Papinvirat alennusmyynnissä

Pappi, älä jää eläkkeelle tai muuten jätä paikkaasi!

Kartoitus eri hiippakunnista osoitti, että papinvirkoja avautuu näinä aikoina hakuun poikkeuksellisen vähän.

Papinvirkoja kyllä vapautuu, mutta niitä ei täytetä. Päinvastoin ne on otettu erityisiksi säästämiskohteiksi. Ahaa, tälle on maksettu palkkaakin. Kun virka tulee vapaaksi, ei kun pannaan se jäihin tai lakkautetaan. Olipa helppoa tämä säästäminen!

Totta, rahaa säästyy. Papit ovat vielä niin kutsumustietoista ja kilttiä porukkaa, että yrittävät vähin äänin tehdä pois jääneidenkin työt.

Mutta mitä tapahtuu siinä ohessa?

Syntyy mielikuva, että papin työ seurakunnassa on siitä joutavimmasta päästä.

Syntyy vinoutuma seurakunnan henkilöstörakenteeseen.

Seurakunnan hengellisen perustehtävän hoito vaikeutuu.

Turhemmastakin asiasta on valtakunnallisia parranpäristysseminaareja pidetty. Minusta tämä papinvirkojen alennustila olisi julkisen keskustelun paikka.

  1. En yhdy Marja-Siskon huoleen papiston virkojen vähentämisestä. Suurin uhka kirkossamme on ehdottomasti kiinteistöpuolen työläisillä, koska seurakunnat realisoivat kiinteistöjään. Tämän seurauksena monia mm. emäntiä ja kiinteistöpalvelutyöntekijöitä joutuu enenevässä määrin ”kilometritehtaalle”. Seurakunnat ovat pääsääntöisesti hoitaneet tilanteita pehmein keinoin, mutta irtisanomisista ei voitane jatkossa välttyä.

  2. Kolumniin viitaten, seurakunnan perustehtävä vaikeutuu. Miksi se vaikeutuu. Onko Uuden Testamentin Sanoma väärin käännetty niin, että sen ymmärtämiseen ja siitä kertomiseen tarvitaan dokmatiikan- , eksegetiikan- ja hermeneuttisen lukutaidon omaavaa ymmärtämistä. Kirkkoamme sen suurelta jäsenkadolta suojelee yksi lapsuusajamme harha, josta lähes kaikki vapaudumme latenttiaikanamme hyvien tähtien alla ja usein niin, että siitä saatua rakkauden, uskon ja toivon ymmärtämistä voimme sitten jakaa sisarillemme ja veljillemme ja vielä lähiympäristöön puhumattakaan tärkeimmästä, siitä oman itsemme ymmärtämisestä.. On yllättävää, että tässä ajassa kirkkomme pelastus on Joulupukki ja Hänen sanomansa. Se on lähempänä kirkkomme julistusta lähimmäisen rakastamisesta ja Itsensä kieltämisestä, kuin mitä kirkkomme pystyy välittämään ja julistamaan. Pappien altruismista en puhuisi mitään. He ovat kyllä osastaan osanneet huolehtia. Toki on niin, että Kapitulista kuuluu pappien ääni. Evankelisluterilaisen kirkon on syytä myös ensi Jouluna muistaa tärkeimpää jäsentensä ylläpitäjää eli Joulupukkia sopivalla muistamisella. Sanat ovat sitten ymmärryksen mukaan vapaat.

  3. Nimimerkki TM antoi mutkan kautta palautteensa:

    Kiitos tästä kirjoituksesta.
    Valmistun juuri teologian maisteriksi ja
    tilanne on täysin sietämätön. Koetulla kutsumuksella ei ole mitään merkitystä ja tuntuu että yleisesti ei kompetenssillakaan. Vähäiset
    virat tuntuu menevän kirkon työntekijöiden tutuille ja sukulaisille.

    Mihin näitä A1-linjalaisia sitten koulutetaan? Sateenkaari-ihmisenä
    vielä miettii omaa asemaansa kirkossa entistä painavammin, koska on tälle tielle ”uskaltanut”. Kutsumustaan kun ei voi niin vain hiljentää.

    Kiitos kun nostat asioista esiin.

    • Unohdin sanoa, että virkaani ei tietenkään täytetä, joten myötätunto on myös vastavalmistuneitten puolella. Seurakuntapappien virat vähenevät vääjäämättä. Joissakin herätysliikkeissä ja kirkon liepeillä touhuavissa järjestöissä vielä pappeja palkataan lähinnä erilaisiin johtotehtäviin, mutta sekin tie on pian loppuun kuljettu ja vähennykset alkavat. Kuitenkin papin perusvirka, se työ, jota varten papit ovat olemassa, on paikallisseurakunnissa. Teologisen koulutuksen saaneita voi olla muuallakin, mutta ihmettelen, miksi heitä vihitään pappisvirkaan, mihin vokaatio tulee seurakunnalta. Eikö teol. maist. tai vaikkapa professori ole ihan ansiokas arvonimi sellaisille, jotka eivät ole seurakuntapappeja? Miksi heitä pitäisi kutsua pastoreiksi, joita eivät itse asiassa ole muualla kuin seurakunnissa työskentelevät?

  4. Samoin,

    kiitos Pirjo blogistasi.

    Katsoin myös tuota sunnuntain jumalanpalvelusta televisiosta ja suomeksi yhdyin seurakunnan yhteiseen uskontunnustukseen.

    Matiaksen kanssa samaa mieltä. Ruotsin kieli rikastuttaa kulttuuriamme.
    Kävin yhteen aikaan kirjeenvaihtoa tätini edesmenneen puolison kanssa niin, että hän kirjoitti äidinkielellään ruotsilla ja minä vastasin omallani.

  5. Pirjo! Kiitos mielenkiintoisista muisteluista ruotsin kielen saralla.

    Minullekin ruotsin kieli on ollut ensimmäinen vieras kieli. Ja samalla ymmärtämisen avain saksan kieleen, jota ei teologisessa tiedekunnassa tenttikirjoja valitessaan täysin voinut välttää, mutta jota en koskaan koulussa ole opiskellut.

    Kun jouduin virkaa hakiessani suorittamaan valtion kielitutkinnon ruotsin kielessä, päätin, että käytän sitä aina kun voin. Päätöksestä on ollut enemmän iloa kuin osasin ennakkoon arvata.

    Nyt Väylän varressa asuessani pääsen luontevasti opettelemaan arkikieltä. Ja myös sellaista ”epäloogista” ajattelua, että kaupan ostoskärry onkin ’kundvagn’. Ruotsalainen ei siis ajattele, mitä kuljetetaan, vaan kuka kuljettaa. Mutta em. seikka vain vahvistaa sen väittämän, että jokainen opittu kieli on ikkuna uuteen maailmaan.

    Muuten: Suosittelen YLE:n Areenan kielikoulua. Sieltä löytyy ikkuna ainakin venäjän, viron, saksan, englannin, italian ja espanjan kieliin sekä viittomakieleen.

    Näppärä keino kielikorvan kehittämiseen on puolestaan se, että käyttää hyväkseen saavutettavuusdirektiivin mukaisesti toteutettuja verkkosivuja. Kun sellaisen käskee lukemaan vaikkapa uutissivun ääneen itselleen, voi kuulla saman aikaan aidon kielenpuhujan ääntämystä ja seurata ko. sivun tekstiä.

    • Jouni, kiitos hyvistä vinkeistä. Käytän paljon YLE-Areenaa, mutta enpä ole kielikouluun tutustunut.

    • Hyvä näkökulma. Intonaatio ja volyymi vaihtelevat myös suomen murteissa. Kielessä ja kielissä riittää ihmettelemistä.

    • Murteet ovat todellakin suuri rikkaus. Niistä tulee hersyen esiin kansamme monipuolinen perinteen rikkaus.

      1990 -luvun puolivälissä Närpiössä pidetyssä Folktingetin, suomenruotsalaisten kansankäräjien, kokouksessa annoimme suosituksen eri murteiden rohkeasta käytöstä myös yleisemmin kuin vain omien kotinurkkiensa keskuudessa.

    • Olen vuodesta 1958 lähtien asunut pääasiassa poissa Suomesta. Lapsuudenkodissani puhuttiin voimakasta Sippolan, Kymenlaakson murretta. En siis ole vuodesta 58 juuri montaa päivää perätysten viettänyt synnyinmaakunnassani, mutta eri suomenkielisissä tilaisuuksissa missä olen joutunut puhumaan vähemmän virallisesti, niin näissä on koko ajan tullut muistutuksia, jopa kotikylästäni Mämmälästä (Inkeroinen). Tämän sanoin jossain Venäjällä, toisella puolella ravintolaa istunut, eli ”mitä Mämmälän poika täällä kaukana tekee?”. Neuvotteluissa oli yksi suomenkielinen, jonka kanssa lounastin.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!