Sodankäymisestä

Se, joka aloittaa sodan, on väärässä. On oikein, että se, joka ensiksi paljastaa miekkansa, joutuu tappiolle, tai että häntä ainakin lopuksi rangaistaan. Näinhän on myöskin tavallisesti käynyt ja tapahtunut koko historiassa; sodan aloittajat ovat sen hävinneet, ja vain hyvin harvoin ne ovat joutuneet tappiolle, joiden on täytynyt puolustautua. Sillä Jumala ei ole asettanut maallista esivaltaa rikkomaan rauhaa eikä aloittamaan sotia, vaan Paavali sanoo Room. 13:4, että miekan tehtävänä on suojeleminen ja rankaiseminen. Sen tulee suojella oikeamielisten rauhaa ja rangaista pahoja sodalla. Jumala, joka ei kärsi vääryyttä, järjestää myös niin, että sodan kävijöitä vastaan välttämättä käydään sotaa. Ja kuten sananlaskussa sanotaan, ettei ole ketään niin pahaa, ettei hän löytäisi pahempaansa, niin antaa myös Jumala laulaa itsestään Ps. 68:31: »Dissipa gentes, quae bella volunt», s.o. ”Herra hajottaa ne kansat, jotka sotia rakastavat”.

Varo, sillä tämä on totta. Ota tarkoin huomioon, että sinun on erotettava toisistaan seuraavat seikat: tahto ja pakko, halu ja välttämättömyys. Älä anna sodan- ja taistelunhalun ahdistaa itseäsi, vaikkapa olisit Turkin keisari. Odota välttämättömyyden ja pakon tuloa vailla halua ja tahtoa; sinä saat sittenkin tarpeeksi tekemistä ja kylliksi sotaa, niin että saat sanoa ja kehua sydämessäsi: Miten mielelläni haluaisinkaan elää rauhassa, jos vain naapurini haluaisivat. Silloin voit puolustautua hyvällä omallatunnolla, sillä näin kuuluu Jumalan sana: »Hän hajottaa ne, jotka sotia rakastavat.»

Martti Luther, Voivatko sotilaatkin kuulua autuaalliseen säätyyn? Valitut teokset III,124–125. WSOY. Juva 1983.

Kirjoittaja

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.