Pinnallisesta uskonpuhdistuksesta

Tänä vuonna vietämme uskonpuhdistuksen 500 vuotisjuhlia. Samaan vuoteen yhdistyy vielä Suomen 100-vuotissynttärit ja taitaapa meneillään olla vielä juutalaisen kalenterin riemuvuosikin. Paljon on siis osunut suuria juhlia päällekäin juuri tähän vuoteen!

Eräs työmme ystävä kuitenkin kirjoitti minulle erään tilaisuuden yhteydessä pienen kirjeen. Tuossa kirjeessä murehdittiin kansakuntamme hengellistä tilaa. Kirjeen mukaan papisto ja piispat ovat romahtaneet ajan maallistuneen hengen paineessa, ja presidenttimmekin on allekirjoituksellaaan vahvistanut saman sukupuolen parisuhteet avioliiton kanssa tasavertaiseksi tekevän lain. – Niinpä tämä ystävämme päättää kirjeensä sanoihin: ”Herra armahda meitä kansana.”

En ole saanut rauhaa tämän kirjeen äärellä, vaan minäkin joudun kysymään: Miten meidän käy? Onko meillä aihetta juhlaan, vai olisiko pikemminkin pukeuduttuva säkkiin ja tuhkaan?

Tänä vuonna me muistamme uskonpuhdistusta, ja yritämme jotenkin vaalia sen perintöä, – mutta auttaako pinnalliseksi jäävä uskonpuhdistus?

Tämä puheenvuoroni etsii vastauksia Raamatun esikuvista.

Eräs tunnetuimmista uskonpuhdistuksista, jotka Pyhä Raamattu meille kuvaa, on kuningas Joosian reformi noin 600 luvulla ennen Kristuksen syntymää.

Joosia syntyi Daavidin kuningassukuun, joka oli onnistuttu melkein hävittämään noin pari sataa vuotta aiemmin. Daavid-sukuun kuuluvien poikien tappamisten takana oli Baalin ja Aseroiden palvonta, joka oli levinnyt Pyhään maahan kuningatar Iisebelin, ja hänen tyttärensä naishallitsija Ataljan kautta. Kyseisissä kulteissa palvottiin hedelmällisyyden epäjumalia. Näihin kultteihin liittyi myös haureutta ja lasten uhraamista.

Raamattu kertoo kuningas Joosian kautta tapahtuneesta uskonpuhdistuksesta, joka palautti juutalaisen kansan uskon ja moraalisen tason (2.Kun. 34). – Valitettavasti tämä uskonpuhdistus jäi kuitenkin vain väliaikaiseksi ja pinnalliseksi. Seuraavien kuninkaiden aikana tilanne huononi monessa suhteessa uudestaan. Uhrit kaiketi keskitettiin vähän paremmin Jerusalemin temppeliin, mutta uudistus jäi ulkonaiseksi. Profeetta Jeremia eli tuona aikana ja näki tämän kaiken, Hän kritisoi kansaansa siitä, että he käyttivät temppeliä ikään kuin välineenä, jolla kuitattiin synnissä eläminen. Jeremian kritiikki muistuttaa Jeesuksen kritiikkiä aikansa temppelipalvelusta kohtaan. Myös Jeesus kritisoi aikansa pinnallista uskonnollisuutta sanomalla, että temppelistä oli tehty kuin suojapaikka (luola) ryöväreille, jotka palaavat sinne turvaan ryöstöretkiltään (Mark.11:17).

Jeremia torjuu tällaisen pinnallisen uskollisuuden. – Pinnallinen uskonpuhdistus ei auta!

”He parantavat kepeästi tyttären, minun kansani, vamman, sanoen: ’Rauha, rauha!’ vaikka ei rauhaa ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun heidän rangaistuksensa tulee, sanoo Herra. Minä tempaan heidät peräti pois, sanoo Herra. Ei ole rypäleitä viinipuussa eikä viikunoita viikunapuussa, ja lehtikin lakastuu. Minä saatan hyökkääjät heidän kimppuunsa.” (Jer.8:11-13)

Jeremian kirja on Jumalan meille antama saarna siitä, ettemme voi teeskennellä Jumalan edessä. Mikään pinnallinen uskonnollinen humu (ei edes uskonpuhdistukseen näennäisesti liittyvä) ei tällöin auta. – Ainoa mahdollisuus on kääntyä katumuksessa ja parannuksessa takaisin Jumalan puoleen:

1 Sana, joka tuli Jeremialle Herralta ja kuului:
2 ”Nouse ja mene alas savenvalajan huoneeseen; siellä minä annan sinun kuulla sanani”.
3 Niin minä menin alas savenvalajan huoneeseen, ja katso, hän teki työtä pyöränsä ääressä.
4 Ja jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä.
5 Silloin tuli minulle tämä Herran sana:
6 ”Enkö minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, niinkuin tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra. Katso, niinkuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minun kädessäni, te Israelin heimo.
7 Yhden kerran minä uhkaan temmata pois, hajottaa ja hävittää kansan ja valtakunnan;
8 mutta jos se kansa kääntyy pois pahuudestaan, josta minä sitä uhkasin, niin minä kadun sitä pahaa, jota ajattelin tehdä sille.
9 Toisen kerran taas minä lupaan rakentaa ja istuttaa kansan ja valtakunnan;
10 mutta jos se tekee sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, eikä kuule minun ääntäni, niin minä kadun sitä hyvää, jota olin luvannut tehdä sille.
11 Sano siis nyt Juudan miehille ja Jerusalemin asukkaille: Näin sanoo Herra: Katso, minä hankin teille onnettomuutta ja pidän neuvoa teitä vastaan. Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja tekonne.

(Jer.18:1-11)

Raamattu kertoo, etteivät Jeremian aikalaiset kuulleet hänen ääntään. – Niinpä kansa vietiin kohta pakkosiirtolaisuuteen. Profeetta Jeremia näki jo omana elinaikanaan profetiansa toteutumisen. Hän näki, kuinka oma kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Pakkosiirtolaisuudessa Jumala mursi oman kansansa ylpeyden (Kts. Jer.13:1-11).

Jeremian saarna oli omana aikaan hyvin kovaa puhetta. Siksi häntä vihattiin ja hänet lähestulkoon tapettiin. Silti hänen julistuksensa piirsi kartan, jonka avulla Jumalan oma kansa löysi takaisin isiensä maalle. Tuo kartta on synnintunnustusrukous ja kehotus parannukseen. Voimme tutustua tähän ”karttaan” esimerkiksi Danielin kirjasta. Keskellä pakkosiirtolaisuuden näköalattomuutta, Jumala herätti valitsemansa miehen, Danielin, rukoilemaan kansansa puolesta. Hänen rukouksensa kuuluu näin:

”Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: ”Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi emmekä ole kuulleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle maan kansalle. Sinun, Herra, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä, niinkuin se on tänä päivänä Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten ja koko Israelin, läheisten ja kaukaisten, kaikissa maissa, joihin sinä olet heidät karkoittanut heidän uskottomuutensa tähden, jota he ovat sinulle osoittaneet. Herra, meidän on häpeä, meidän kuninkaittemme, ruhtinaittemme ja isiemme, koska me olemme tehneet syntiä sinua vastaan…” (Dan.9:3-8)

Näin Daniel viettää paastonaikaa. Hän tunnustautuu saman syntisen sukukunnan edustajaksi, joka on ansainnut Jumalan vihan. Hän myöntää kansansa syyllisyyden, mutta luottaa silti Jumalan armoon; jopa kansallisen rangaistuksen alaisenakin!

Silloin tapahtuu jotakin merkillistä!

”Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun Jumalani pyhän vuoren puolesta. Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana. Ja hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: ”Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen. Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky… ” (Dan.9:20-23)

Danielin synnintunnustusrukouksen myötä lähtee liikkeelle sana! Se on Jumalan ilmoituksen sana. Tuo sana kertoo siitä, miten Jumala jälleenrakentaa kansansa pyhäkön. Tuon pyhäkön jälleenrakentaminen avaa anteeksiantamuksen, jonka kautta ”luopumus päättyy ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan…” (Dan.9:24). – Kristittyinä me ymmärrämme, että tässä on lupaus Jeesuksesta Kristuksesta.

Tämä kaikki on meille vahvaa saarnaa Jumalan armosta ja totuudesta.

Mekin voimme joutua syntiemme tähden jopa kansakuntana Jumalan tuomion alle. Emme ole Jumalan omaa kansaa parempia. Meidänkin täytyy sanoa Danielin tavoin: ”Herra, meidän on häpeä, meidän kuninkaittemme, ruhtinaittemme ja isiemme, koska me olemme tehneet syntiä sinua vastaan.” – Emme voi pitää itsestäänselvänä, että jokaviikkoiset messumme, tai tänä vuonna vietettävät uskonpuhdistusjuhlamme, tai kansalliset tapahtumamme jatkuisivat häiriytymättä. – Jos Jumala ottaa kansakuntaamme suojaavan kätensä pois, emme voi tietää, mitä meille tapahtuu.

Yhdestä asiasta voimme olla kuitenkin varmoja. Jumalan puoleen nöyrässä synnintunnustuksessa kääntyminen ei ole koskaan turhaa. Aivan kuin Danielinkin rukouksen kautta lähti liikkeelle armon ja lohdutuksen sana, samoin on nytkin. Mekin saamme huutaa avuksemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä.

Pinnallinen uskonpuhdistus ei auta, mutta yksi on, joka kestää. Se on Jumalan armo. Vaikeiden aikojenkaan koittaminen ei kuitenkaan tee tyhjäksi Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa, kun siihen tositarkoituksella turvaamme:

”Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.’” (Apt.2:20-21)

Raamatun sanasta askeidensa suunnan etsivä, ja Jumalan armoon turvautuva voi aina sanoa: ”Kävi miten kävi, niin hyvin kävi.”

  1. Manu ja Tuula,

    En usko, että teille kummallekaan tapahtuu mitään pahaa rukousnauhan takia. Se on sama kuin ristinmerkkikin, oma juttu ja muistojen kultaama, mutta merkityksetön, jos sille ei merkitystä anna. Olen suurimman osan elämääni katsellut rukousnauhan sormeilijoita, niin pakanauskoisia kuin katolisia.

    Manulla sen verran, että mielestäni rukousnauha tällaiseen uskonpuhdistuskirjoitukseen, jossa haet lisäsyvällisyyttä, sopii yhtä hyvin kuin hajuvesi lihapullaan.

    • Katsopa kuvaa tarkemmin. Siinä on muutakin kuin tuo nauha. Ristityt kädet kuvaavat rukousta ilman nauhaakin. Sekin on toki merkityksetön ele, jos sille ei anna merkitystä, mutta tässä kuvassa tuo merkitys on selvä. Tärkeimpänä: rukousnauhaan on liitetty kuva ristiinnaulitusta. Mistään helmien sormeilusta ei siis ole kysymys vaan Kristukselle osoitetusta rukouksesta.

    • Reijo Mänttäri :”En usko, että teille kummallekaan tapahtuu mitään pahaa rukousnauhan takia. ”

      Kiitos mielipiteestä. Minä suoraan sanoen vähät välitän mitä mikäkin kirkkopoliittinen lahko tai kirkkopoliittinen suuntaus ajattelee meistä kahdesta, jotka olemme tunteneet toisemme 7-vuotiaista asti ja saaneet olla Isä ja Äiti niin monelle muullekin kuin vain omille lapsellemme.

      Omistettu sille pienelle pojalle, jonka kanssa olimme samalla luokalla koulussakin 7-vuotiaista asti:

      https://www.youtube.com/watch?v=mYT-XaqYqVY

  2. Minä toivon, että tämä paastonajan blogini voisi olla johtamassa ja kutsumassa meitä kaikkia Danielin esikuvan mukaiseen synnintunnustukseen, kutakin meistä omalla paikallamme.

    Pelkään, että aikamme on käymässä vähiin; niin yksilöinä, ihmiskuntana kuin kansakuntanakin.

    Varmaan kirjoituksilleni voi antaa (tai olla antamatta) tyylipisteitä. – Itse koen kuitenkin, että elämme nyt erityistä aikaa (emmekä vain kirkkovuoden takia), jolloin Kaikkivaltias ja Pyhä Jumala kutsuu meitä nöyrtymään hänen edessään & tutkimaan sydäntämme ja askeltemme suuntaa.

  3. Manu Ryösö :”Pelkään, että aikamme on käymässä vähiin; niin yksilöinä, ihmiskuntana kuin kansakuntanakin.”

    Kun pienet lapsemme kuulivat radiosta iäkkään Reidar Särestöniemen sanovan, että maailma kulkee hänen tavallaan loppuaan kohti, he tuohtuivat, että ”meidänkö maailmamme” ja ”millä oikeudella noin voidaan puhua”.

    Mielestäni ei millään oikeudella, mutta kun ihmisen henkistä kasvamista hänen elinkaarensa kuluessa ja sen mukanaan tuomia kehityshaasteita ei haluta ymmärtää eikä ihmisen ”näkymättömään maailmaan” kuuluvina ottaa todesta, luodaan kultuuri, joka ”hyvinvointivaltiona” on tarkoitettu vain työikäisille, työkykyisille ja palkkatyössä oleville ja kaikki sosiaaliset hankaluudet katsotaan vain ”työnantajan” virheiksi.

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.