P.s. "Niille, jotka välittävät tästä elämästä."

Minun on kirjoitettava jälkikirjoitus aiempaan tämänpäiväiseen blogiini, joka käsittelee elämän ja kuoleman suhteen toiveikasta asennetta ja tunnetta Mikael Jungnerin haastattelun pohjalta. Hesari sen teki. Hesari myös haastaa post scriptumiin.

Avasin viikonlopun Ilta-Sanomat (myynnissä 19.-20.1.2013). Ostin sen tavan mukaan tehdäkseni ristikoita joutohetkinäni. Lehti avautui kuitenkin vaativaisesti keskiaukeamalta. Voitteko uskoa! Olin juuri kommentoinut viikko sitten ilmestynyttä Jungnerin haastattelua toivon puheenvuorona suhteessa uskoon. Nyt luen IS:n aukeamalta valtavin kirjaimin kirjoitetun sanan TOIVO. Veripunainen avoin vauvan(?) käsi ojentuu kuvassa avoimena toisia, lukijaakin, kohti. Se odottaa, se avautuu jollekin. Sitä jotain se toivoo.

Sanoin blogissani, ettei ole mahdollista toivoa ilman suuntautumista johonkin. Toivoa Jumalan olemassaoloa  on jo uskon toiveikkuutta. Nyt Hesari mainostaa itseään kokonaisella toivon aukeamalla - täsmentämättä muuta kuin osoitetta, joille käsi ja viesti on suunnattu: "Niille, jotka välittävät tästä elämästä." Ja lähemmin viesti on sanailtu näin:

"Välillä totuus tekee kipeää, mutta välinpitämättömyys ei auta ketään. Joka uskaltaa välittää, elää joka päivä enemmän. Sitä paitsi toivonkipunoita syttyy päivittäin. Lue, välitä ja anna toivolle mahdollisuus."  Kehotus on tietenkin mainossuositus: mene verkkoon tai tilaa paperinen Hesari: "Anna samalla kaikkien nähdä, mitä hyvä sisältö saa sinut tuntemaan."

Minun tekisi mieli miltei itkeä. Näinkö käy! Olen juuri muutama blogi sitten tunnustanut rakkauttani Kotimaa-lehteen, sen kristillishumaaniin toimitusperinteeseen. Olen ollut kuin kotonani siinä. Olen ilokseni saanut löytää sijani Kotimaa24:n blogipuistosta, jonka edelläeläneissä puutarhoissa isoisäni ja isäni ovat kulkeneet. Heille Hesari ei ollut mikään ideaalisanomalehti. Kumpikin kuuluivat Uuden Suomen kannattajiin. Nyt itse hengitän ihmetellen. Hesari.... onko se itse asiassa porhaltanut ohi perinteeni. Onko se nykyinen henkinen kotimaani?

Hs.fi/tunne iskee monivärikirjaimin silmille sanaletkan TOIVOILOHUOLISURUKIINNOSTUS. Se on sen täky niille, jotka välittävät elämästä. Ja lisäksi lupaus: jokaisesta osallistumisesta verkkolehteen annetaan 50 centtiä perhetyöhön. Avoin vauvan käsi anoo juuri tätä, jos anoo myös lehden pääsyä sydämiimme.

Onko se pateettista? Ehkä on, ehkä ei. Kieltämättä aivan mahtavaa pommitusta uudistuneen lehden levikkiä varten. Se osuu. Se kiinnostaa. Se tarttuu käteesi ja vie sydämenkin, ainakin hetkeksi! Kuka meistä ei olisi tuntenut toivoa, iloa, huolta, surua elämässä - ja siksi juuri kiinnostunut tekstistä, joka kaikkea tätä käsittelee.

Kysyn hiljaa, miten mahdollisesti Kotimaa, lehti ja blogit, pystyvät samaan. Pystyvätkö? Toivon sydämestäni (Jungnerin sanontaa lainaten), että se pystyy. Toivon että se säilyy hengellisenä kotimaanani. Että se on täynnä hyvää sisältöä, joka saa lukijansa tuntemaan syvästi osallisuutensa elämään, sen huoliin, suruihin, toivoon ja iloihin.

  

 

 

 

3 kommenttia

  • Vuokko Ilola sanoo:

    Hmm. Nälkää on monenlaista ja monessa asiassa. On tietty ihan ensiksi ruokanälkää, sitten on hedelmä- ja makeanälkää, sipsi- ja popcorninälkää jne. Sitten on nälkää tehdä kaikenlaisia asioita, harrastaa ja touhuta. On myös nälkää kerätä tietoa eri asioista, tavallaan elää ajatuksissaan eri maailmoissa.

    Mistä nämä kaikenlaiset nälät syntyvät? Luonnollinen nälkä on helppo selittää, mutta esimerkiksi kiinnostuksenkohteet, ne ovat erilaisia eri ihmisillä. Mistä syntyy kiinnostus hengellisiin asioihin? “Hädässä huudan Herraa”, on yksi selitys siihen asiaan. Jos kansalla menee hyvin, eikö silloin ole kiinnostusta hengellisyyteen? Joskus kun on tapahtunut jotain traagista, koko kansaa koskeva onnettomuus (Estonia), kirkot ovat täyttyneet ahdistuneista ihmisistä.

    Tuo noin. Tiijä sitten. Minä olen ollut aina hirmuisen kiinnostunut hengellisistä asioista ja usko on ollut mulle aina tärkeä asia elämässäni, voisi sanoa että se tärkein. En ole tarvinnut siihen tosin mitään hätääkään; kaiken onnellisuuden keskelläkin parhainta sisältöä elämääni on aina antanut usko ja toivo.

    Hmm, joo. Tämmöisiä mietteitä poiki Päivi kirjoituksesi

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Vuokko, niin kuin sanot: monet tarvitsevat kohauttavaa pateettistakin julkisuuden juttua huomatakseen “nälkänsä”, koska tosiaan meidän sivilisaatiomme tasolla (Kotimaan/Hesarin) lukijakunnan tapaan suoranainen avunhuuto ei juuri kokoa ilmoihin. Kreik. pathein viittaa juuri myötäelämiseen, jos oikein muistan. En oikein tiedä, mihin kommentillasi osoitat. Sen voin kanssasi täysin yksimielisesti todeta, että hengelliset asiat, usko ja teologia ovat elämäni ydinalue. Uskostahan uskova elää!!!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Sitä mä vaan ajan takaa, että tarjonta ei välttämättä tee nälkää, vaan sen tekee jokin muu. Ja sitten kun on nälkää, siihen saumaan on helppo tarjota syötävää. Eli niin Hesarin kuin Kotimaankin kysyntä ja lukuinto johtuu enempikin siitä, että ihmisillä on kiinnostusta/tarvetta lukea niistä juttuja. Jos tätä tarvetta ei ole, niitä ei lueta. Ei pelkkä hyvä ja kiinnostava kirjoitus lisää sen luettavuutta, vaan kirjoituksen sisällölle täytyy olla myös kysyntää. En tiedä, menikö pohdintani ohitse sun pointtisi, mutta tällaista alkoi pörräämmään päässäni, kun luin kirjoituksesi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.