Tänä vuonna vietämme reformaation merkkivuotta, kun Lutherin teesien naulaamisesta tulee tiettävästi 500 vuotta. Lutherhan naulasi nuo reformaation alkua merkinneet teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen.
Kuluvana reformaation merkkivuotena järjestetään monenlaisia tapahtumia ja asiaa pidetään muutenkin esillä. Kirkkomme ohjeisti jo hyvissä ajoin etukäteen, että emme kutsuisi tätä vuotta juhlavuodeksi, koska sinällään tarpeellinen reformaatio merkitsi myös kirkon jakautumista eli pahemmin sanottuna hajaannusta. Protestanttinen kirkkoperhe sai tuolloin alkunsa. Siihen kuulumme me luterilaiset ja siihen kuuluvat erilaiset reformoidut ja evankeliset kirkot sekä anglikaaninen kirkko.
Reformaation alkuvaiheet olivat varsin värikästä aikaa. Luther lausui valittuja sanoja paaveista ja kirkkonsa epäkohdista. Paavi puolestaan antoi bullansa ja julisti Lutherin henkipatoksi. Pappien selibaatti purettiin ja Lutherinkin sai ja nai luostarista karanneen Käthensä. Talonpojat kapinoivat ja niin edelleen.
Merkkivuoden tiimoilta on tosiaan monenlaista toimintaa ja ekumenian hengessä myös paavi vieraili Pohjolassa. Ekumenian saralla on edistytty ja entiset kirkkojen toisilleen lausumat tuomiot on kumottu ja on kyetty myös hyväksymään yhteinen julistus vanhurskauttamisopista.
Kaiken edellisen jälkeen ja merkkivuoden ollessa parhaimmillaan meneillään tärkein asia on unohtunut. Se on nimittäin ekumeeninen aloite kirkkojen yhteen palaamisesta! Sellaista ei ole vielä tehty, joten teen sen tässä ja nyt. Naulaan tämän aloitteen bittiavaruuden ja kotimaa24-sivuston jyhkeisiin lankkuoviin!
Mikä sopisi reformaation merkkivuoteen paremmin kuin aloite kirkkojen yhteen palaamisesta. Sen voi ilmaista, että luterilaisina kirkkoina liitymme katoliseen kirkkoon tai päinvastoin. Muutkin protestanttiset kirkot voivat harkita samaa. Reformoiduille kirkoille asia voisi olla vaikea, mutta anglikaaneille asia pitäisi sopia kohtuullisen hyvän jos saavat pitää vain arkkipiispan Canteburyssä!
Asiaan liittyy tietysti joitakin teologisia ja käytännöllisiä kysymyksiä kuten kysymykset virasta, sakramenteista ja paavin asemasta. Virkakysymys ei pitäisi olla suuri ongelma, jos ja kun meillä on säilynyt ainakin enimmäkseen succesio apostolica – ja jos kun katolinen kirkko paavi Franciscuksen johdolla avaa viran myös naisille. Selibaattikysymys voisi olla paikallisten kirkkojen päätettävissä joten siinäkin voisimme jatkaa entisellään. Sakramenttien lukumäärä voisi olla kompromissi kahden ja seitsemän väliltä, vaikkapa neljä tai viisi. Kaste ja ehtoollinen ovat tietysti ainakin sakramentit, samoin rippi ja pienin pohdinnoin vaikkapa sairaan voitelu. Sopisivat meille hyvin. Avioliitto ja pappisvihkimys tai ainakin ensin mainittu voitaisiin jättää sakramenttien ulkopuolelle.
Paavin asema saattaisi tuottaa hankaluuksia. Nykyisen paavin otteet ovat kyllä sellaiset, että paavi voisi hyvin olla koko kirkon johtava paimenviran haltija, Servus servorum Dei. Pitkästä virkanimien rimpsusta voisi pudottaa suuren osan pois ja todeta, että paavi ei sittenkään ole Kristuksen sijainen maan päällä ja että avainten valta kuuluu kaikille virkaan vihityille ja laajasti ymmärrettynä kaikille kristityille.
Joten kun nämä teologiset ongelmat on edellä mainitulla tavalla ratkaistu, voidaan aloitteen pohjalta edetä päättämään asioista. Ehkä Vatikaani ei ennätä asiaa vielä tänä vuonna päättämään, mutta meillä se ehtisi kevään tai ainakin marraskuun kirkolliskokoukseen.
Savonlinna locuta, causa finita!
Toivo Loikkanen
PS.Jutussa on totta ja vakavasti otettavaa ainakin toinen puoli tai melkein kaikki!
Pekka Pesonen: Eihän paavikaan Ruotsissa osallistuessaan Lutherin juhlavuoden ekumeniseen messuun ja oheisiin keskusteluihin asettunut kannattamaan ehtoollisoikeutta edes aviopuolisolle, joka ei kuulu miehensä/vaimonsa tavoin katoliseen kirkkoon. Ortodoksinen kirkko ei myöskään hyväksy sitä, että sen jäsenet käyvät meillä luterilaisen messun ehtoollispöydässä. – Mikä määrittää lahkolaisuuden?
Se joka ei veljeään rakasta on lahkolainen. Olkoon sitten kuinka korkeassa hengellisessä asemassa tahansa.
Rakkautta voi myös olla toisten sääntöihin sopeutuminen. Olemme tottuneet vähän toisenlaiseen lahkon määritelmään. Minä olen tämmöisen omaksunut.