Onko pappiskeskeisyys luterilaisuutta?

Seuratessani Luthersäätiön julkaisuja, ihmettelen yhä enemmän sitä, miten niissä kirjoitetaan seurakunnan paimenista. Vaatimuksena näyttää olevan se, että pappi on mies ja keskittynyt oman napansa ympärille.Tämä vaikuttaa lähes "tautiselta" touhulta. Maallikkous jää lähes pelkästään papin helmoissa pyörimiseksi. Missä ovat muut seurakuntavirat?

Kun tämä skisma syntyi ev.lut.kirkossamme, koko joukko säätiöläisiä piti jääräpäisesti kiinni omasta luterilaisuuden tulkinnastaan/mielipiteestään ja siitä, ETTÄ HEILLÄ OLI OIKEA OPPI. Tämä sama oikeassa olemisen piirre on myös vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntaopissa. Jos OIKEASSAOLIJAT RAJAAVAT JOUKKONSA VAIN SAMANMIELISIIN JA TUOMITSEVAT MUUT, OLEMME JO TEKEMISISSÄ HARHAOPIN KANSSA.

Eihän kristittyjen yhteys ole samanmielisyyttä. Sitä ei tavoiteta kirkkokunnan sisäisissä neuvotteluissa. Ekumeniakin onn varsin hankalaa omista mielipiteistään kiinni pitävien kirkon miesten kesken. Toisen kunnioitus ja nöyryys ovat harvinaisia lintuja kirkkojen piirissä. Oppineuvottelut eivät yhdistä hajanaista kristittyjen laumaa.

Kristittyjen yhteys voi kuitenkin toteutua kahden erilaisen näkemyksen omaavan kristityn kohtaamisessa ystävinä, toisiaan kunnioittaen ja rakastaen.

9 kommenttia

  • Samuel Kettunen sanoo:

    Kannattaa tutustua paremmin, niin ennakkoluulot hälvenee. Olet kuitenkin erehtynyt noissa päättelyissä monin kohdin. Ensinnäkin paimenen, pastorin tehtävä on palvella Kristuksen (joka oli myös mies) seurakuntaa niillä lahjoilla, mitä Kristus itse sanan saarnan ja sakramenttien kautta antaa. Tämä on selkeästi erotettu virka uustestamentillisesti, ei siis kenen tahansa toimitettava. Toiseksi, omakin napa elää siitä samasta, kuin seurakunta. Kolmanneksi, tuo ajatus erilaisten näkemysten suloisesta rinnakkain elosta sopii maalliseen regimenttiin monelta osin, mutta taivasasioissa kyse on pelastuksesta yksin ”armosta uskon kautta”. Lisää siihen jotain omaa ja ajanmuotia, niin pilalle menee ja äkkiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Tuossa naapurikaupungissa on Luther kirkko ja kirkossa on yksi pappi. Siinä on tilaan seurakuntalisille monenmoisessa vastuunkannossa. Täällä meidän omassa kirkossa on monta pappia ja seurakuntalaisilla todella vähän vastuuta mistään. Onko se sitten parempaa Luterilaisuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Paukkunen sanoo:

    Piispojen erottamat Luther-säätiön pastorit uskovat yhden apostolisen kirkon eri tavalla kuin SRK. Heidät erottiin naispappeus-näkemyksen vuoksi, eikä SRK-liikkeen seurakuntaopin vuoksi.

    Lähetyshiippakunnassa tunnustetaan yksi yhteinen ja apostolinen seurakunta. Se tarkoittaa sitä, että uskovia voi olla muissakin kristillisissä yhteisöissä. SRK ei tunnusta Jumalan lapsiksi muita kuin heitä, joille SRK-liikkeeseen kuuluva jäsen on julistanut synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä. ”Ulkopuolella liikkeen” olevan uskovan synninpäästö ei ole pätevä, vaikka samoja sanoja synninpäästön yhteydessä olisi käytetty.

    SRK-liikkeen pappi tekee yhteistyötä naispapin kanssa virkatehtävänä, mutta ei tunnusta tätä Jumalan lapseksi, jos aikoo jatkossa nauttia SRK:n luottamusta ja lapseutta.

    SRK-liikkeeseen kuuluvat kirkon työntekijät ovat pääsääntöisesti hyvin työnsä hoitavia, nuorisotyönohjaajia, diakoniatyöntekijöitä, kanttoreita, pappeja jne. Heidän työtään arvostetaan myös siksi, että naispappeus ei ole heille asia, johon piispojen pitäisi puuttua. Naispapit vaan eivät kuulu heidän ymmärtämään Jumalan valtakuntaan. Ulkopuolella ovat tietysti myös kaikki muut kirkon työntekijät ja seurakuntalaiset, jotka eivät kuulu SRK-liikkeeseen.

    Rauha on, sitä ei pidä rikkoa. Ne, jotka eivät Raamattunsa mukaan sopeudu naispappeuteen tai tulevaan, uuteen oppiin avioliitosta, ovat tulevaisuudessa marginaalissa Suomen luterilaisessa kirkossa ja tehkööt omat johtopäätöksensä kuten mielivät. Omani olen jo tehnyt.

    Nurmenniemi, kirjoitat ”jääräpäisyydestä”. Jääräpäisyyttä on monenlaista. Vanhojen kirkkojen opista luopumista Suomen luterilaisessa kirkossa en koe omalla kohdalla jääräpäisyytenä vaan surullisuutena.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Jumala tunnustaa lapsikseen kaikki. Dna-testiä ei tarvitse tehdä. Se, mitä miehet päättävät jumalansa puolesta, jääköön heidän tappiokseen. Testosteroni tekee tuhoaan ympäri maailmaa, niin uskonnoissa kuin politiikassakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kukaa ei oo mitää, sanoi Ilmari Turja aikoinaan. Demokratian helliminen kirkossa on tuonut tasapäistymisen eikä johtotähtiä enää oikein ole. Politiikassakin oli ajattelijoita, jotka loivat linjan ja ihmiset ottivat sen omakseen jos ottivat. Nyt puoluejohtajatkin sanovat tärkeimmäksi ohjenuorakseen kansan kuuntelemisen. Ehkä se on kirkossakin niin, mutta en ainakaan itse pidä hyvänä sitä, että aletaan kansalaistottelemattomiksi tuosta vain ja piispat sivuutetaan, joskaan pasuunan äänessä saattaa olla säröä silläkin kaistalla.

    Ilmeisesti on kadotettu tai ollaan kadottamassa hengellisen johtajuuden perusta ja se on Jumalan säätämyksen mukaista, että on vastuunkantajat, jotka valvovat sielujen hyvinvointia Kristuksen kirkossa. Pitävät sanaa esillä lyhentämättömänä ja vastaavat työstään Kaikkivaltiaalle. Jos paimenuutta aletaan korostaa ja korottaa, sen ei pitäisi tarkoittaa yksisuuntaista viestintää joka jossain vaiheessa alkaa muistuttaa käskytystä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Ihmisyys ei ole kiinni hormoneista. Miehet pitävät kiinni ”ihmisyydestään”, mutta naisten ihmisyys on kyseenalainen. Kristinusko ei toteudu kirkossa, niinpä se hajoaa sisältäpäin. Parastaikaa on menossa avoimien ovien päivät. Ovi käy ulospäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ilpo Nurmenniemi

    Eläkeukkona päivästä toiseen, siinä on paras hetki tässä ja nyt.