Rukous ilman Parannuksen tekoa

Rukous ilman parannuksen tekoa

Eilen kuulin, että eräs järjestö aloittaa rukous- ja evankeliointikampanjan. Hyvä. Sitä varmasti rakas Suomen maamme tarvitsee. Rukousta kuulemma on 24/7, eli koko ajan joku/jotkut rukoilevat evankeliointikampanjan aikana. Tosin, jos joku ”nukkuu pommiin”- eikä muista/jaksa vuorollaan rukoilla, uskon kyllä, että Jumala arvostaa jo yritystäkin. Ja onhan meillä Pyhä Henki, joka lakkaamatta rukoilee puolestamme. Joten, ei suorituksia, vaan sydämen rukousta, aitoa kääntymistä Isän puoleen siis.

Muistuttaisin kuitenkin, että voimme kyllä rukoilla rotkon reunalla, tai hukkumisuhan alla, mutta on syytä tehdä jotain muutakin. Rotkon reunalla on syytä yrittää kääntyä takaisin. Miksi kävellä kohti rotkoa, ja huutaa, auttakaa, auttakaa. Jos olet hukkumaisillasi, huutaa tuleekin, mutta yrittää polskia ja etsiä jotain tukea, johon tarrata. Ontuvia vertauksia, myönnän itsekin. Mutta yritän kompuroiden sanoa, että rukous ok, mutta meidän tulee rukoilla oikein. Meidän tulee pyytää Parannuksen Armoa itsellemme ensin.

Rukous on turhaa, jos jatkamme 10 käskyn rikkomista. Kuuleeko Jumala, jos rukoilen toisten puolesta, ja itse tieten tahtoen olen anteeksiantamaton, solvaan toisia takanapäin, himoitsen erilaisia asioita, jotka ovat minulle luvattomia, jne. Kyllä minusta rukouksen tulisi aloittaa puhdistus omasta sisimmästä. Tällä en tarkoita, että tämän kampanjan ihmiset olisivat sen kummemmin syntisiä, kuin kukaan muukaan meistä. Ja että heidän tulisi tehdä ainoastaan parannuksen hyvää hedelmää. Ei, se kuuluu meille kaikille.

Tämä aamun kirjoitukseni siis kiteytyy tähän lauseeseen: ” Rukoile, mutta rukoile myös itsellesi Parannuksen Armohedelmiä”. Oma kammiorukous on aina tarpeen, joka aamu lähtökohtaisesti. Siten on helpompi aloittaa päivän ”taistelut”. Raamatusta voi ottaa rukoussanoja, jos itsestä ei niitä synny. Tai vaan huokailla Jumalan puoleen, kun rehellisesti katsot omaa vaellustasi.

Raamattu puhuu minulle Totta minusta. Se on Jumalan Puhetta lapsilleen. Siis juttele Isän kanssa mahdollisimman paljon. Siitä isä tykkää. Kerro sekin, kun mokasit. Isä sitten korjaa tilanteen suvereenisti (joudut kyllä ehkä itsekin anteeksipyynnön paikalle) . Ja kerro kivuistasi, sairauksistasi-ehkä Jeesus näkee hyväksi sinut parantaa niistä. Hänen Tahtonsa tapahtukoon tässäkin.

Minusta tämä on helppo sapluuna. Luet Jumalan Sanaa, juttelet kuin isille asioistasi-ja Isä vastaa ajallaan, tavallaan. Ei aina niin kuin sinä tahdot, mutta vastaa, kuten sinulle on parasta. Sellainen isukki meillä on. Helppo rakastaa, kun Hän rakastaa niin paljon meitä.

Rukoilemisiin!!!

7 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Varmaan hyvä kehotus kaikille. Äskettäin juuri oli itselläni tilanne , jossa rukous oli estynyt, kun katkeruus oli päässyt estämään rukousyhteyden. Arka rukoilija voi kuitenkin kokea, että ei ole kelvollinen rukoilemaan, kun näkee niin paljon kelvotonta kristillisyyttä itsessään. Tiukasti meihin on sisään rakennettu käsitys siitä, että rukous on jonkinlainen suoritus, jonka onnistuminen riippuu meistä ja siitä, kuinka puhdasta ja oikeaa elämämme on. Jolloin arka rukoilija jättää koko asian paremmille rukoilijoille.

    Rukous on kuitenkin syvimmiltään sitä että Pyhä Henki kutsuu meitä rukoukseen. Vapahtaja kolkuttaa sydämen ovella päästäkseen vaikuttamaan rukouksen Henkenä. Ohjaamaan rukoustamme ja antamaan jopa aiheita, mitä ja miten. Rukous onkin sitä, että Herra saa tehdä meissä rukoustyötä ja me olemme siinä vain Hänen seurassaan. Eli rukous ei oikeasti ole yhtään meidän varassamme. Ei sen alussa, sisällössä, eikä myöskään rukousvastauksissa. Kaiken sen saamme jättää Hänen huolekseen. Silloin olemme liittyneet jo taivaalliseen voimavirtaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kaisu Hildén sanoo:

      Hei! Kiitos, kivasti täydensit rukousaihetta. Katkeruudenkin voi tuoda rukouksessa Jumalalle. Uskokaan ei (onneksi) ole varassamme, ei rukouskaan. Kaiken me saamme Häneltä. Kiitoksin vastaanotettavaksi. Siunausta, hyvää jatkoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kiitos Kaisu ajatuksia herättävistä teksteistäsi. Oma katkeruuteni sillä kertaa katosi, kun vai lopulta käännyin Hänen puoleensa ja sydämessäni lausuin Hänen Pyhän nimensä.

    On meillä ihmeellinen Vapahtaja, joka vain jaksaa odottaa, että lopulta käännymme pois omavoimaisuudesta Hänen puoleensa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kaisu Hildén sanoo:

      🙂 ”Väsytystaistelussa” omavoimaisuus häviää, kun Jumala saa riisua turhista pois. Kaikesta hyvästä Kunnia Jumalalle. Emmehän palvo luotua, vaan Luojaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Kuuleeko Jumala, jos rukoilen toisten puolesta, ja itse tieten tahtoen olen anteeksiantamaton.” Epäiletkö Jumalan mahdollisuuksia?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Uuden Liiton Seurakunta alkoi parannuksen saarnan julistuksesta. Parannuksen teko ”onnistuu” vain, jos on tarvetta siihen. On kysymys uskoon tulosta, syntymisestä Taivaan Valtakunnan kansalaiseksi. Se on siitä erikoinen syntyminen, jos siinä vertauskuvassa pysytään, että on itse hypättävä synnytyskanavaan. Se, mitä tässä hujauksessa tapahtuu on ilmeistä ensin itselle, uskoontulleelle ja sitten muillekin.

    Uudestisyntymässä ei lihalle tapahdu mitään, eikä lihallisille, inhimillisille tunteille. Jeesus itse, Henkensä kautta siirtyy asumaan uskoontulleeseen sisällisesti. Tämä merkitsee sitä, että muuttumaton osa uskoontulleessa, eli liha, tulee alistetuksi uudestisyntyneelle osalle, hengellemme.

    Uskoontullut ottaa joka päivä ristinsä, uskonsa, jonka hän on saanut lahjana uudestisyntymässä ja kieltää lihan hallitsemasta ja seuraa Jeesusta. – Ei ole kysymys pitää seurata, vaan Jumalan Armon vaikutus ei jätä uskovaa toimettomaksi. Hänen suurin ilonsa ja halunsa on seurata Jeesusta, opissa ja elämässä. Tämä malli annettiin ja alkoi toimia heti, kun ihmiset ottivat ilolla, vapaaehtoisesti vastaan kuullun kehotuksen tehdä parannus.

    Rukous ei ole tapa, vaan uskovan sisäinen tila, yhteys, mikä on alkanut uskoontulossa, eli alati rukoileminen on tilan antamista Hengelle, joka meissä asuu. Jumala on kehottanut huutamaan Häntä avuksi hädän päivänä, kun on ahdistus läsnä. Ensimmäinen hätä syntyy silloin kun Isä vetää Jeesuksen pelastettavaksi. On kysymyksessä sielun hätä, herätyksen tila missä sielunvihollinen taistelee monin asein. Yksi yleisimmistä aseista on uskonnollisuuden, muotojumalisuuden ase. Kun nk. helluntalaisuus rantautui ja muotojumalisia alkoi tulla uskoon ja saada Pyhän Hengen kasteen, heidän ilonsa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, yritettiin sammuttaa ”lohdutuksella”, että kyllä se menee ohi. Jos ei mennyt ohi, niin tällainen rukouksen pauhu pitää loppua tai joudutte lähtemään. Sen jälkeinen aika onkin jo historiaan kirjoitettu.

    Rukous on aina kanssakäymistä, kommunikointia eli seurustelua hengessä, hengessä, mikä on sama kuin Jumala. Niistä joilla ei ole Jumalan henkeä, eli eivät ole uskovia, sanoo Raamattu monessa kohdin, että heidän rukouskin on kauhistus, vt. Snl.15:

    29 Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tämän tähden me alinomaa Kirkossa tähdennämme sitä totuutta, ettei Kristuksen tunteminen ja usko ole mitään inhimillistä, ei mikään teko, vaan että se yksinkertaisesti on Jumalan lahja, joka meissä sekä synnyttää että ylläpitää uskon. (ylhäältä syntyminen on siis Jumalan teko, ei ihmisen)

    (Joh. 6:29 ) Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Kun meidän omantunnon hädässä pitäisi käyttää evankeliumia, joka on armon, lohdutuksen, jopa itse elämän sana, niin laki, joka on vihan, murheen ja kuoleman sana, ehättää usein edelle estäen evankeliumia ja alkaen pauhata omassatunnossa. Jopa yksi ainoa uhkaava Raamatun sana voi kumota ja pimittää kaikki lohdutusperusteet ja kauhistuttaa niin sydämemme, että kerrassaan unohdamme vanhurskauttamisopin, armon, evankeliumin, jopa itse Kristuksen. Tämän lisäksi me puolittain itsekin oman järkemme puolesta olemme itseämme vastaan.

    Tämän tähden me alinomaa tähdennämme sitä totuutta, ettei Kristuksen tunteminen ja usko ole mitään inhimillistä, ei mikään teko, vaan että se yksinkertaisesti on Jumalan lahja, joka meissä sekä synnyttää että ylläpitää uskon. Samoin kun hän sanalla ensin antaa uskon, samoin hän sitä sen jälkeen myös sanalla harjoittaa, lisää, vahvistaa ja tekee sen täydelliseksi.

    Mikään ei siis ole sanan halveksimista vaarallisempaa. Se, joka kyllästyy sanaan haluttomana, koska luulee sen jo ymmärtäneensä, ja jolle sana käy vähitellen vastenmieliseksi, on jo kadottanut Kristuksen. M Luther

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kaisu Hildén

    Kaisu Hildén on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Hän harrastaa taidemaalausta, kirjoittamista, käsitöitä ja liikuntaa. Virsien veisuu ja gospelmusiikki ovat lähellä hänen sydäntään. Raamattu tuli hänelle rakkaaksi jo nuorena-ja hän ei vain voi olla evankelioimatta. Perheeseen kuuluu aviomies ja koira-ja kaikki kolme haukkuvat vain tarvittaessa. :)

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit