Puolestapöyristyjä

Kokkolan helluntaiseurakunnalta varastettiin seimiasetelma, jossa viekkaat varkaat tekivät kuin väärät valtiaat ja ottivat omin luvin Jeesus-vauvan, Joosefin ja puolet Mariasta. Se tuntuu pikkuisen pahemmalta kuin vaikka se, että K-marketin pihalta pöllittäisiin ostoskärryt. Sitä paitsi Marian alapään jättäminen paikoilleen tuntuu monin tavoin erityisen ikävältä. Eikö Marian alapää kelvannut varkaille vai oliko siinä jokin kätketty seksuaalisuuteen liittyvä viesti? Miksi he kohtelivat Marian alapäätä niin välinpitämättömästi, vaikka sieltä oli periaatteessa juuri syntynyt muovinen Jeesus-vauva? Eikö ole mitään kunnioitusta tällaista pyhää asetelmaa kohtaan ihmisillä?Tässä varkaudessa ensisijaisesti herättää ainakin minussa närkästystä se, että toiset ovat laittaneet jotakin kivaa toisten katsottavaksi, jotta joulumieli saapuisi ja jäisi, niin aina pitää jonkun tulla ja särkeä kaikki. Mutta en voi olla miettimättä, kuinka käsite "uskonnolliset tunteet" aiheuttavat kohinaa tämän tuosta kirkkovuoden ajankohdasta piittaamatta.

 

Mikä on se harsomaisen ohut pinta, jonka repeytyessä liikutaan ihmisten "uskonnollisten tunteiden" loukkaamisen alueella? 

 

Viime pääsiäisen aikaan (vai oliko se sitä edellinen?) hyllytettiin Kirkko ja Kaupunki -lehdessä Ville Rannan pilapiirros, jossa musliminainen riippuu ristillä. Syynä oli, että sillä saatettaisiin loukata ihmisten uskonnollisia tunteita. Ja vaikkei päätoimittaja Seppo Simola ole erityisen kuuluisa ihmisten uskonnollisten tunteiden tulkkina, niin tämä kuva nyt kumminkin meni sen rajan yli, minkä yli esimerkiksi legendaarinen "Paskaa joulua" -kuva ei yltänyt. En ole ihan varma kenen uskonnollisia tunteita varottiin. Kristittyjenkö, joiden ristillä arvollinen on roikkumaan ainoastaan Jeesus? Muslimienko, jotka suhtautuvat melko penseästi ylipäätään kuvien tekemiseen? Joiden mielestä olisi loukkaavaa siitä lähtökohdasta piirtää musliminainen ristille ja näin kuvakiellon rikkomisen ja naisasian esilläpitämisen lisäksi myös sotkea kahta uskontoa sekaisin?

 

En usko sellasten tunteiden olemassaoloon kuin "uskonnolliset tunteet". On olemassa vain tunteita. Ihminen pöyristyy erilaisista syistä. Muistan itsekin pöyristyneeni Helsingin vapaa-ajattelijoiden "Vaihda Raamattusi pornoon" -kampanjasta. Tosin panikoidun omista pöyristymistunteista sen verran, että puin syyt kiireen vilkkaa johonkin älyllisesti siedettävään formaattiin, joka kesti kriittisemmänkin ateistin tarkastelun. En voi silti kieltää, etteikö ihan alkuvaiheessa kyse olisi ollut minullakin ihan puhtaasta pöyristymisestä. Että miksi pitää tieten tahtoen loukata ja ivata jotakin, mikä on toisille tärkeää ja kallisarvoista? Ja siinä mielessä he osuivat kampanjallaan naulan kantaan. 

 

Jotenkin kaikenlaisia kristillisiä keskusteluja tälläkin foorumilla seuranneena on tullut mieleen ajatuksenhäivähdyksenä - tuskin havaittavana, että mahtaakohan kristityillä olla pikkuisen alhainen pöyristymiskynnys? Pyhyyskö se on niin pelottavaa, että sen puolesta pitää aina pöyristyä? Jumalako kaipaa ihmisestä itselleen puolestapöyristyjää? Vai onko kyse loppupeleissä kuitenkin vain meistä itsestämme?

6 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta, Helena. Meistä jokainen on tavalla tai toisella rikki. Meidän oma historiamme on jättänyt jälkensä meihin, jonka vuoksi jokin asia voi satuttaa (tai vastaavasti ilahduttaa) meitä tosi paljon, vaikka toiset kokisivat saman asian aivan eri lailla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Toi seimiasetelman särkeminen on mielestäni jo rikos ja tekijöille antaisin terävän kieleni ruoskan tavoittaa, jos kiinni saisin. Mutta noin yleensä tuohon pöyristymiseen. Uskoisin Simolan tajunneen, etteivät muslimit ole samanlaisia hiiriä kuin kristityt suomessa, jotka jyrsii ja motkottaa sekä sen, että kyseinen pilakuva olisi voinut levitä rajojen ulkopuolelle ja kyseinen päätoimittaja olisi saattanut joutua etsimään vertaistukijansa Tanskasta.

    Nyt vakavasti:

    Itse ainakin itsessäni käsittelen asiat. Tavallaan käyn läpi. Mietin miten niihin voi vaikutta ja yleensä voiko. Teen suhtautumisratkaisut tilanteen mukaan. Itse pidän tiukasti kiinni omista periaatteistani, joten se jo velvoittaa toisille saman vapauden antamisen. Selkeämpi minusta on lähteä kävelemään kuin alkaa jauhamaan. Mitä tuohon Helsingin vapaa-ajattelijoiden touhuun menneinä aikoina tuli niin suhtauduin siihen lähinnä säälin sekaisella huumorilla, mutta nykyisin olen hivenen ärsyyntynyt. Liittyen ihan vain kyseiseen järjestävään yksilöön. Miettinyt, että pitääkö minun vielä sen jälkeen kun hän heittänyt maanrakoon jotain minulle hyvin pyhää sietää hänen yläpuolelta tuleva opetuksensa. Tässä ei ole kyse uskonnollisista tunteista vaan terveestä itsetunnosta ja prosessi on vielä kesken.

    Tämä Helenan kirjoitus on hyvä. Itse asiassa olen kaivannutkin jotain tervejärkistä pohdiskelua, johon uskaltiasi omat tunteensa tuoda esiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Hyvä, omaperäinen kirjoitus.

    En usko itsekään, että olisi mitään erityisiä “uskonnollisia tunteita”. On vain voimakkuudeltaan vaihtelevia emootioita, jotka sitten kohteen mukaan nimetään.

    Helsingin vapaa-ajattelijoiden kampanjasta oli tänään hesarissa Ylikosken asiaa selventävä kirjoitus.

    Ei niinkään minun mahdollisia uskonnollisia tunteitani vaan säädyllisyyden tajuani loukkaa monasti se, kun makaaberilla tavalla joku esittää “uskonnollisten tunteidensa loukkaantumista” poliittisia tai muita tarkoitusperiä ajaen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Olen kyllä Juhan kanssa samaa mieltä, että oma historiamme vaikuttaa vahvasti siihen, kuinka matala tai korkea pöyristymiskynnys on.

    Vaihda Raamattusi pornoon -kampanjassa ilmeni alkuun varsinainen kirjarovioiden meininki. Alunperinhän kampanjassa Raamatut aiottiin toimittaa paperinkeräykseen. Itse ainakin foorumilla jos toisellakin huutelin vapaa-ajattelun perään. Että millaista vapaa-ajattelua se on, kun jonkunlainen kirjallisuuden laji päätetään toimittaa jätteeksi? Myöhemmin kampanjaa muistaakseni muutettiin niin, että siellä saattoi myös vaihtaa pornoa Raamattuihin. Tai jos joku tahtoi itselleen Raamatun, niin saattoi käydä sellaisen hakemassa Helsingin vapaa-ajattelijoiden yhdistykseltä. Mutta jos ihan oikeasti oikeasti oikeasti ja rehellisesti sanon, niin alunperin kyse oli minullakin siitä, että jotakin minulle pyhää tärveltiin. Ja jos vapaa-ajattelijat olisivat ihan rehellisiä, niin alkujaan kampanjassa oli kyse jonkun ihmisryhmän itselleen pyhänä pitämän kirjan “halveeraamisesta” tietynlaisen performanssin kautta.

    Pyhän symbolien käyttäminen kampanjoissa tai vaikka taiteessa on todella helppo tapa saada ihmiset raivoihinsa. Muistelkaapa vaikka Andres Serranon Pissakristusta tai Harro Koskisen Sikamessiasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    “Sikamessias” oli mielestäni pyhiksi koettujen asioiden tahallista loukkaamista. Jos olisi kuvattu ristiinnaulittu karitsa, olisi kuva ollut oikeampi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Harro Koskinen teki myös Suomen lipusta melko monennäköistä teosta ja myös ne olivat kohauttavia. Minusta liittyivät samaan teemaan. Kun jokin on meille pyhää, niin mitä se saa meissä aikaan? Vihaa ja raivoa, niin kuin Sikamessias tai Pissakristus? Kyllä niissä on taiteilijat osuneet omalla tavallaan hermoon.

    Ilmoita asiaton kommentti