Sain pitää eilen kaksi saarnaa

Tekoälyltä sain ohjeita saarnojeni valmisteluun. Yksi oli se, että pitää muistaa että saarna on vuorovaikutusta. Kuulijalle pitää heittää kysymyksiä, ja pohdittavaa. Ensimmäisessä onnistuin siinä, mutta toisessa en.

Lupasin alussa kertoa kolme tarinaa ja jätin mietittäväksi miten ne liittyvät päivän aiheeseen

Kerroin miten nuorena menin kesätyöpaikkaan kivimurskaamolle. Siellä minulle näytettiin pieni hiekkakasa. Sitä hiekkaa pikkuhiljaa rapisi alas liukuhihnalta joka kuljetti soraa ja kiviä murskaimeen. Aika tyhmä homma ajattelin. Piti heittää se hiekka toiseen kasaan, josta se haettiin pois, kun sitä oli siihen kasaantunut enemmän. Huomasin pian ettei siinä tarvinnut jatkuvasti olla. Riitti kun kävi välillä heittelemässä sen hiekan pois ja siinä välillä sain puuhailla muuta. Oli kiva heitellä kiviä rinteeseen ja kun hyvin osui niin sai aikaa pienen kivivyöryn. Sitten kerran unohdin koko tehtäväni. Koko iso laitos pysähtyi. Alkoi kauhea huuto ja kaikki syyttivät minua.

Olin laiminlyönyt sen pienen kasan hoitamisen ja siitä oli kasvanut iso. Koko laitoksen työt keskeytyi.

Siinä sitten lapioin hiki päässä sitä kasaani ja miehet ympärillä haukkui kuorossa. Muistan hyvin miten kukaan heistä ei tarttunut lapioon, jotta kasa saataisiin nopeammin pois.

 

Vasta saarnan lopussa kerroin vastauksen kysymykseeni. Jolloin mielenkiinto säilyi.

Toinen tarina oli Avioliittoleiriltä. Olimme vaimon kanssa saaneet edellisiltä leireiltä niin hyviä neuvoja, että sanoimme  saaneemme ihan uuden avioliiton. Jatkossa olimme leireillä hoitamassa yhtä isoa majoitusaluetta, joka oli jonkinlaisen matkan päässä. Leirillä on hyviä luentoja, joita avioparit pitää ja kertoo niissä avoimesti miten heidän asiat on korjautuneet ja mitä ovat löytäneet.

Yksi luento kiinnosti kovasti. Päätin järjestää niin että voisin olla sitä rauhassa kuuntelemassa.

Juuri kun luento alkoi, niin tultiin sanomaan että jollain on nyt avainten kassa vaikeuksia siellä meidän alueella ja sinne pitää lähteä heti. Päätin ajaessani, etten näytä perillä yhtään harmiani, vaan palvelen, niin kuin siellä olisi itse Jeesus. Perillä ei ollutkaan ketään. 10 sek. Siitä kun olin pihasta lähtenyt oli soitettu, ettei tarvitse tulla. Mutta puhelimeni ei ollut mukana. Sinä päivänä opin sen, että en ole palvelemassa ihmisiä, vaan Herraani. Sen jälkeen ilo valtasi mielen, kun tiesin ketä oikeasti olin palvelemassa.

Kolmas kertomus oli ystävästäni Artosta, jolta pyysin luvan. Hän oli ollut sairaalassa yksin huoneessaan ja mieleen oli tullut se, kuinkahan tässä käy; ”minähän voin kuolla tähän”.

Pelko alkoi vallata Arton mielen. Hän alkoi vapista ja hiota siinä. Pian hän oli hiestä märkä.

Arto ihmetteli missä on nyt hänen uskonsa. Onhan hän kuullut monia suuria puhujia

ja ollut uskossa jo 50v. Missä usko oli nyt. Lopulta koko vuode tärisi.

Sitten Arto kuuli sanat: ”Minä olen se, joka annan sinun syntisi anteeksi.” Arto hämmästyi ja ihmetteli kuka puhui. Eihän huoneessa ollut ketään. Sitten hän oivalsi, että se oli Jeesus.

Niinpä hän nyt tätä kertoessaan naureskeli iloisesti sitä, että kun hän pääsee taivaan portille niin siellä on Jeesus vastaanottamassa ja sanoo: ” tervetuloa rakas lapsi.”

Näin saarnasta tuli vuorovaikutteinen ja rakkaudellinen

Toinen saarna melkein heti perään. Aikaa siirtymiseen ja lataantumiseen oli liian vähän ja sitä vähääkään en osannut käyttää oikein.

Päätin ottaa toisen lähestymistavan ja toisenlaisen saarnan. Unohdin täysin ne hyvät tekoälyn ohjeet ja halusin keskittyä enemmän teologiseen puoleen. Nyt kun vertaan näitä kahta saarnaa, niin huomaan miten tästä saarnasta jäi pois se tärkeä elementti, joka ensimmäisessä oli.

Olisin tarvinnut sen uuden latauksen, jotta olisin kyennyt luomaan vuorovaikutusta. Nyt siitä tuli enemmänkin teologinen luento. Se ei koskettanut kuulijoita samalla tavalla, kuin edellinen.

Oliha se hienoa, kun sain oppia taas lisää, mutta samalla harmittaa, kun jäi sanomatta jotain tärkeää. Se kai oli siten vain minulle tarkoitettu osuus päivän hengellisestä leivästä.

  1. Pekka

    Hyvä kaneetti sinulla Arin kommentteihin.

    Osoitat samaa suuremmoista persoonallisuutta ja syvää elämän ymmärtämistä Jumalan lapsena, jonka ilokseni huomasin kumpuavan sinusta jo silloin noin 40 vuotta sitten kun saimme liikkua samoissa ympyröissä.

    Ari

    Oletko pannut merkille, että koko elämänkatsomuksesi on minä -keskeinen:

    ” —- kun kerran MINULLA on Jumalan voima elää toisin.”

    Etkö ole houmannut, että Pyhällä Paavalilla, suurella apostolilla oli seurakuntakeskeinen elämänasenne, missä hän joka puhui enemmän kielillä kuin hänen kirjeittensä vastaanottajat, puhui siitä että PYHÄ HENKI ASUU Rooman seurakunnan jäsenissä. Alkukielen verbin korostuksen esille nostaakseni:

    A S U U

    S I S Ä I S E S T I

    T E I S S Ä .

    Tämän pakanain apostoli sanoo TAVALLISISTA Rooman seurakunnan jäsenistä.

    Roomalaiskirje:

    8:11 ” Jos nyt hänen Henkensä ( PYHÄ HENKI ) , hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne

    Henkensä kautta, JOKA ( siispä huomaapa tämä: PYHÄ HENKI )

    TEISSÄ ASUU. ”

    Eli jos vähääkään seuraat APOSTOLIN opetusta, niin alahan puhua siitä, että PYHÄ HENKI asuu tavallisten seurakuntalaisten sisimmässä. Tämä siksi että Pyhä Henki tekee työtään yhteisen seurakunnan eli siis Jumalan kansan eli kirkon kautta.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.