Perinteestä ja liikkeestä

Ihmisen on hyvä tietää, mihin hän on tullut. Työyhteisöni Vivamon juuret ulottuvat sadan vuoden taakse, vuoteen 1916, jolloin helsinkiläinen senaattorintytär Karin af Björkesten osti alueen Vohloisten kartanon paroni Cronstedtilta. Lohjalla sijaitsevasta Vivamosta kehittyi vähitelleen pohjoismaisten naisten ylläpitämä yhteisö, jossa vastuuta kantoivat suomenruotsalaisen Björkestenin lisäksi tanskalainen tohtorinna Elisabet Selmer sekä Iitin Perheniemen kartanon tyttäret Mary ja Karin Stråhle.  Björkesten lahjoitti Vivamon Karin Stråhlelle, joka oli menettänyt kätensä puimakoneonnettomuudessa. Heidän johdollaan Vivamossa elettiin vaatimatonta elämää, keskityttiin rukoukseen ja Raamatun tutkisteluun ja otettiin vastaan vieraita. Merkittäviä naisia Vivamon varhaisessa historiassa olivat myös opettaja Ellen Poppius, joka aloitti laajalle levinneen pyhäkoulutyön sekä Helsingin Raamattukoulun perustaja Kerttu Vainikainen. Lähetystyöllä oli alusta alkaen tärkeä sijansa, Karin Stråhle oli lähetystyöntekijä ja monet lähetit kokoontuivat Vivamoon työkausiensa välillä.

1950-luvun alkupuolella Karin ja Mary Stråhle tahtoivat lahjoittaa alueen jollekin kristilliselle järjestölle. Sotien jälkeen perustettu Kansan Raamattuseura tarvitsi omaa tukikohtaa. Kun seuran ensimmäinen toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen laskeutui  kesällä 1952 alas Vivamon mäkeä, hänen kerrotaan tunteneen luissaan ja ytimissään legendaariset sanat: "Totisesti, tämä paikka on Jumalan valtakunnan tarkoitusperiä varten." Karin ja Mary Stråhle päättivät lahjoittaa Vivamon Kansan Raamattuseuralle. He toivoivat vain, että he saisivat jäädä alueelle asumaan:"Kun on ruokaa ja kortteeria, se riittää."

Uuden isäntäväen myötä elämä vilkastui. Alkoivat rippikoululeirit, joiden oppilaat majoittuivat aluksi vanhoissa raitiovaunuissa. Syntyi monenlaista tavoittavaa toimintaa ja senioriväelle tarkoitettu Vivamo-opisto. Myös miesten ääni  vahvistui, vaikka Vivamon ensimmäinen johtajatar olikin nainen, Suomen lähetysseuran Ambomaan lähetti Linda Helenius. Vivamossa 1950-1960-luvuilla vaikuttaneita miehiä olivat Mauri Tiilikaisen ohella olleet Erkki Leminen, William Uotinen, Niilo Tuomenoksa ja Kalevi Lehtinen. Suuresti kunnioittamani Mauri Tiilikainen oli syvästi sitoutunut kirkkoomme ja sen seurakuntiin: "Kansan Raamattuseuran työntekijät eivät liiku seurakuntia haukkumassa. Siitä minä pidän kiinni. Muut tehkööt sitä, me emme",  hän jyrähti.

Perinne velvoittaa, ei kahlitse

Vivamo on historiansa aikana siirretty uusille vastuunkantajille, jotta he pitäisivät siitä huolta "uskonsa mukaan". Pitkät ja monisäikeiset juuret velvoittavat, mutta eivät kahlitse. Päinvastoin.
Jokaisen sukupolven on kysyttävä uudelleen kutsumustaan. Miten tämän ajan yhteisö voi tukea ja täydentää seurakuntien työtä ja toivottaa tervetulleeksi ne, joilla ei ole hengellistä taustaa? Miten se voi tarjota turvallisen ja kunnioittavan tilan eri tavoin ajatteleville?

Kahdeksan vuotta sitten perustimme Vivamon Raamattukylän, Raamatun kertomusten esittämiseen erikoistuneen teatteriyhteisön. Se  toimii ulkoilmassa,  avarilla pelloilla, niemessä ja järven rannalla. Tähän päivään mennessä kylässä on käynyt  78 000 ihmistä. Asiakkaina on seurakuntien ryhmiä eri puolilta Suomea, kouluja päiväkoteja ja monia erityisryhmiä. Toimimme kummiverkoston tuella ja 300  eri-ikäisen vapaaehtoisen voimin, joukkoon on liittynyt myös maahanmuuttajia. Parhaillaan on perusteilla Vivamon Lastenkylä, joka tukee kotien kristillistä kasvatusta sekä tarjoaa puitteet ympäristökasvatukselle, lastenkulttuurille ja vuorovaikutukselle eri sukupolvien välillä. Toiveena on että se voisi palvella syrjäytyneitä ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja perheitä.

Vuonna 1958 rakennetun  Leirikartanon oven yläpuolelle on naulattu jälkipolville perinnöksi kissankokoisin kirjaimin tekstattu viesti:Te ette ole vieraita. Se haastaa punnitsemaan asenteita ja ennakkoluuloja.

13 kommenttia

  • Juha Kajander sanoo:

    Tuon peilin yläpuolelle maalatun raamatunlauseen perässä oli viite toiseen, joka oli kai liian pitkä kirjoitettavaksi siihen paikkaan. Tähän se kuitenkin mahtunee:

    ”Ja Herra sanoi: Koska Siionin tyttäret korskeilevat, kulkevat kaula kenossa ja silmillään vilkuillen, astua sipsuttelevat ja nilkkarenkaitaan kilistelevät, tekee Herra Siionin tytärten päälaen rupiseksi, ja Herra paljastaa heidän häpynsä. Sinä päivänä Herra poistaa koreat nilkkarenkaat, otsanauhat, puolikuukorut, korvarenkaat, rannerenkaat, hunnut, juhlapäähineet, jalkakäädyt, koruvyöt, hajupullot, taikahelyt, sormukset, nenärenkaat, juhlavaatteet, kaavut, vaipat, kukkarot, kuvastimet, aivinapaidat, käärelakit ja päällysharsot. Silloin tulee tuoksun sijaan löyhkä, vyön sijaan nuora, käherretyn tukan sijaan kaljuus, korupuvun sijaan säkkiverho, kauneuden sijaan polttomerkki. ” (Jes. 3:16-24)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Kolehmainen sanoo:

    Hyvä, Juha! Tarkkaan olet sinäkin lukenut Vivamon tekstit. Kirjoitus maalattiin yli varmaan siksi, että noita kenossa kulkevia Siionin tyttäriä ei koskaan siellä näkynyt. Tädit kyllä pitivät silmällä, etteivät pojat ja tytöt kulkeneet käsi kädessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Virpi Miettinen sanoo:

    Sydämeni hypähtää iloisesti aina Vivamon Leirikartanoon tullessa. ”Te ette ole vieraita” on hopeatiukujen helinää väsyneelle matkalaiselle. Kunpa voisimme kantaa tuota lausetta kaikkeen ja kaikkialle, omassa arkisissa ympyröissämme. Myös keskustelussa suomalaisesta rasismista tarvitsemme enemmän tervetulotoivotuksia, kynnyksettömiä taloja ja avoimia ovia.

    Ilmoita asiaton kommentti