Prologi
Sudet
ovat aivan tavallisia ihmisiä,
jotka hymyilevät, tekevät työtä, ovat ystävällisiä
ja elävät ihan tavallista elämää.
Lapset
eivät voi tietää kuka on susi,
ennenkuin on myöhäistä.
Kerron
lapsista ja susista, susien raatelemista lapsista,
jotta tietäisit.
Jotta osaisit tunnistaa lapsen,
jossa on suden jälkiä.
Auta sinä häntä.
Kun on oppinut,
että susista ei ole sopivaa puhua,
sudelle pitää antaa anteeksi ja unohtaa,
minun on kovin vaikea löytää sanoja.
Siksi ajattelin piirtää kuvia.
Annan kuville sanoja, jotka löydän.
Toiset sanovat sitä hyväksikäytöksi.
Silloin lapsi on uhri, uhrattu.
Se tuntuu pysyvältä, ikuiselta.
Haluaisin uskoa armoon, armollisuuteen.
Että suden jäljet voivat parantua,
arvet vaaleta.
Toivo
saa kulkemaan metsän läpi
suden askelissa
uskaltamaan ja uskomaan.
En haluaisi sanoilla
uhrata toivoani, uskoani,
valon mahdollisuutta sudelle.
Kuuntele sinä siis
kuviani, sanoja, ääniä, tunteita,
ääneen lausumattomia
kuvien takana.
Ehkä
sinä löydät sanat,
jotka minä olen oppinut
vaikenemaan.
Ehkä sinä sanot ne ääneen.
Siellä, missä sanoja tarvitaan.
Jotta yksikään lapsi,
jonka Jumala on luonut,
ei hukkuisi
siihen, mitä ei pitäisi olla
ja silti on.
12 kommenttia
Kiitos Panu hyvästä kommentistasi. Kuuntelen ääniä ympärilläni ja mietin, miten usein toisen luokan kansalainen on tänään mies, niin varmojen ja niin kovin viisaiden tätien henkisesti raiskaama…
Kiitos, Maria, koskettavasta ja kuvaavasta runosta. Ja ennen kaikkea kirjasta. Vastaavia kokemattoman, erityisesti miehen, lienee mahdoton kokemaasi samaistua. Ehkä sellainen aikuinen, joka vielä löytää kosketuksen omaan menneeseen lapsen maailmaansa, voi jotain aavistaa siitä, mikä on särkynyt. Tai sitten ei. Kiitos, että avaat silmiämme näkemään.
Ilmoita asiaton kommentti