Onko OK juoruilla ja puhua pahaa pääministeristä?

1500-luvun äänekkäin protestantti, M.Luther kirjoittaa Isosa Katekismuksessaan kahdeksannesta käskystä, ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi” mm seuraavasti (vanha käännös):

”Panettelijoiksi sanotaan siis sellaisia, jotka eivät tyydy siihen mitä tietävät, vaan sen jatkoksi sekaantuvat tuomioistuimelle kuuluvaan tehtävään. Jos sellaiset tietävät toisesta hitusenkin verran, levittävät he sitä joka soppeen, kutkuttelevat sillä mieltään,ja mielihyvästä kahnuttelevat itseään, kun saavat kaivella toisen halpamaisuuksissa kuin siat, jotka kääntelevät itseään loassa, kärsällään sitä tonkien.”

Materiaalista on kohta runsaudenpula. Mainitsen tässä nyt vain kaksi nimeä. Media kertoo, että Riitta Purra ei ollut uskoa silmiään. Hänen mukaansa Sanna Marinin ulostulot eivät juurikaan liity poliittisiin kysymyksiin, vaan enemmänkin vapaa-ajan viettoon. Nyt Marinin harkintakyky on pettänyt, ja Purra ehdottaa pääministerille huumetestiin menemistä. Keskustan Mikko Kärnä taas ilmoittaa, että puoli Suomea epäilee pääministerin käyttävän aineita. Sannan ulostulot? Vai median sisääntulot?

Kukahan tässä nyt on kuka? Kenelle jää Musta Pekka käteen? Pääministeri Sanna Marin on hyvin selvinnyt työssään. mutta osa mediasta käy kuin raiuvo härkä hänen kimppuunsa. Ja välittää kateellisten kilpailijoiden aggressiivisia letkauksia. Mitä sanoisivat Purra tai Kärnä, jos minä julkisesti kehottaisin heitä menemään HUS:sin sukupuolitautitesteihin tai jotakin muuta samankaltaista,heidän mielikuvitusherjoihinsa vertautuvaa?. Kenen harkintakyky tässä nyt pettää, median vai Marinin? Vai onko pääministeri julkista riistaa, josta saa sanoa mitä tahansa? Seuratkaa mediaa! Katsotaan, kenen puolelle se näissä törkyjutuissa asettuu?

Vielä sananen kirkosta. Joka pyhä, jokaisessa jumalanpalveluksessa rukoillaan yhteiskunnan päättäjille Jumalan siunausta. Ja hyvä niin. Mitä nyt tarvitaan on medianlukutaito. Iso osa mediasta pyrkii vaikuttamaan seuraaviin eduskuntavaaleihin, niiden lopputulokseen. Kirkko toivon mukaan pysyy tässä kohdassa puolueettomana.

    • ”Blogeja ja kommentteja (myös omiani) lukiessa ymmärtää sen tarpeellisuuden.” Tarkoitatko sellaisen olevan tarpeen nytkin? Mahdettiinko fariseukset saada tuolloin neljässä vuodessa 1924-28 hätistetyksi edes seuran omasta parista? (Arvelen seuran nimen olleen itseironinen samaan tapaan kuin ’Todellisten nöyrien yhdistykselläkin’.)

    • Arvelet väärin. Jos jokin körteissä kautta sen historian ollut leimallista niin nimenomaan itseironian puute, ehkä K.R. Karesta lukuunottamatta, joka syntyjään olikin rukoilevainen.

      ”Fariseuksen ulosajamisseuran” henki puolestaan oli voimakkaasti totisen antikommunimsin, nationalismin ja heimoaatteen värittämä. Seuran jäsenet näkivät monet seuran vieraista kovin ”jumalisina” ja sitä ajettiin vieraista karkeankin huumorin keinoin pois.

    • ”Jos jokin körteissä kautta sen historian ollut leimallista niin nimenomaan itseironian puute.” Mistähän tuon käsityksen olet saanut? Jotenkin voisin kuvitella, että pohjalaisten kohdalla tuo voisi pitää paikkansa, mutta se ei välttämättä liittyisi herännäisyyteen. Savolaisten körttien itseironia saattaa tietysti olla niin viäräleukasta, etteivät sitä toiset heti oivalla.

    • ”’Fariseuksen ulosajamisseuran’ henki puolestaan oli voimakkaasti totisen antikommunimsin, nationalismin ja heimoaatteen värittämä.” Löysin tietoa tästä teologian opiskelijoiden porukasta. Siinä mainittiin siinä harjoitettu omalaatuinen huumori. Sen totisuuden voi siis tuosta unohtaa.

  1. Tuntuu hyvältä, että blogissani ainakin tämän kerran osuin asian ytiumeen: ”Onko oikein juoruilla ja puhua pahaa pääministeristä?” Siitähän tässä nyt vaan on kysymys. A-Studiossa poliitikot välttävät sanaa media. Sitä ei saa sanoa, koska poliitikot jo niin monta kertaa ovat syyttäneet mediaa omista möhläyksistään.

    Kanteluita Julkisen sanan neuvostolle on tehty. Tulokset tulevat aikanaan, mutta tämä juttu on sitten jo ohi.

    Käsittääkseni Ilta-Lehti rikkoi lakia, julkaistessaan tuntemattoman lähteen verkkoon laittaman videon. Suomalainen media, IS, IL, HS, jne on ”uutisoinut” some-ssa pyörinyttä valehtelua, panettelua ja pahan puhumista. Sekö on suomalaisen lehdistön tehtävä? Eikö MEDIA olisi voinut kertoa asioista, poliittisista ehdotuksista ja esityksistä? Olisi voinut, mutta ei, se keskittyi juoruihin ja Sannan vapaa-aikaan. Häpeäksi medialle on tämä keissi. Jos Journalisti-lehti jaisojen lehtien päätoimittajat jne eivät kehtaa sitä sanoa, minäpä sanon.

  2. Ja vielä tämä Perussuomalaisten tekopyhä Meri, joka A-studiossa moitti Sannaa, ettei hän ollut Persujen kysymyksiin Uniperistä vastannut. Siis kesälomaltaan. Ei, mutta Saksan liittokanslerille hän oli soittanut. Tehkää nyt välikysymys siitä, että koko kansa näkisi, miten falskeja olette. i Riikka Purra heitti epäilyn huumeidenkäytöstä. Eikö se ole kunnianloukkaus syyttää ihmistä huumeiusta, ilman minkäöänlaista todistetta?

    • Heikki, on mielenkiitoista seurata miten tämä pääministeri Sanna Marinin kohut etenevät. Epäilemättä Marin hoitaa työtehtävät riippumatta siitä onko hän juhlimassa vai ei. Epäilemättä Marinin toimintakyky ei heikkene vähäisestä alkoholin tai muiden mietojen aineiden nauttimisesta, mutta onko festareilla tai jatkoilla tarvittavat asiakirjat mukana, että hommat hoituvat hyvin.

      STT 12.7.2022: ”Pääministeri Sanna Marin (sd.) on ollut viikonloppuna yhteydessä Saksan liittokansleri Olaf Scholziin kaasujätti Uniperin tilanteen vuoksi, pääministerin esikunnasta kerrotaan.”

      Sanna Marin oli Ruisrockissa ja Kesärannassa ystävien kanssa ko. viikonloppuna.

Kirjoittaja

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!