Palkkojen alentaminen, kohtuullisuus ja kristillisyys

Viime vuonna virkaansa valittu tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kansalaisten arvion mukaan aloittanut virkakautensa vakuuttavasti. Niinistön ensimmäinen uudenvuodenpuhe ei järisyttänyt mannerlaattoja verbaalisena suorituksena, mutta sai aikaan paljon hyvää keskustelua. Erityisesti keskustelua herätti presidentin puheen jälkeen tullut ilmoitus siitä, että hän alentaa omaa palkkiotaan. Keskustelua herätti myös ilmaus ”oleskeluyhteiskunta”

Näinä aikoina on hyvin terveellisestä ja oikein, että yhteiskunnassa syntyy keskustelua ja myös päätöksiä korkeaa palkkaa saavien palkkojen alentamisesta. Muutama henkilö seurasi presidentin esimerkkiä ja asia tulee myös eduskuntaan. Tosin eduskunnassa palkkiotoimikunta päättää kansanedustajien palkoista. Puhemies Eero Heinäluoma otti kuitenkin aluksi kannan, jonka mukaan kansanedustajien tulee olla valmiita palkkioittensa alentamiseen presidentin esimerkin mukaisesti.

Samaan hengenvetoon on varsinkin SDP:n piiristä korostettu, ettei asia saa merkitä palkansaajien palkkojen alentamista kauttaaltaan. Myös presidentti antoi keskustelun lomassa samanlaisen tarkennuksen. 

Pidän hyvänä, että suurta palkkaa ansaitsevat ovat valmiita oman palkkansa alentamiseen. Samalla suhtaudun siihen hieman myös kysellen tai kriittisesti. Kun joku henkilö ansaitsee vaikkapa 100.000 euroa  vuodessa, ei hänelle yleensä merkitse kovin paljon, jos tulot pienenevät. Moni paljon ansaitseva ei tarvitse saamaansa kuukausituloa menoihin ellei elä hirveän leveästi. Suuret tulot yleensä sijoitetaan sijoitusmarkkinoille tai hankittavaan omaisuuteen.

Käydyn keskustelun yhteydessä pitää miettiä, kenen palkkoja voitaisiin olettaa laskettavaksi. Olen itse päätynyt siihen, että noin 2000-3000 euroa tai vähemmän kuukaudessa ansaitsevan ja normaalit elinkustannukset Suomessa maksavan ei ole mahdollista alentaa tulotasoaan juuri lainkaan. Sellainen ei olisi kohtuullinen vaatimus useimmille tuollaista palkkaa saavalle. Itse ansaitsen hieman enemmän, mutta asuntovelallisena ja muiden muassa tyttären vuokrayksiötä ylläpitävänä en voisi myöskään pärjätä, jos oma ja puolisoni tulotaso laskisi olennaisesti. Pakko olisi tietysti pärjätä jotenkin, jos sellainen tilanne tulisi eteen. 

Keskustelu palkkojen alentamisesta laajenee kysymykseen kohtuullisuudesta. Useimmat meistä Suomessa elävistä olemme hyvin toimeen tulevia globaalisti ajatellen, vaikka moni meistä saa palkkaa, jolla pärjää mutta jolla ei rikastu. Moni suomalainen on erittäin hyvin toimeen tuleva ja suomalaisten varallisuus on lisääntynyt, vaikka samalla myös velkaantuneisuus on kasvanut mm. suurten asuntolainojen myötä. 

Elintason odotukset ovat monilla huikeat, josta juuri kalliit ja suuret asunnot ja niihin otetut suuret asuntolainat kertovat. Moni varmasti pärjäisi vähemmälläkin ja voisi asua vaatimattomammin. Itsekin haaveilin suuremmasta ja hienommasta talosta ja harmittelin sitä, että asuimme pitkään vuokralaisina emmekä lähteneet maksamaan omaa asuntoa. Toisaalta olen oppinut ajattelemaan, ettei oma ihmisarvoni tai perheemme arvo riipu talon koosta tai hienoudesta. 

Maassamme on hyvin toimeen tulvien lisäksi myös tosi kurjasti toimeen tulevia. On niukasti kitkuttelevia perheitä, jotka pärjäävät ja hoitavat taloudelliset velvoitteensa. Sitten on heitä, jotka eivät pärjää ilman palkkatuloja liian vähäisillä yhteiskunnan tuilla, kun kaikki on korkean elintason ja enemmistön vaurauden takia kallista. Mikäli talouskehitys jatkuu huonompaan suuntaan - kuten voi ehkä olettaa - huonosti pärjäävien osuus kasvaa. Sitten on myös heitä, jotka omilla toimillaan ovat saattaneet itsensä ja perheensä pulaan peliriippuvuuden, alkoholin tai holtittomuuden takia.

Palkkakeskustelu sai liikahduksia myös kirkon piirissä. Pari piispaa ja kirkkohallituksen kansliapäällikkö ainakin antoivat lausuntoja. Arkkipiispa ei suoraan ilmoittanut, että olisi valmis alentamaan palkkaansa. Ehkä se olisi viisas viesti. Vai olisiko se kuitenkin liian populistista? Kallistun enemmän ensin mainitun kannalle. Muutoin suurten seurakuntien kirkkoherroja ja joitakin muita harvoja työntekijöitä lukuun ottamatta kirkon palkkataso on melko matala tai kohtuullinen. On vaikea ajatella, että vaikkapa lastenohjaajien tai toimistotyöntekijöiden pieniä palkkoja laskettaisiin. Työmäärään, koulutukseen ja vastuuseen liittyen oma palkkanikaan ei ole suuri, vaikka jälleen globaalisti ja erityisesti maailman köyhiä ajatellen se on huikea. 

Lopulta tullaan kysymykseen: Mikä on kohtuullista? Ja mikä on kristillisyyden malli? Aikoinaan sääntökunnat kiistelivät siitä, voiko kristitty omistaa vai ei. Toisen mukaan ei voi ja toisen mukaan voi. Kirkossa on ollut täydellisiä äärilaitoja suhteessa tähän kysymykseen. Monelle tulevat mieleen vaikkapa Vatikaanin aarteet. 

Jos ajattelemme palkka-asiaa maailmanlaajuisesti ja uskomme näkökulmasta on kohtuullisuus liian vähän. Palkan alentaminen viidellä prosentilla on liian vähän. Pitäisi tehdä tasaus, että kaikki saisivat osansa. On tosin vaikea määritellä, pitäisikö jokaisen saada joka paikassa saman verran vaikkapa rahalla mitattuna. Rahan ostovoima kun vaihtelee elintasosta ja hintatasosta riippuen. Ja tuohon tasaukseen kyyniset materialistit vastaavat: Se ei ole mahdollinen ja vaikka olisikin, pian joku olisi rikkaampi kuin toinen.

Palkan alennuksen ohella ja sijasta pitää nostaa esille omasta luopuminen niiden hyväksi, joilla ei ole edes tarpeellista. Pitäisi muistaa heidät, joilla ei ole palkkaa, mitä alentaa. Kaikessa pitäisi amerikkalaisen julkisen hyväntekeväisyysmeiningin sijasta vielä toteutua: Älköön oikea kätesi tietäkö, mitä vasen kätesi tekee. 

Toivo Loikkanen

 

 

 

17 kommenttia

  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Pahkura, hyvä kirjoituksesi vei ne aiheet joista itse piti blogata…

    Minua pohdituttaa kolmen asian suhde. Voin 1) säästää rahaa (ja antaa sen köyhille jne), 2) säästää työvoimaa (jolloin parturi voi kasvattaa nauriita sen sijaan että leikkaa tukkaani) tai 3) säästää luonnonvaroja (jolloin ehkä lapseni saa nauttia kuparikaivoksen tuotteista). Voin yhdistää kohdat 1 ja 2, napsaisen vain tukkani pois silmiltä parilla saksenheilautuksella.

    Mutta miten se sitten viime kädessä näkyy? Lahjoittaako ex-parturi nauriit köyhille, noin karrikoiden?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Minusta oli hieno asia kun Niinistä teki sen. Mutta jotenkin asia minusta menee poskelleen. Käytännössä vero nousee tienestin mukaan. Mietin tällaista karkeaa pelkistystä. Laskin karkeasti huomioimatta vähennyksiä, että jos 100000 €:sta vähennetään palkka 80000 euroon, niin todellisuudessa menetetään 10000 €. Työnantaja hyötyy. Miten tulee takuu siitä, että se hyöty mene työnantajan pussiin. Kunta ja valtio menettävät.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Kadehtiessamme aiheesta paljon tienaavien palkkoja unohdamme monesti sen, että he maksavat usein myös paljon veroja eli hyödyttävät yhteiskuntaa. Aikoinaan oli keskikokoiselle kunnalle tai pienelle kaupungille melkein lottovoitto, jos se sai asukkaakseen optiomiljöönärin. Monet rikkaat taas pystyvät kiertämään veroja. Lääkäri voi perustaa firman, ansaita paljon ja maksaa pääomaveroa, kun tulo tulee yritykselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Pidän presidentin tekoa hyvänä, vaikka hänenkin kohdalla pätee tuo kirjoittamani asia: Ei se paljoa kirpaise, kun on kohtuullisen hyvä kämppä jossa asua ja työuhde-edut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    En muistanut blogissani kirjoittaa yhdestä keskustelussa esillä olleesta asiasta eli verotuksesta. Kannatan ainakin maltillista suurituloisten verotuksen kiristämistä. Samalla vähän ansaitsevien verotusta voisi laskea. Kaikkein pienituloisimpia voisi verottaa aivan ”pienesti”. Noin 7-10% voisi olla sopiva. Itse olen maksanut nykyistä pienemmästä palkasta 34% joka tuntui rajulta. Nykyinen pidätysprosentti 28,5% on kipurajalla, mutta saattaa hitusen nousta. 25 tuntuisi hyvältä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Otto Chrons sanoo:

    Toivon sinänsä hyvästä kirjoituksesta paistaa läpi ajatus talouden nommasummapelistä. Tämähän on edelleen hyvin yleinen harhakäsitys, joka johtaa ajatuksiin että ”kun joku saa enemmän, se on joltain toiselta pois”. Tai kääntäen ”kun joltakin otetaan pois, itse saan enemmän”. Varsin kommunistisilta nuo ajatukset palkkojen tasauksesta ainakin vaikuttivat ja kaikkihan tietävät kuinka hyvin se järjestelmä on toiminut.

    Eija toi hyvin esiin, että mitä vaikutuksia sillä on, jos yksityissektorin palkkoja lasketaan. Firmoille jää enemmän voittoa (josta toki myös maksetaan veroja) tai ainakin se on kilpailukykyisempi markkinoilla ja kenties välttää konkurssin. Ei palkkojen laskemisella sinänsä ole mitään erityisen positiivista vaikutusta, kun puhe on yksityissektorin toiminnasta.

    Jorin esimerkki parturista on sinänsä hyvä, paitsi että parturit tuppaavat olemaan yrittäjiä. Ydinsanoma onkin siinä, että jos me jätämme käyttämättä parturin palvelut, hän jää työttömäksi ja on sitten yhteiskunnan almujen varassa. Toisinpäin mitä enemmän kulutamme kotimaisten tuotteiden ja palveluiden ostamiseen, sitä paremmin suomalaiset työllistyvät ja sitä vähemmän tarvitaan almuja.

    Toivon kirjoituksesta jäi sellainen fiilis, että kristillisyyttä olisi juurikin tuollainen kulutuksesta luopuminen ja heikkojen auttaminen almujen avulla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Otto: Kommentissasi on tärkeitä näkökohtia. Totean, että vierastan kommunismia ideologiana ja tiedostin siihen liittyvät sisällölliset kytkökset kirjoituksessani. Jos joku saa, se ei ole välttämättä toiselta pois. Jotenkin vain nykyinen systeemi on muotoa: Kaverille ei jätetä! Kun pitäisi olla kuten sota-aikana: Kaveria ei jätetä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Kommunismi pitäisi jakaa reaalisosialismiin ja kuvitteelliseen ideaalitilanteeseen. Itse arvelen kommunismin huonosti toimivaksi myös ideana, koska hinta kuitenkin on tehokas tapa välittää tieto tarpeesta ja tarjonnasta läpi monimutkaisten tuotantoverkkojen.

    Esimerkki parturista muistuttaa miten suuri osa tuloistamme menee tarpeettomaan. On terveellistä syödä hiukan lihaa, mutta halpaa puuroa voisi syödä enemmän. Kirkoissa voisi saarnata joka toinen viikonloppu. Jne jne.

    Toisaalta Toivon tapaan en tiedä mistä oikein rikas luopuu jos antaa osan palkastaan. Viime kädessä hyväntekeväisyyttä olisi kai vaihtaa oma pihvi puuroon, jotta naapurille riittäisi edes sitä puuroa. Niinistön tapauksessa oletettavasti palkanalennuksen tulos on vain eräiden pankkitilin saldoa kuvaavien bittien pyörähtäminen tietokoneissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Ongelma on vähän siinä miten saadaan se puuro naapuriin. Itse asiassa vuoden alussa tapahtui veronkorotus. Itse lähinnä ihmettelin, miten se uutisoitiin. Uutisissa kysyttiin meneekö prosentin korotus hintoihin. Järjetön kysymys itsessään. Yrittäjät tilittävät ALVIT valtiolle, jotka tähän saakka on ollut asiakkaan maksamaa ALV veroa. Kyllä ne menevät hintoihin, koska ALV lasketaan hintoihin ihan normaalilla prosenttilaskulla. Eri asia on sitten, jos yrittäjä tekee hinnanalennuksen, mutta ALV edelleen lasketaan saman lailla. Kun katsoin uutisen minun oli pakko tarkistaa verottajan sivuilta, että mitä se oikein koskee. Uutisissa ei tullut esiin, kuinka laajalle se vaikuttaa. Ikään kuin kysymys olisi ollut vain parturista. Sekin ihmetytti, miten suppeasti asia on ollut esillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Oton kommentin lopusta: Kristillisyyttä on juuri liiasta (?) kulutuksesta luopuminen ja kärsivien auttaminen tai paremminkin kärsivien kärsimyksen jakaminen. Omastaan luopuminen toisten hyväksi on juuri oikea suunta. Tämä on maailman tämän hetken suurin kysymys: Miten rikkaat voisivat jakaa elämän antimet niin, että köyhimmillä olisi kohtuullinen toimeentulo. Silti rikkaat eläisivät edelleen hyvin tai kohtuullisesti. Tässä olemme myös elintasoloukussa ja eläminen varuraissa maissa vaatii vaurautta, josta ei ole helppio luopua. Kokonaisvaltainen elämäntapamuutos läntiseen maailmaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.