Sakramenttiteologian ongelmia: Kun nykyihminen ei kasta lastaan

Jotkut ovat miettineet sitä, kun Helsingissä äidit ja isät eivät enää kasta lapsiaan yhtä usein kuin ennen. En osaa sanoa, onko jokin erityisesti muuttunut viime aikoina. Tietokoneet tulivat 1980-luvulla, ja kulttuurinmuutoksessa ei pidä aliarvioida Commodore-64:n merkitystä, sillä maastamme kehittyi muutamassa vuosikymmenessä teknologian huippumaa, jossa käsite ”järki” viittilöi lähinnä luonnontieteisiin ja matematiikkaan. Tästä juontuu maailmankuva, johon on kauhean vaikea niveltää mielekästä uskonkuvaa.

Rospuuttoaikana ei ennen vanhaan maalaispappi polkupyörällään päässyt mäkien ja mutkien taakse peräkylien torppiin kastamaan lapsia. Perheenjäsenet kastoivat miten kastoivat, ja myöhemmin pappi merkitsi pienokaiset kirkonkirjoihin kastetuiksi. Voihan olla, että niin sanotussa herran pelossa ihmiset hoitivat näitä asioita tunnollisesti, koska ennen vanhaan pappi oli vallankäyttäjä.

Ehkä kastetilaisuuden järjestäminen on raskassoutuista ja vaivalloista puuhaa. Ja ehkä itse kaste on ongelma. Jos Jumala kerran on luonut maailman rakkaudessaan, niin hylkääkö Jumala kastamattomat? Eikö hän ole läsnä Itä-Afrikassa syntyneen muslimivauvan elämässä? Mitä lisäarvoa kaste antaa? Niin sanotun klassisen kristinuskon vastaus oli, että kastamattomana suloinen sylivauva ikävä kyllä kärventyy ikuisesti helvetissä.

Onko muita vastauksia?

Kaste on sakramentti. Sakramentti tarkoittaa armon mediaa, eli se on piuha, jota pitkin armo virtaa Jumalasta ihmiseen. Sakramentti syntyy siitä, kun aineeseen lisätään ”Jumalan Sana”. Siten kasteen sakramentin yhtälö on vesimolekyyli  H2O + ”Sana” = sakramentti.

Mikä lisäaine siinä on tuo Sana? Miten sellaisessa vedessä kylpeminen huuhtelee eri tavalla kuin tavallisella H2O -yhdisteellä huuhteleminen?

Nykyihmisen kaiken tietämyksensä valossa on vaikea uskotella, että vastasyntynyt on läpeensä paha. On hieman erikoista ajatella, että ”aikojen alussa” yksi Adam-niminen viaton kullervo hotkaisi kiellettyä hedelmää niin, että teko aiheutti geenimutaation, jonka seurauksena hänen spermassaan oli jälkeläisille periytynyt synti. Tämä ajatusmalli johti kuitenkin siihen, että Jeesuksen piti syntyä neitseellisesti, jotta hänen DNA:ssaan ei olisi syntiä. Silloin, harmi vain, ei tiedetty, että puolet lapsen perimästä tulee äidiltä. Biologinen neitseestä syntyminen väistämättä johtaa oppiin ihmisen ja Jumalan risteytyksestä, ei suinkaan oppiin sataprosenttisesta ihmisestä ja sataprosenttisesta Jumalasta. Katekismus kuitenkin kirjaimellisesti tulkittuna opettaa, että kastevesi pesee puhtaaksi geenissä ja meemissä perityn synnin.

Latinankielinen sana sacramentum kirkon käytössä on kirkkoisä Tertullianuksen ansiota. Alkuaan pakanallisen Rooman imperiumissa sakramentti tarkoitti sotilas- ja uskollisuudenvalaa. Rooman kirkossa sakramentista tuli vastine kreikan ilmaisulle mysterion. Se on salaisuus, jota ei voi selittää.

Läntinen uskon malli on puhki selittämisen malli. Siinä kasteen sakramentti syntyy siitä, kun kahdesta vety- ja yhdestä happiatomista muodostuvaan vesimolekyyliin lisätään mainittu ”Jumalan Sana”. Jumalan Sana ei kuitenkaan ole kemiallinen yhdiste. Silti yksinkertaisessa pyhäkouluopetuksessa on vaikea välttää mielikuvia, että kastevesi olisi jonkinlaista taikavettä.

Reformaatio oli tietenkin suuressa määrin uuden ajanmukaisen yhteiskuntateorian täytäntöönpanoa. Samalla se oli massiivinen protesti roomalaiskatolista sakramenttiteologiaa vastaan. Luonto puhdistettiin hengellisestä sälästä, linssejä pyyhittiin puhtaiksi, jotta luonto osattaisiin nähdä ihan vain luontona. Siten Sveitsin reformaatiossa sakramenttien ajateltiin olevan vain tunnusmerkkejä, jotka kertovat seurakuntalaisten uskollisuudesta Jumalalle. Tätä lajiketta on niin kutsuttu ”uskovien kaste”.

Luterilaisille se ei kelvannut. He halusivat, että vesimolekyylin ja Jumalan Sanan muodostamalla yhdisteellä olisi enemmän käyttöä.

Pitkitän blogiani ottamalla tähän esiin myös ehtoollisen.

Tässä viikonlopun mittaan yhdessä nettikeskustelussa oli puhetta Suomen ev.lut. kirkon piirissä nousseesta liturgisesta liikkeestä, ja ehtoollista sivuttiin. Tätäkään asiaa en ymmärrä.

Kirkon sivuilla sanotaan hupaisasti, että ”piispainkokouksen päätöksen mukaan viinipuusta saatu viini voi olla joko punaviiniä tai valkoviiniä”. Tästä on siis päätetty varsin arvovaltaisella taholla.
Suomessa ehtoollisella käytetty viini on yleisimmin Alkon väkevien viinien tuotevalikoimaan lukeutuva Málaga, jonka rypäleinä ovat Pedro Ximénez ja Moscatel. Alkoholia siinä on viitisentoista prosenttia ja sokeria yli 200 grammaa litrassa. Yhdessä juomalasillisessa ehtoollisviiniä on noin 360 kcal. Energiamäärä on suunnilleen sama kuin kolmessa kananmunassa tai purkillisessa Kymppi-kasvishernekeittoa.

Liturginen kikkailu meni Suomessa 1990-luvulla siihen pisteeseen, että väiteltiin, miten ehtoollisaineita pitää kohdella messun jälkeen. Perinteisesti luterilaiset ovat ajatelleet, että ehtoollisaineet ovat Jeesuksen ruumis ja veri vain ehtoollisenvieton ajan. Tällä opilla haluttiin estää se, että kirkonmenojen jälkeen joku voisi pölliä leipiä ja viiniä ja käyttää niitä maagisiin tarkoituksiin. Keskiajallahan transsubstantiaatio-opin myötä kristityt pahoinpitelivät ja murhasivat juutalaisia, joiden uskoteltiin varastaneen ehtoollisleipiä kiduttaakseen niitä viiltelemällä itse Kristusta.

Mutta kun ehtoollisenvieton alussa pappi kutsuu seurakuntalaisia lausuen, ”Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä”, en voi välttyä mielikuvilta, että siinäkin sakramentti ihan samalla tavalla kuin missä tahansa maagisessa rituaalissa mielletään taikajuoman kaltaiseksi aineeksi. Kysymykseksi jää, kauanko se vaikuttaa elimistössä, eli kuinka usein ja minkälaisina annostuksina sitä olisi keskipainoisen aikuisen tarpeellista nauttia. Väistämättä mieleeni juolahtaa muuan sinnikäs kylä Galliassa...

Kirjoitustani ei pidä käsittää rienaukseksi. Kyselen vain katujätkän kysymyksiä. Jos kirkonmiehet mielivät, että kasteen suosion olisi syytä taas lähteä nousuun, heidän on itse kyettävä selittämään, miksi nämä jutut ovat merkityksellisiä. Mikä oikeasti on sakramentin ns. ”teho”? Berocca menee kyllä it-alallla työskentelevän perheenisän jakeluun, mutta miten on kasteen ja ehtoollisen laita?

Minua häiritsee eniten se, jos kirkonmiehet asettuvat isien ja äitien yläpuolelle tuskaillen sitä, kun he eivät ”tajua, millaisia aarteita kirkolla on”.

Kristillisessä teologiassa Jumala jo ihan luomisen perusteella on läsnä kaikessa luodussa. On oppineita, jotka vastustavat sitä, mitä sanon nyt: Kun Jumala luo Sanallaan, Sana inkarnoituu jo luomisessa. Jumalan Sana (Logos) eli Jeesus Kristus on läsnä tavalla tai toisella kaikissa alkeishiukkasissa, ja jos ”pimeä energia” on totta, niin siinäkin on Logos vähintään tai ehkä nimenomaan potentiaalisuutena. Logos on luterilaista iskusanaa noudattaen ”reaalisesti” läsnä, mutta tämä ”reaalisuus” on teologian, ei kvanttimekaniikan eikä kemian kieltä. En vain tiedä, mitä se sitten on - ellen ala filosofoida ja puhua olemassaolon merkityksestä tai mielekkyydestä. Tällöin kastevesi on symboli. Eihän se voi eikä saa olla taikavettä.

Minun oppimassani teologiassa Jumala tarkoittaa olemassaolon mielekkyyden perustaa. Jumala itse on tuo mielekkyys; hän on elämän tarkoitus, ja hän on rakkaus: siten elämän tarkoitus on rakkaus. Kaste on näkyvä ilmaisu siitä todeksi eletystä sanomasta, että elämällä on mieli. Se on seurakunnan tapa kutsua lapsi nimeltä niin kuin uskonkuvakin koettaa vakuuttaa, että Jumala itse kutsuu nimeltä. Kaste ei siis imaise mukaansa johonkin massaan vaan se kohottaa yksilölliseen ainutkertaiseen elämään.

Mutta jälleen katujätkä kysyy: Onko se ainoa mahdollinen tapa? Ja onko elämä mieletöntä, jos lasta ei kasta? Sillä eikö juuri sanottu, että koko luotu maailma on Jumalan maailma? Eikö Jumala voi olla muka läsnä ilman kastetta tai ehtoollisen eväitä? Olisi kiva tietää, mitä papit tähän vastaavat.

35 kommenttia

  • Markku Virta sanoo:

    Osmo Kauppinen. Neitseellinen syntymä ei tee kenestäkään automaatttisesti Jumalan Poikaa. Kristuksen jumaluus ei perustu Marian ikuiselle neitsyydelle, vaan Marian ikuinen neitsyys Kristuksen jumaluudelle. Kaikilla neitsyillä ei ole immenkalvoa. Mikään ei estä Jeesuksen veljiä syntymästä neitseellisesti olematta Jumalia. Se, että näin ei yleensä tapahdu ei ole sen kummempi ihmetyksen aihe kuin se että Kristus inkarnoitui meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden.

    Eikö olekin typerää uskoa tällaiseen? On olemassa paljon typerämpiäkin asioita joihin uskoa. Kuten esimerkiksi usko ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen Jumalasta erillisenä olentona tai usko loputtomaan kehitykseen johon ihmiskunta kykenee tai usko tieteen kykynn ratkaista elämän ongelmat tai onnellisuuteen elämän päämääränä tällä maan päällä. Pidän itse asiassa itseäni melko rationaalisena kun uskon vain muutamaan juttuun joita pidetään typeränä. Ja uskon, että samanlainen typeryydessä lilluminen on kantanut kirkkoa vuosituhansia ja kantaa edelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    Osmo Kauppinen. En ole väittänyt uskostasi yhtään mitään. Omastani kyllä, mutta sinun uskostasi en mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Janne Onnela sanoo:

    Minusta lapsen kastaminen voisi ihan hyvin tapahtua aina kirkossa, joka lisäisi kirkon juhlallista käyttöä. Muuten olen sitä mieltä, että kirkollisissa tilaisuuksissa saisi olla enemmän “teatteria ja näytelmää”, jotta olisi jotain katseltavaa. Asioitten ja tapahtumien teatraalisuus korostaa niiden tärkeyttä ja merkityksellistä, että tyhmempikin tajuaa, että nyt tapahtuu jotakin ja ne muistetaan paremmin.

    Muistan yhden papin joka kantoi ehtoollismaljaa korkealla edessään kohotettuna, joka minusta oli mieleenpainuva asia, koska hän poikkesi muista. Ei ollut tyhmä pappi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Wallentin sanoo:

    On tää kyllä aikamoista ristillistä jargonia! Porukat puhuu immenkalvoista ja Lindebergin Pauli pyhistä makkaroista (mitä mielikuvia näistäkin jutuista vois joku ilkeämielinen saada), En kylläkään minä. Mun mielestä aika kornia uskontojutustelua. Tekis melkeen mieli nauraa:).

    Ton Huttusen jutut on mun mielestä ainoita, joissa on jotain tolkkua (vaikka sekin haastelee tosta Marian ihmeellisestä immenkalvosta):p.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Wallentin sanoo:

    Kuka sen on muuten käyny kurkkaamassa, sen Marian immenkalvon, et onks sitä vai eiks sitä ole ja onks siitä (zekkauksesta) jotain historiallisia evidenssejä:o?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juhani Huttunen
    Juhani Huttunen

    Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.