Entinen Uskon Sana liikkeen perustaja ja hengellinen julistaja Patrick Tiainen avautui Radio Dein Rainer Frimanin Ihmisen ääni ohjelmassa mm.seksuaalisuudesta, koulukiusaamisesta, karismaattisuudesta ja vuosistaan hengellisenä johtotähtenä. En aio tässä blogissa keskittyä seksuaalisuuden alueen kysymyksiin pelkästään, vaan siihen kuinka rehellinen hengellisen johtajan tulisi olla ihmisten edessä. https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ex-saarnaaja-patrick-tiainen-toivon-etta-olisin-kyennyt-olemaan-rehellinen-seurakuntaa-perustaessani/
- Case Tiainen
Tiaisen case olkoon ponnahduslautana laajempaan pohditaan. Löysin ylen vanhan jutun, josta nostan pari juttua esille.https://yle.fi/uutiset/3-9445317
”Kun herätystä odotetaan ja alkaa tapahtua, käy helposti niin, että etsitään Messiasta ihmisten keskuudesta. Se ei kestä kauan. Kukaan ihminen ei kestä sillä paikalla eikä ihmistä ole tarkoitettu olemaan sillä paikalla.Tiainen uskoo, että ylimitoitetut odotukset ja hänen oma vauhtisokeutensa johtivat hänet umpikujaan perustamassaan liikkeessä.
– Oli ihmisiä, jotka halusivat päästä osalliseksi Jumalan liikehdinnästä siitä huolimatta, että omat inhimilliset ongelmat ja haasteeni sävyttivät sitä ja osaltaan lisäsivät vauhtia.” (Kai Kortelainen, seurakuntalainen.fi)
= Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin kävi Suomessa. Herätyksen odotuksen keskellä joillakin kristityillä on taipumus epäterveellä tavalla nostaa joku ihminen(hengellinen johtotyyppi) jalustalle. Näin jälkeenpäin ajatellen-itsekin Tiaista muutavan kerran isoissa jäähallikokouksissa kuulleena- hänen energinen, positiivinen ja kokonaisvaltainen tapa julistaa vetosi moniin. En lähde tässä hänen julistuksensa teologiaa avaamaan ja se olisi oman blogin aihe. Varmasti monen mielestä se oli menestysteologiaa, mutta toisten mukaan uskon henkistä Raamattujulistusta. Näkisin, että niin Tiaisen kuin vastaavienkin kohdalla myös häntä seuranneiden ihmisten tulisi katsoa peiliin. Etsinkö messiasta vai Jeesusta Messiaana? Kukaan ihminen ei voi tuoda herätystä. Olemme savea ja astioita vain. Siinä on rehellisyyden paikka. Nöyryyttä kehiin! Patrick itse myönsi haastattelussa, että olisi ollut hyvä laittaa heti avoimesti kortit pöytään seurakuntaa perustaessa. Olisiko homma lähtenyt lentoon ja kasvanut näin isoksi, jos seksuaalinen suuntautunut olisi ollut tiedossa heti?
”Joulun ja uudenvuoden välisen viikon hän saarnasi kanyyli kädessä, jotta elimistö saisi riittävän vahvaa antibioottia suoraan suoneen annosteltuna.
– Olin laihtunut kahdeksan kiloa ja oksentelin, usein verta. Olin fyysisesti aivan rikki. Syynä oli se, että kaksoistodellisuus alkoi olla niin rankkaa kannettavaa. Vaati jatkuvasti paljon henkistä energiaa sulkea pois oma todellinen seksuaalisuus ja sitoutua avioliittoon ja palvelutyöhön.
– Kyllä se rikkoo nousta lavalle ja julistaa Jumalan sanaa – ja tietää, että jos nämä ihmiset tietäisivät, mitä kannan sisälläni, niin täältä lähtisi joka ikinen ulos.” (Kai Kortelainen, seurakuntalainen.fi)
= Tämä on karua luettavaa kuinka vedettiin äärirajoilla. Kaksoistodellisuus oli murtumassa. Jossakin haastettulussa Tiainen myönsi, että hän piti yllä jenkkihymyä. Hänellä olo myös taito olla eri kristittyjen porukoiden kanssa luontevasti. On hyvä, että hän pystyy nyt olemaan rehellinen menneille tapahtumille. Niin varmaan moni pettyi, kun totuus tuli julki. Kuplan puhjettua lähti ystävät ja yhteistyökumppanit. Ei käy kateeksi häntä. Haastettelun kuultuani tuli jopa myötätuntoa häntä kohtaan. Jumala hänestä pitäköön huolen.
2. Yleistä pohdintaa hengellisten johtajien rehellisyydestä
= Olen ehtinyt tavata ja kuulla monenlaisia hengellisiä johtajia elämäni aikana. Toiset vetävät taitavasti roolia ja toiset osaavat olla aika rehellisiä seurakuntansa edessä. Joku on sanonut, että Daavidia ei hyväksyttäisi Suomessa seurakunnan pastoriksi aviorikoksen ja murhan jälkeen. Varmaan tässä ollaan lähellä totuutta. Me ihmiset näemme ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen. Onko hengellisen johtajan hyvä olla mahdollisen moitteeton, jolta ei julkisyntejä ole nyt eikä mielellään kauheasti menneisyydessäkään.
Jeesus eli hengellisistä tehtäväänsä todeksi persoonansa kautta. Hän itki, koki myötätuntoa, vihastui, rakasti ja kärsi.Hänen esimerkkinsä toimii yhä. Olkoon kyseessä sitten kirkkoherra, piispa, paimen, evankelista tai seurakunnan vanhin. Toki kukin johtaja on erilainen ja se mikä on luontevaa toiselle ei ole luontevaa toiselle. Muistan yhden papin sanoneen, että hautajaisissa pappi ei saisi itkeä(ainakaan vuolaasti kai kyyneleen saa vuodattaa). Ajatus on, että hän pitää hommaa kasassa ja antaa läheisille tilaa itkeä. Pappi voi itkeä sitten kun kaikki muut ovat lähteneet tai kotonaan. Varmaan tässä onkin viisautta.
Mitä sitten jos on kamalassa taistelutilanteessa jonkun ison synnin kanssa? Voiko sitä aivan rehellisesti julistaa Jumalan Sanaa, kun tietää, että eilen tuli tehtyä jotakin, mikä veisi uskottavuutta pappina. Ihmisiä hengelliset johtajatkin ovat… Muistan lukeneeni erästä kunnioituksen kulttuurista kertovaa kirjaa, jossa kehotettiin, että seurakunnan vastuunkantajien/johtajien syntejä ei tulisi julkisesti käsitellä. Siinä heitetään maalia sekä asianomaisten että seurakuntalaisten päälle. Sotkusta tulee pahempi. Tapauksessa oli kyse seksuuaalielämän rikkomuksesta. Siinä ei myöskään kehotettu laittamaan vastuunkantajaa sivuun tehtävästä. Tämä tyyppi oli siis julkisesti myöntänyt syntinsä ja teki parannusta seurakunnan paimenen edessä.
Suomessahan meillä monesti joutuu pois tehtävästä, jos tekee jonkun julkisynnin. Paluuta ei ole ainakaan samaan tehtävään. Näitä vaihtoehtoja on käytetty: vetäydytään pois, vaihdetaan kirkkokuntaa tai paetaan ulkomaille. Tosin jotkut ovat voineet jatkaa tehtävässä ja päästä jopa merkittävämpään tehtävään. Riippuu tapauksesta siis.
Rehellisyys tarkoittaa, että on julkisesti sama henkilö kuin yksityisesti. Tämän lauseen olen kuullut, mutta kuka siihen pystyy. Lähtökohtaisesti se on hyvä, että ei tule batman-syndroomaa. Tarvitsemme hengellisiä vanhempia, mentoreita ja ihmisiä, joiden puoleen kääntyä, kun tulee haasteita. Yksin ei tule jäädä, koska me tarvitsemme toistemme apua.kaksi naamaa
Eräs hengen mies sanoi myös, että Jumalalle on tärkeintä persoonamme särmien hiominen hänen valtakunnan työssään eikä armolahjat, ulkonäkö tai muut avut. Siinä on kyllä viisautta. Varmaan juuri tämän vuoksi Mooses oli 40 vuotta erämaassa, että selviäisi paremmin Israelin kansan johtamisesta.
LOPUKSI:
Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden;
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
4Pese minut puhtaaksi rikoksestani,
puhdista minut synnistäni.
5Sillä minä tunnen rikokseni,
ja minun syntini on aina minun edessäni.
umalalle kelpaava uhri
on särjetty henki;
särjettyä ja murtunutta sydäntä
et sinä, Jumala, hylkää.
(Ps.51:1-5,19)
p.s. Ollaan kommenteissa rehellisiä, mutta kunnioittavia.
Voiko ihminen luonnostaan olla täysin rehellinen Jumalan edessä, siis kun Jeesus selkeästi Sanoo että ihmisellä on paatunut sydän, he elävät pimeydessä, eivät ”kuule eivätkä näe”, siis evankeliumin avain on että ihmisen tulee nöyrtyä parannukseen ja Jeesuksen tulee parantaa sydän, siis näin pääsee pois pimeydestä eli siitä valheesta jossa elää.
Kun ajattelee tuota parantamista niin milloin se tapahtuu ja voiko sitä itse olla huomaamatta, ei voi huomaamatta, sillä kun silmät aukeavat ”näkemän” oman elämän pimeyden niin kyllä sen huomaa, siis ennen oli tekosyitä miksi asiat meni niinkuin meni mutta kun valo paljastaa niin huomaa ja ymmärtää että KAIKKI johtui siitä ettei itse kuullut Jumalaa ja tehnyt Hänen tahtoaan.
Voiko siis olla rehellinen kun elää pimeydessä eikä tunne Totuutta?
Tuskinpa hengellinen johtaja voi kokonaan olla oikein rehellinen. Ainakaan siinä merkityksessä, että voisi tehdä sellaisia asioita julkisesti, joita jotkut pitävät syntinä.
Samahan koskee jokaista kristittyä. Emme saa olla pahennukseksi seurakunnalle. Erityisesti se koskee seurakunnan johtajia.
Toisaalta taas seurakuntalaiset – ja varsinkin nuoret laittavat johtajille epärealistisia leimoja. Pitäen heitä parempina, kuin itseään ja pettyvät usein lopulta, kun johtaja ei olekaan tähän haavekuvan veroinen. Ei johtaja voi olla täysin rehellinen. Kukapa voisi olla?
Juuri näin Pekka. Esimerkillä johdetaan ja rehellisyyttäkin kannattaa miettiä, kun julkisesti on esillä.
Amerikassa törmäsin jopa avoimien menneisen syntien avaamisen sellaisella tarkkuudella, jota Suomen kristillisessä kentässä ei toivottovasti esiinny kuin joissakin pienryhmissä/kasvuryhmissä.
Olisko tässä Tiituksen kirjeen kohdassa edelleen hyviä vinkkejä hengelliselle johtajalle(paimenelle)
Tiit 1:
7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
8 vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;
9 hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.
”USA:ssa liikkeen johtajien aviorikoksista on alettu vaieta ja niitä on alettu painaa villaisella ettei liikkeen maine kärsisi. Sanoin ystävälleni, että tämä on herätysliikkeen lopun alkua. Jostain syystä nimenomaan haureuden synnit ovat sellaisia, että kun saarnaajat ja pastorit jäävät niistä kiinni, he eivät nouse takaisn luottamusasemiin. Minusta näyttää siltä, että Jumala ei enää koskaan samalla tavalla käytä heitä työssään, vaan että jotain särkyy peruuttamattomasti.1 Kor 6:15-20 toteaa juuri haureuden syntien olevan erityisen raskauttavia, koska silloin ihmisen ruumis, jonka tulisi olla Pyhän Hengen temppeli tavallaan pettää itse Herraakin. Näin haureuden tekijä tekee jotain mikä on erityisen pahaa Jumalan silmissä, ja siksi sanktiot ovat ankarat. Suomenkin rikoslaista käsite aviorikos on poistettu, mutta Raamatussa se on edeleen ja Pyhä Henki voi siksi koska tahansa “johtaa meitä kaikkeen totuuteen” tässäkin asiassa ja valaista meille mitä aviorikos merkitsee.” (Antti Hämäläinen)
Olet varmasti oikeassa. Esimerkki, josta kerroin oli Betel-seurakunnan ylistyksenjohtaja. He ovat joissain seurakunnassa hyvinkin merkittävässä roolissa, kuten Hillsong seurakunnissa, joissa ylistysmusiikki on monesti saarnojakin merkityksellisempää. Onko se sitten hyvä asia…