Papeille K-30?

Syksyn uutena teologian opiskelijana minua hämmästytti tiedekunnassa suuri aikuisopiskelijoiden määrä. Pian ymmärsin paremmin, miksi moni vasta aikuisiällä hakeutuu teologian pariin. Olemmekin aikuisopiskelijatovereiden kanssa miettineet, pitäisikö itse asiassa pappisvihkimykseen asettaa alaikäraja, esimerkiksi 30 vuotta?

En väheksy nuoria. Nuoret opiskelijat ovat usein varsin fiksuja ja tietotaso on korkealla. Papin työssä kuitenkin tarvitaan myös syvyyttä, joka usein tulee vasta elämänkokemuksen myötä. Tietysti ikärajan tekee vaikeaksi useampi seikka, ja eikä vähiten se, että jotkut nuoret voivat olla hyvinkin kypsiä nuoresta iästään huolimatta. Myös esimerkiksi nuorisopapin roolissa nuori ihminen saattaa olla uskottavampi kuin nuorten näkökulmasta ikäloppupappi.

Kuitenkin papin työssä elämänkokemuksen ja kriisien kautta tavoitettu taito katsoa elämää ja toista ihmistä pintaa syvemmälle on ensi arvoisen tärkeää, tärkeämpää kuin se, miten hallitsee Kreikan kieliopin tai modernin teologian ajattelijat. Entä jos nuori valmistuisi papiksi vasta useamman vuoden seurakuntatyön jälkeen, eräänlaisen pidennetyn kesäteologin tai harjoittelupestin kautta?

Ikärasisti en ole, nämä ajatukset vaan väistämättä tulivat mieleeni kun luennoilla ja ryhmissä kuulen 20-vuotiaiden nuorten ajatusmaailmaa ja jäin pohtimaan, millä tasolla he pystyvät kohtaamaan lohdutusta kaipaavaa surun ja pahuuden haavoittamaa ihmistä, tai käymään muita papin työhön liittyviä sielunhoidollisia keskusteluja. Toisaalta seurakuntalaiset ovat hyvin heterogeenisiä ja silloin on hyvä seurakunnan työntekijöidenkin olla edustava joukko eri ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä. Jostainhan on aloitettava, ja elämä opettaa, jokaista meitä.

22 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Juutalaisilla oli sääntönä että rabbi saattoi aloittaa vasta 30 vuotiaana rabbin työn. Siitä johtuu myös maininta Jeesuksesta että kun hän oli noin 30 vuotias, niin hän aloitti julkisen toimintansa.

    Aluksi juutalaisen rabbin piti tyytyä toisten ajatusten esittämiseen.

    Vasta 40 vuotiaana hän saattoi aloittaa opettamisen omien opetustapojensa, jäsentelyjensä ja käsitystensä mukaisesti.

    Vasta 50 vuotiaana hänen oli lupa käyttää allegorista tai vertauskuvallista opetusta. Katsottiin nimittäin että vasta sillolin hallitsee kytköksen niin että vertauskuvallisuuden ja konkreettisuuden osuus sanomassa pysyvät yhdessä linjassa.

    Suomalaisen yhteiskunnan monimuotoisuus ja tehtävien erilaiset painotteet antavat mielestäni aiheen siihen että kirkkomme kannalta on eduksi että meillä on hyvinkin eri-ikäisiä pappeja yhteisessä virkakunnassamme.

    Menestystä Johanna opiskeluihisi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri K E Levanto sanoo:

    Matti Taneli: ” Yleensä radikaaleja ovat nykyään hieman vanhemmat ihmiset, jopa eläkeläiset. Heidän ei tarvitse enää niin paljon pelätä paikkansa eikä palkkansa takia. ”

    Noinha n se on. Kun löhestyy toista vaippaikää, tulee sitä ennen toinen kultainen nuoruus johon kuuluu ehdotom aatekieli. Ei se aina radikaalia ole yhtä ehdottomasti voi olla vanhoillinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kuinkahan olisi jos ikäraja olisikin 5v eli sen ”yli ikäiset” eivät voisi ”tulkita” Raamattua, kuinkahan olisi erilaista Raamatun opetus?

    Siis kun näille ”pikku opettajille” luettaisiin (huom vain luettaisiin) Jeesuksen Sanoja niin kuinka he sen ymmärtäisivät, ilman mitään vanhaa opetusta tai elämän kokemusta?

    Matt. 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Heinonen sanoo:

    K-30 ajatuksen pointti on hyvä, vaikka se ei juuri noin toimisikaan. Kypsyyskoe olisi kieltämättä hyvä idea. Teologinen ei myöskään juurikaan kasvata ihmisen hengellisyyttä, vaikka antaa erilaista tietoa. Vuoden kestävä pappisseminaari käytännönharjoittelun kanssa voisi olla yksi vaihtoehto. Samalla nykyisestä teologian tutkinnosta voisi vähentää alkukielten opiskelua ”ohuemmaksi” ja pitää ne laajempina ainostaan eksegetiikan opiskelijoille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Johanna Suban sanoo:

    Näkisin kernaasi kirkonkin käyttävän soveltuvin osin soveltuvuustestejä. Nyt niitä käytetään enemmän back office -hommissa srk-yhtymissä yms. hallinnossa, vaikka mielestäni juuri siellä kentällä olisi tärkeää että meillä olisi siinä työssä sopivimmat henkilöt oikeissa paikoissa. Onhan lääkärikoulutukseenkin suunnitteilla soveltuvuuskokeet, miksei teologiseen tai papin virkaan voisi niitä soveltaa? Itseisarvo ne eivät ole, ja pitää olla ammattitaitoa tulkita niitä. Soveltuvuushan ei ole pelkkä ikäkysymys, voihan sitä ikää olla vaan ei soveltuvuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Soveltuvuuskokeet saattavat aika ajoin ihan pätevästi mitata sitä mitä halutaan, mutta mitä sitten halutaan?

    Mikä on papin ammatissa tärkeää?

    Henkilökohtainen usko ja hengellisen elämän hoitaminen vai herkkyys yhteiskunnallisillle asioille?

    Pahoin pelkään ettei ole olemassa mitään objektiivista soveltuvuustestiä/-mittaria papin ammatille.

    Kaikkein vähiten kaipaan sujuvapuheista, huoliteltua, poliittisesti korrektia ja valveutunutta hengellistä konsulttia saarnatuoliin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Sain pappisvihkimyksen 23 -vuotiaana, työt aloitin 24 -vuotiaana heti intin jälkeen, pentuhan minä olin, ja suoraan vt. kirkkoherraksi. Muistan piispa Alajan kysymyksen ordinaatiokeskusteluissa: ”Miksi haluatte pappisvihkimyksen asepalveluksen aikana?” Sanoin, että pitäisi päästä töihin. Ja niinhän se olikin ja pääsin. Kaikenlaista epäkypsäähän sitä tuli tehtyä. Muistan eka vuosina, kun kesäkanttorin kanssa kuljimme hautaussaaton edessä, niin yksi saattaja totesi meille: ”Nythän on nappulajengi hommissa.” Myöhemmällä iällä olen mm. opettanut teol.yo:laita ja huomannut tuon aikuisopiskelijoiden kasvaneen määrän. Pakko kuitenkin sanoa, että melko paljon epäkypsyyttä on ollut siinäkin joukossa. Kypsyyttä kun on niin montaa lajia eikä ikä ole ainoa mittari. Itse yritän kypsyä ikäihmiseksi, kun Itä-Suomen yliopisto oikein siitä muistutti täytettyäni 60 v. Ei ole ihan helppoa, ei.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    ”Vasta 40 vuotiaana hän saattoi aloittaa opettamisen omien opetustapojensa, jäsentelyjensä ja käsitystensä mukaisesti.”

    Totta, esim. Hesekielin kirjan hasmal-sanan vaarallista salaisuutta ei saanut alle 40 vuotiaalle selittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Juu. Mielenkiintoista. Itse aloitin teologian opiskelun työn ohella 29-vuotiaana. Minut vihki papiksi arkkipiispa John Vikström 1986. Olin silloin 39-vuotias. Varsinaisesti aloin pappisvirassa vasta 56-vuotiaana. Mutta se on paras virka, missä olen koskaan ollut (ellei lasketa isoisän virkaa).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ilpo Nurmenniemi sanoo:

    Olen usein miettiskellyt sitä, mitä tapahtuisi jos koko seurakuntatyöhön vamistava koulutus olisikin jatkumoa samassa koulutusputkessa. Kaikilla yhteinen perustutkinto ja sitten erityityminen papiksi,diakoniksi , lastenohjaajaksi, nuorisohjaajaksi, kanttoriksi jne. Nyt nämä koulutukset ovat liian irrallisia ja kaukana toisistaan. Kirkoliisessa koulutusputkessa ammatin vaatima elämänkokemuskin paranisi. Samalla olisi myös luonteva pohja siirtyä tehtävästä toiseen, pienipalkkaisesta suurituloisiin. Jokatapauksessa teologian samat perusopinnot antasivat luontevan lähdön yhteistyöllekin korkeasti kouluitettujen ammattilaisten kesken.

    Ilmoita asiaton kommentti