Pa
.
4 kommenttia
Täytyy antaa tunnustus perusteellisesta paneutumisestasi aiheeseen. Menee kyllä yli minun ymmärrykseni – tai keskittymiskykyni. Tsemppiä käsikirjoitukseen.
.
Täytyy antaa tunnustus perusteellisesta paneutumisestasi aiheeseen. Menee kyllä yli minun ymmärrykseni – tai keskittymiskykyni. Tsemppiä käsikirjoitukseen.
Mikä oli paratiisi, kadonnut maailma maailman sisällä?
1Moos.2:8 ”Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.”
Paratiisi oli suljettu alue, jonka rajat on tarkasti kerrottu. Sitä voisi kutsua aidatuksi tutkimusalueeksi, koekentäksi, joka oli eristetty muusta maailmasta. Siten paratiisin ulkopuolinen maailma oli, mitä se sitten silloin olikaan? Ehkä Eedenin ulkopuolella vielä liikkui esi-ihmisiä, jotka olivat ikään kuin kehitysmalleja tulevasta, Aadamista ja Eevasta. Näyttää kuitenkin siltä, että mallit, esi-ihmiset, hävisivät varsin nopeasti sen jälkeen, kun ihminen karkotettiin Eedenin paratiisista. Ne eivät saaneet sekoittua keskenään.
Evoluutio on tosi. Se on välttämätön lajien säilymisen kannalta, kun planeetan olosuhteet muuttuvat.
Apostoli Pietari selitti evoluution idean.
2Piet.3:8 ”Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä.”
Siten yksi päivä voi olla miljardi miljardia vuotta tai se voi myös olla lyhyempi kuin päivä. Aika sitoo luotuja, ei Luojaa.
Alkuseurakunta odotti Jeesuksen paluuta, Herran päivää. 2000 vuotta on kulunut eikä Herran päivä ole tullut. Kuinka kauan kestää Herran päivä? 2000 vuotta? Vai miljoona vuotta? Vai elämmekö Herran päivää, josta on jo kulunut 2000 vuotta?
Jumala on aikakausien Luoja. Aikakausien pituuksia pystyy päättelemään Raamatun kertomuksista. Asiaa sotkee käännösten virheellinen ikuisuus-sana, vaikka tekstistäkin pystyy päättelemään, ettei ikuisuus ole kovin pitkä aikajakso kansojen historiassa, vaikka ihmisen elämässä voikin puhua ikuisuudesta.
Ilmoita asiaton kommentti