat 1920-luvulta saakka ollet myös kansainvälisen osuustoimintaliikkeen tunnuksena.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Sama koskee nykyään sateenkaaren sinälläön kauniita värejä.

      En ole huomannut, että äärioikeisto olisi yrittänyt omia sateenkaaren värejä. Täten väittäisin, että sama ei koske sateenkaaren värejä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • valma luukka sanoo:

    Minun opettajakautenani oli vielä laissa, että koulun tulee toimia yhteistyössä vanhempien kanssa eli koti ja koulu tukivat toisiaan kasvatusvastuussa. Peruskoulun tultua 1975 alkoi moraalihaurastua sekä opettajakunnassa että opetettavissa. Uskonnonopetus puolitettiin ja alkoi ”sinuttelu”, rumien sanojen käyttö, jopa meitä naisopettajia sai huoritella ja kiusata sekä opettajia että kavereita. Opettajahuoneisiinkin tuli työpaikkakiusaamista ja toisten opettajien arvovaltaa heikennettiin. – Jouduin viimeisinä vuosina olemaan tukena monille toisinajattelijoille, etenkin ”huonoista kotioloista” lähteneille nuorille. Opinto-ohjaajana siihenoli mahdollisuus, tosin itse jouduin toisten opettajien kateuden kohteeksi. – Tässä kysymyksessä pitäisi antaa täysi oikeus nuorelle ja hänen vanhemmilleen ottaa kantaa siihen, pitääkö jotain ulkopuolista järjestöä pitää opettajana. Ennen oli oikeus olla poissa jostakin tilaisuudesta, joka ei sopinut lapsen tai nuoren elämänkatsomukseen tai tuotti ristiriitaa lapsen läheisten ja koulun välillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Valma L., jos tarkoitat sanoilla ”tässä kysymyksessä” blogissa käsiteltävää kiistaa halikkolaisessa koulussa, niin selvyyden vuoksi: koulussa olivat opettamassa vain koulun omat opettajat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • valma luukka sanoo:

    Jorma. Kyllä koulun oma opettajakin voi salakuljettaa jotain kasvatukselle vierasta ideologiaa. Opettajan pitäisi olla objektiivinen opetuksessaan. Meille tehtiin auskultoinnissa ennen selväksi, että omia mielipiteitä ei tarvitse esittää eikä kaupata, vaan pysyä oppimateriaalin levityksessä oppilasmyönteisesti. Emme esim. kaupanneet omaa herätysliikettämme, vaan pysyimme lujasti ev.-lut. kirkon opissa, kunnes tunnustuksellisuuskin minimoitiin. Rehtorin pitäisi valvoa, että kaikki ihmislapset ovat tasa-arvoisia ja toisiaan kunnioittavia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Valma, totta, kyllä voi. Meillä oli Oulun Lyseossa 1950-luvulla pari sellaista oikeistolaista opettajaa, jotka eivät pitäneet kynttiläänsä vakan alla. Niinpä meille toisluokkalaisille opetettiin Euroopan historiaa lorulla, jossa oli seuraava pätkä: ”… Elsas-Lotringin VALTIOMAAN hiljan ANASTI Ranskanmaa, saa nähdä, milloin Saksa sen TAKAISIN saa..” (korostukset minun)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      korjaan kirjoutusvirheen: …Elsas-Lothringin … (Elsas-Lothringen saksaksi)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Elsass-Lothringen (saks. Elsaß-Lothringen, ransk. Alsace-Lorraine)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • valma luukka sanoo:

    Jorma. Historian lehtorit meilläkin olivat kovasti valkoisten puolella . Myös meillä uskonnon opettajille oli ”monta vaaraa eessä”. Kuin myös liikunnan, terveystiedon, biologian ja oikeastaan joka aineopettajalla oli omia mieltymyksiä. Kuviksen ope antoi pojalleni kutosen, koska ei tykännyt minusta. Poika valittiin jo 16v. taidekouluun. Laulunopettaja lupasi ottaa minulta ”nirrin pois”, kun kympin laulajana en laulanut silloisia ”renkutuksia”. Aina on pitänyt pitää puoliaan, muttei tällaista ole koskaan ollut, että aikuiset haalivat itselleen kannatusta eri ideologioista ”lyödäkseen” lapsia ja heidän vanhempiaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Oma muistini ”kertoo”, että ennen(kin) opettajat ovat ei-neutraalisti opetuksiaan tuoneet lapsukaisille tiettäväksi, mm. tietyissä moraalis-eettisissä kysymyksissä.

      Ja olihan Suomessa aikanaan kuuluisat ”Pirkkalan kokeilut” sekä TANDEM- ja DETA-jupakat. Joten ei ideologisuus aivat tuntematonta koululaitoksessa ole. On ollut kouluissa niin oikeistoon kuin vasemmistoonkin ”viettävää” vaikuttamista. Nyt taitaa olla myös ns. ”vihreään” viettävää – jolla en tarkoita vain ja ainoastaan luonnonsuojeluaatetta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit