Kristillisellä ja luterilaisella opilla tai uskolla on positiivisia vaikutuksia koko ihmisen hyvinvointiin. Tampereen yliopiston psykologian professori Markku Ojanen vertasi keskenään uskovia tai uskonnollisesti aktiivisia ja uskonnollisesti passiivisia tai vieraantuneita. Tulokset perustuivat tieteellisesti tasokkaisiin lehtiin. Uskovat sairastivat vähemmän, käyttivät vähemmän alkoholia ja huumeita eivätkä sortuneet yhtä usein rikollisuuteen, olivat onnellisempia, tekivät vähemmän itsemurhia ja olivat auttavaisempia kuin epäuskoiset. Ojasen mukaan oli ”vaikea löytää mitään muuta tekijää, jonka merkitys olisi ihmisen hyvinvoinnin kannalta yhtä suuri”, kuin usko.
Markku Ojanen, Hyvään elämään, Terapia ja sielunhoito II, s. 371-372, Uusi Tie, Helsinki, 2000.
Oman erityisen ryhmänsä sairaiden joukossa ovat muodostaneet enemmän tai
vähemmän psyykkisesti sairaat ihmiset. Tampereen yliopiston psykologian professori Markku Ojanen onkin muussa yhteydessä ottanut esille väitteen, että uskonnot tuottaisivat psykoottisia häiriöitä. Hänen mukaansa tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Päinvastoin monelle henkilökohtainen usko on auttanut selviytymään suuristakin vaikeuksista. Tässä yhteydessä Ojanen käsitteli erityisesti skitsofreniaa tai psykoosia, mutta tässä opetettu pätee moniin muihinkin henkisiin sairauksiin.
Sielunhoito ja lääketieteeseen ja psykologiaan kuuluva hoito kuuluivat Ojasen
mukaan yhteen. Pyhä Henki tekee työtään monien ammattiauttajien kautta. Psykoosissa oleva saattaa joidenkin mielestä olla pahojen henkien ja riivaajien vallassa, koska ei välttämättä hallitse itseään. Mutta samankaltainen tila voi aiheutua myös myrkytyksestä, huumeiden käytöstä tai aivovaurioista, eikä silloinkaan puhuta henkivalloista. Tässäkin yhteydessä rukous sairaan puolesta on paikallaan. Rukouksen lisäksi tarvitaan hoitoa, tukea ja huolenpitoa. Ojanen otti vielä esille Jeesuksen omat sanat: ”Minä olin koditon, alasti ja sairas, ja te kävitte minua katsomassa.”
Markku Ojanen, Terapia ja sielunhoito, s. 134-135, Uusi Tie, Helsinki, 1998.
Kristillisellä ja luterilaisella opilla tai uskolla on positiivisia vaikutuksia koko ihmisen hyvinvointiin. Tampereen yliopiston psykologian professori Markku Ojanen vertasi keskenään uskovia tai uskonnollisesti aktiivisia ja uskonnollisesti passiivisia tai vieraantuneita. Tulokset perustuivat tieteellisesti tasokkaisiin lehtiin. Uskovat sairastivat vähemmän, käyttivät vähemmän alkoholia ja huumeita eivätkä sortuneet yhtä usein rikollisuuteen, olivat onnellisempia, tekivät vähemmän itsemurhia ja olivat auttavaisempia kuin epäuskoiset. Ojasen mukaan oli ”vaikea löytää mitään muuta tekijää, jonka merkitys olisi ihmisen hyvinvoinnin kannalta yhtä suuri”, kuin usko.
Markku Ojanen, Hyvään elämään, Terapia ja sielunhoito II, s. 371-372, Uusi Tie, Helsinki, 2000.
Oman erityisen ryhmänsä sairaiden joukossa ovat muodostaneet enemmän tai
vähemmän psyykkisesti sairaat ihmiset. Tampereen yliopiston psykologian professori Markku Ojanen onkin muussa yhteydessä ottanut esille väitteen, että uskonnot tuottaisivat psykoottisia häiriöitä. Hänen mukaansa tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Päinvastoin monelle henkilökohtainen usko on auttanut selviytymään suuristakin vaikeuksista. Tässä yhteydessä Ojanen käsitteli erityisesti skitsofreniaa tai psykoosia, mutta tässä opetettu pätee moniin muihinkin henkisiin sairauksiin.
Sielunhoito ja lääketieteeseen ja psykologiaan kuuluva hoito kuuluivat Ojasen
mukaan yhteen. Pyhä Henki tekee työtään monien ammattiauttajien kautta. Psykoosissa oleva saattaa joidenkin mielestä olla pahojen henkien ja riivaajien vallassa, koska ei välttämättä hallitse itseään. Mutta samankaltainen tila voi aiheutua myös myrkytyksestä, huumeiden käytöstä tai aivovaurioista, eikä silloinkaan puhuta henkivalloista. Tässäkin yhteydessä rukous sairaan puolesta on paikallaan. Rukouksen lisäksi tarvitaan hoitoa, tukea ja huolenpitoa. Ojanen otti vielä esille Jeesuksen omat sanat: ”Minä olin koditon, alasti ja sairas, ja te kävitte minua katsomassa.”
Markku Ojanen, Terapia ja sielunhoito, s. 134-135, Uusi Tie, Helsinki, 1998.