Onk

51 kommenttia

  • Rauli Toivonen sanoo:

    Ajattelin vielä keskustelussa syntyneen iloisen puheensorinan sekaan laittaa sinulle Tapio yhden näkökulman otsikkoosi, nimittäin tuon arvonnan ajankohdan. Milloin ”meidät” valittiin, Efesolaiskirjeen 1. luvun termiä käyttääkseni? Mitä ajattelet seuraavasta?

    Paavali kirjoittaa jakeessa 4 näin: ”niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään.” Ilmaus ”maailman perustaminen” alkutekstissä ” katabolē kosmos” ei ole kovinkaan yleinen Raamatussa. Verbi ” katabolē” viittaa jonkinlaisen ihmismaailman perustamiseen, koska sen merkitys voidaan ilmaista Strongin mukaan : ”the injection or depositing of the virile semen in the womb”. Mutta annetaanpa Jeesuksen kertoa silminnäkijän näkökulmasta, milloin maailma tuossa merkityksessä perustettiin.

    Näin meille raotetaan aikaikkunaa Raamatussa: ”tältä sukukunnalta vaadittaisiin kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta( katabolē kosmos) asti, hamasta Aabelin verestä Sakariaan vereen saakka.”(Lu11:50,51) Maailma perustettiin eräässä mielessä siis Aabelin myötä.

    Sama ”maailman perustamisen” virstanpylväs on myös kohdassa, jota sinä Tapio nimität kansojen tuomioksi. Siellähän sanotaan parempiosaisille lopuksi näin: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.”(Mat25:34) Ikuinen elämä odottaa myös ylösnousemuksen jälkeen Aabelia maan päällä, toisin kuin maan tomuksi muuttaneita vanhempiaan.

    On tärkeä huomata, että tuo valinta Efesolaiskirjeessä oli tapahtunut jo ”ennen maailman perustamista”. Ja koska Aabel oli siis rajapyykkinä maailman perustamiselle, tästä voidaan vetää seuraavat johtopäätökset: valinta/arpominen tapahtui ennen Aabelia ja tämän maailman lopussa jäljelle jäävät perivät jotakin Aabelille jo tarjolla ollutta.

    Ennen maailman perustamista ei kovin paljon ihmiskunnassa ehtinyt tapahtua. Syntiinlankeemus lienee oleellisin. Ja siinä se valinta tapahtui: ”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.”

    Raamattu kertoo, että Saatanan pää murskataan, kun hänet heitetään tulijärveen Ilmestyksen 20. luvussa kuvaillulla tavalla. Jeesus on tunnetusti vahvasti mukana noissa murskajaisissa, kerrotaan Raamatun viimeisissä luvuissa. Mutta Kristuksen kanssa saatanatonta huomista työstävät myös ne, jotka ”ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.” Jeesuksen taivaaseen menevät ”valitut”(=”pyhät”, ”voidellut”, ”voittajat” jne) ovat siis se ryhmä, joka valittiin toteuttamaan Luojan tarkoituksen jo ”ennen maan perustamista”.

    Ennen ”maailman perustamista” ei Jumalalla ollut nimiluetteloa, vaikka kaikkitietävänä hän sellaisen olisi helposti voinut itselleen kirjoittaa. Esimerkiksi Juudas Iskariot oli jonkin aikaa ”valittujen” ryhmään ehdolla, mutta sanoi toimillaan irti hallitussopimuksensa Kristuksen kanssa. Katkerana miehenä hän sitten teki minkä teki. Se oli kuitenkin ihan oma vikansa. Syyttely väärin menneestä arvonnasta tuskin helpotti Iskariotin katkeraa maailmankuvaa loppuhetkillään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Rauli: ”Esimerkiksi Juudas Iskariot oli jonkin aikaa ”valittujen” ryhmään ehdolla, mutta sanoi toimillaan irti hallitussopimuksensa Kristuksen kanssa.”

      Ei, vaan hän itse jäi, kun muut seuraajat olivat poistuneet. Jo siinä vaiheessa hän oli väärällä tiellä, mutta jäi kavaluus ja ahneus mielessään, vaikka hänen olisi sydäntään tutkien pitänyt poistua muiden mukana.

      ”Ja hän sanoi: ”Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.” Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” ”

      Juudas sai jäädä, koska Jeesus oli luvannut, ettei heitä ketään seuraajaa ulos.

      ”En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän toteen: ’Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan.'”

      Jakeessa Jeesus viittaa moneen asiaan. Daavidia lähellä oli myös Juudas, joka hirtti itsensä, kun epäonnistui kavaluudessaan. Olen tästä henkilöstä tehnyt myos analyysin, kuten Juudas Iskariotista, joka löytyy Kristityn foorumin sivuilta, näköjään vieläkin.

      http://www.kristitynfoorumi.fi/juudas.htm

      Artikkelissa on paljon korjattavaa, mutta kait se edelleen toimii joissakin asioissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Laitan esiin vanhan artikkelini Ut:n ja Vt:n Juudaksesta. Juudas ei ollut kavaltaja, vaan luovuttaja, joten se on artikkelissa virhe. Kun virheitä alkoi löytyä aivan liikaa, niin oli tehtävä se, mikä oli pakko, kääntää Ut selkokielelelle.

      Juudas Iskariotin salaisuus

      Jeesuksen kavaltajan nimen kautta on yritetty soluttaa kristillisyyteen monen-moista harhaoppia, kuten Juudaksen evankeliumin nimellä kulkevaa vanhaa kirjoitusta, jotta ihmiset saataisiin eksytettyä vajavaisen ymmärryksensä filosofiseen suohon. Jopa uskovissa piireissä järkeillään kysymystä Juudaksesta maailmasta käsin, kun asiaa pitäisi tarkastella pyhien kirjoitusten kautta.

      Evankeliumeissa törmää yllättävän monessa kohtaa Juudas Iskariotiin. Hän oli yksi niistä, joka luettiin Jeesuksen opetuslapsiksi. Johanneksen evankeliumi kertoo ratkaisevasta tilanteesta, jossa kaksitoista opetuslasta erottautui siitä lukuisasta joukosta, joka seurasi Jeesusta. Kun Jeesus puhui synagoogassa Kapernaumissa, hänen opetuslapsensa tyrmistyivät ja sanoivat: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?”

      Jeesus ei lihansa päivinä mielistellyt ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä, joten tilanne johti siihen, että Hän totesi seuraajilleen: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.” Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.

      Juudas Iskariot kuuli Herran sanat, kuten kaikki muutkin läsnäolijat, mutta oli sulkenut korvansa, niin että kuulemalla kuuli, mutta ei ottanut vastaan. Jeesus jatkoi: ”Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.” Tämän tähden monet hänen opetus-lapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”

      Kukaan ei enää lähtenyt, jolloin jäljelle jäi kaksitoista. Jeesus katsoi kahtatoista opetuslastaan, todennäköisesti jokaista erikseen silmästä silmään ja sanoi yhteisesti: ”Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele.”

      ”Enkö minä valinnut teitä?” on kysymys, johon Herra pyysi jäljelle jääneiltä seuraajiltaan vastausta. Alkutekstissä on kysymysmerkki, joten asiassa ei pitäisi olla tulkinnan mahdollisuutta. Juudas Iskariotille annettiin uusi mahdollisuus muiden poistuttua tutkia vaikuttimiaan ja sydäntään: onko hänellä Isän kutsu vai onko hän Herran mainitsema perkele? Tässä vaiheessa Juudaksen sivuun vetäytyminen olisi ollut vielä helppoa. Sen kun vain olisi kävellyt pää pystyssä muiden vetäytyneiden perään, jolloin hän olisi pelastanut sielunsa. Mutta Juudas oli sydämessään kavaltaja Jeesuksen kysymyksen edessä. Jeesuksesta pois vetäytyneet olivat tutkineet vaikuttimiaan toisista lähtökohdista kuin Juudas.

      Jeesus on luvannut, ettei heitä ketään luokseen tulevaa ulos, joten Juudas saat-toi huoletta jäädä hänen seuraansa opetuslapsena, kun taas ne Jeesuksen seu-raajat, jotka olivat tunteneet, ettei Isä heitä ollut kutsunut, olivat lähteneet. Ta-pahtuneen jälkeen Juudas luettiin opetuslapseksi, mutta se ei todista, että Isä olisi hänet kutsunut siihen asemaan. Isä valitsee Kristuksen temppelin kaksi-toista perustusta, kuten käy hyvin ilmi Jeesuksen sanoista opetuslapsilleen näiden jakaessa keskenään taivaallisia istumapaikkoja: ”…minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut.”

      Juudas Iskariotia ei ollut kutsuttu perustukseksi eikä hänellä siten voinut olla Isän kutsua. Juudas pystyi ainoastaan varastamaan kaitsijatoimensa, ja koska hän oli varas, niin hän jatkoi taloudenhoitajana ja otti itselleen osan niistä rahoista, joilla ostettiin elintarpeita. Jeesuksen seuraaminen takasi hänelle taloudellisia etuja, ja ikävä kyllä näitä juudaksia on paljon, etenkin vapaissa suunnissa. He rikastuvat ja elävät yltäkylläisesti ottamalla röyhkeästi sairaiden ja köyhien, hädänalaisten kukkaroista käyttämällä Jeesuksen nimeä omien visi-oidensa toteuttamiseen.

      Juudas sai opetuslapsena saman hengellisen ravinnon kuin muutkin opetuslap-set. Hän oli julistamassa evankeliumia ja parantamassa sairaita, mutta mikään ei pystynyt murtamaan hänen sydäntään. Kun Jeesus pesi opetuslastensa jalat, niin hän pesi myös Juudaksen jalat eikä tämä suinkaan estellyt, kuten teki Pietari. Juudaksen sydäntä Jeesus ei ollut saanut puhdistaa, vain jalat ulkoisesti, mikä kuvaa paljolti nykyistä kristillisyyttä vesikasteoppeineen. Jeesus totesi kaikille opetuslapsilleen yhteisesti: ”Ette kaikki ole puhtaat.” Juudas ei täs-säkään yhteydessä tutkinut itseään, vaan Jeesuksen sanat olivat hänelle merki-tyksettömiä.

      Juudaksen sydän tuli kitkeränä esiin, kun Maria voiteli Jeesuksen nardusvoiteella. Juudas kiukustui ja kysyi: ”Miksei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?”

      Juudaksen huomio oli sinänsä oikea ja hurskas, ja muutamat muutkin opetuslapset olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Hurskaudessa hän korotti itsensä jopa Jeesuksen yläpuolelle. Miten Herra saattoi sallia tuhlattavan kallisarvoista voidetta itseensä? Kolmesataa denaria vastasi työmiehen vuoden palkkaa, nykykristitylle kiiltävää uutta autoa. Apostoli Johannes kertoo Juudaksen todellisista vaikuttimista: ”Tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu.” Ei siis ihme, että Juudas kuohahti kiukusta, sillä Jeesuksen voiteluun käytetty raha oli ikään kuin hänen omasta pussistaan pois.

      Kuinka mieltä lämmittävät ovatkaan Jeesuksen sanat Marian arvostelijoille: ”Missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa.” Maria näki Jeesuksen it-sensä arvon. Juudas vain rahan, jota Jeesuksen avulla pystyisi keräämään, sa-malla voiden itse näytellä köyhiä arvostavaa ja hurskasta opetuslasta, aivan samoin kuin tapahtuu tänään. Maria näki hengessä, Juudas lihallisessa ihmismielessä.

      Tuhlauksesta kiukustunut Juudas meni ylipappien luo ja sanoi: ”Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne? Ja he maksoivat hänelle kolmekymmentä hopearahaa. Ja siitä hetkestä hän etsi sopivaa tilaisuutta kavaltaakseen hänet.”

      Kun Maria oli voidellut nardusvoiteella Jeesuksen kuolemaa varten, niin pääsiäisaterialla Herra sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut.” ja myös: ”Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt.”

      Jeesus ei kuitenkaan ilmiantanut Juudasta, vaan antoi sanansa osua häneen, koska Juudaksella annettiin loppuun asti mahdollisuus kääntyä tieltään, kuten tuhlaajapojalle, mutta paatumus oli kivettänyt Juudaksen eikä hänellä ollut korvia kuulla. Kavaltajasta profetoiva Psalmi 109. kertoo: ”Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas. Hän puki kirouksen yllensä niin kuin vaatteensa…”

      Muut opetuslapset sen sijaan tulivat kovin murheellisiksi Jeesuksen sanoista ja kyselivät toinen toisiltaan, kuka petturi voisi olla. He tutkivat sydämiään, mutta kävi niin kuin liian usein käy – ne, jotka tutkivat sydäntään, eivät olleet kavaltajia, mutta Juudas, jonka nimenomaan olisi pitänyt tutkia sisintään, oli jo niin pitkällä, että saattoi kysyä Jeesukselta vasten kasvoja: ”Rabbi, en kai minä se ole?”

      Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten. Simon Pietari nyökäytti hänelle päätään ja sanoi hänelle: ”Sano, kuka se on, josta hän puhuu”. Niin tämä, nojautuen Jeesuksen rintaa vasten, sanoi hänelle: ”Herra, kuka se on?” Jeesus vastasi: ”Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan”. Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle. Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Minkä teet, se tee pian”.

      Kun Jeesus ojensi kastetun palan Juudakselle ja tämä oli sen nauttinut, toteutui sana: ”Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.” Juudas ei ottanut ehtoollisleipää papilta, vaan itse ehtoollisen asettajalta, ja kun hän tämän oli tehnyt, niin saatana pääsi häneen kaikella voimalla.

      Juudas joutui kadotetuksi Jeesuksen yhteydestä, koska hän ei antanut valon loistaa sisimpäänsä, vaan pimeys täytti hänet niin, että perkele pääsi sisimpään. Juudas poistui yhteisestä pääsiäispöydästä yöhön ja pimeys oli saanut hetkensä, jota se koko Jeesuksen elinajan oli kuumeisesti etsinyt.

      Juudas ilmiantoi Jeesuksen suunannolla, niin että kiinniottajat soihtuineen tiesivät, kuka oli vietävä ylipappi Kaifaan eteen. Jeesus kohteli Juudasta loppuun asti kuin omanaan, mistä kertovat Jeesuksen sanat kavaltajalleen tämän antaessa suuta: ”Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?” Tämäkään vastausta odottava, sielunhoidollinen kysymys ei saattanut Juudasta polvilleen Vapahtajan eteen anomaan anteeksiantoa. Se oli Juudaksen viimeinen mahdollisuus vastata Herran kutsuun, perääntyä ohimenossaan, hamartiassa, synnissä.

      Jeesus vangittiin ja vietiin pois, mutta kun Juudas näki Jeesuksen tuomittuna, niin hän katui tekoaan ja toi takaisin saamansa kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille. ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.” Mutta he sanoivat: ”Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi.” Juudas viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä pois ja hirttäytyi.”

      Juudasta ei missään vaiheessa työnnetty paikaltaan, vaan hän omin käsin hirttäytyi, joten edes hänen kuolemaansa ei voi pitää Jumalan tuomiona. Toisaalta on merkityksellistä Vt:n esikuvallisia kirjoituksia tutkittaessa, että Juudas hirttäytyi ennen opettajansa ristiinnaulitsemista.

      Juudas ei ollut kutsuttu, kuten käy ilmi Herran sanoista: ”En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut” sekä hänen rukouksestaan Isälle sen jälkeen, kun Juudas oli jo poistunut yläsalista: ”En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut.” Siten on yksiselitteisen kiistämätöntä, ettei Isä ollut johdattanut Juudasta opetuslapseksi. Koska kaikki ihmissydämissä on avointa ja paljastettua Jeesuksen silmien edessä, niin hän hyvin tiesi, ettei Isä ollut antanut Juudasta hänen opetuslapsekseen. Ehkä Isä ei ollut kutsunut Juudasta, koska Hän oli jo edeltä nähnyt, ettei Juudaksen sydän ollut kutsuun otollinen. Todellisuudessa Isä tahtoi säästää Juudas Iskariotin petturuudelta ennalta tietämyksensä mukaan eikä siksi kutsunut tätä, mutta koska ihminen saa vapaasti tahtovan olentona valita oman tiensä, niin Juudas sai kulkea valitsemansa tien loppuun asti.

      Joissain kristittyjen kirjoituksissa pidetään itsestään selvänä, että salaisuudeksi jää, miksi Jeesus valitsi Juudaksen, vaikka tiesi tämän petturiksi. Viitataan kohtaan, jossa Herra puhuu opetuslapsilleen: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”, mutta unohdetaan kysyä, kenelle Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu yhdelletoista opetuslapselleen. Juudas oli jo poistunut yöhön ja lähtenyt opetuslapsien joukosta iäksi, kavaltaakseen Jeesuksen eikä siten ollut kuuntelemassa. Ei ole olemassa yhtään raamatullista perustelua sille väitteelle, että Jeesus olisi valinnut pettäjänsä, ikään kuin Herramme toteuttaisi itse omaa sanaansa. Ei Hänessä, joka on valkeus, voi olla mitään pimeyttä. Pimeys on tulkitsijoissa, ihmisessä.

      Vanhan liiton Juudas Iskariot

      Juudaksella on esikuvansa Vanhassa liitossa, jotta niiden kautta voisi päästä sisälle hänen motiiveihinsa. Psalmit ovat avain ja Jeesuksen opetuslapset ymmärsivät hyvin tämän, koska käyttivät paljon Psalmeja Juudaksen toimintaa perustellessaan.

      Kuningas Daavidin neuvonantajana toiminut Ahitofel on Juudaksen esikuva paljossa, sillä hän petti kuninkaansa saadakseen teostaan niin poliittista kuin taloudellista valtaa. Daavidin poika Absalom sai vedettyä Ahitofelin mukaan salaliittoon, jonka tarkoitus oli suistaa Daavid valtaistuimelta. Ahitofel oli ollut tärkeä avustaja Daavidille, joka ymmärtäessään salaliiton laajuuden huudahti: ”Herra, käännä Ahitofelin neuvo hulluudeksi”. Näin tapahtuikin, vaikka hetken aikaa Absalomin ja Ahitofelin liitto valloitetussa Jerusalemissa näytti onnistuneelta, sillä Absalom noudatti Ahitofelin neuvoa mennä Daavidin sivuvaimojen luokse häpäisten isänsä vuoteen.

      Ahitofelin vallanhimo paisui niin suureksi, että hän pyysi Absalomilta: ”Salli minun valita kaksitoista tuhatta miestä ja nousta tänä yönä ajamaan takaa Daavidia, niin minä karkaan hänen kimppuunsa, kun hän on väsynyt ja hänen kätensä ovat herpoutuneet, ja saatan hänet kauhun valtaan, niin että kaikki väki, mitä hänen kanssansa on, pakenee. Sitten minä surmaan kuninkaan yksinänsä.”

      Ahitofelin petturuus oli kääntynyt kostonhimoksi ja haluksi tappaa, mikä pal-jastaa hänen kantamansa syvän vihan ja halveksunnan Daavidia kohtaan. Myrkyn on täytynyt olla Ahitofelissa jo silloin, kun hän oli toiminut Daavidin neuvonantajana, mutta hän oli sen niin hyvin kätkenyt kuninkaalta, ettei tämä ollut sitä koskaan huomannut, vaan piti tätä ylimpänä ystävänään. Daavidin tuska purkautuu Psalmissa 55: ”Sillä ei minua herjaa vihollinen – sen minä kestäisin – eikä minua vastaan ylvästele minun vihamieheni – hänen edestään minä voisin lymytä; vaan sinä, minun vertaiseni, sinä, minun ystäväni ja uskottuni, jonka kanssa me elimme suloisessa sovussa, yhdessä vaelsimme Jumalan huoneeseen juhlakansan kohinassa!”

      Mutta Ahitofelin mielipahaksi Daavidille uskollisena pysyneen neuvonantajan Huusain kautta mitätöitiin Ahitofelin hyvät neuvot, joiden ansiosta Absalom olisi voinut lyödä Daavidin Jerusalemista paenneet joukot ja nousta kiistatto-maksi kuninkaaksi. Tappion kärsinyt Ahitofel veti omat johtopäätöksensä:

      Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoansa noudatettu, satuloi hän aasinsa, nousi ja lähti kotiinsa omaan kaupunkiinsa, ja kun hän oli toimittanut talonsa, hirttäytyi hän; niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan.

      Vanhan testamentin kirjoituksista ei löydy toista hirttäytynyttä, joten Ahitofe-lin motiivien pohtiminen luo ymmärrystä Juudas Iskariotin toimintaan. Ahitofel halusi ilmeisesti enemmän kuin mitä hän Daavidin neuvonantajana omisti. Ehkä hän näki Absalomissa heikon hallitsijan, jota neuvojensa kautta manipu-loimalla voisi ohjata kuin nukkea. Ahitofel olisi siten ollut tärkein henkilö Israelissa, Jumalan kansassa, seurakunnassa, mikä kertoo Juudas Iskariotin esikuvallisesta merkityksestä pohdittaessa antikristuksen motiiveja. Daavid oli kunnianhimoiselle Ahitofelille liian kova pala, itsenäinen, koska Daavidia johdatti Herran sana, jonka kautta neuvojen oikeellisuus tutkittiin. Ahitofelille Oli siis ilmeistä, ettei Ahitofel pystynyt neuvomaan Daavidia kuin maallisissa asioissa, mutta Absalomin kautta Ahitofel voisi siirtää Israeliin omia näkemyksiään Jumalasta. Ahitofelilla oli ehkä suuret hengelliset visiot, mutta samalla myös suuret kuvitelmat itsestään.

      Ahitofel ymmärsi, etteivät hänen neuvonsa kelvanneet Absalomille, vaan että Huusain neuvot johtavat salaliiton epäonnistumiseen. Kapinan kukistuminen taas tarkoittaisi sitä, että Daavid palaisi kuninkaana Jerusalemiin. Lisäksi Ahitofel oli menettänyt otteensa Absalomista, kun tämä ei kuunnellutkaan häntä ylimpänä neuvonantajanaan. Ahitofelille tappio oli karvas, mitä lisäsi sietämä-tön ajatus joutua petturina ja murhaa hautoneena katsomaan Daavidia silmästä silmään. Mieluummin kuin kohtaisi kuninkaan, Ahitofel valitsi ainoan näkemänsä tien.

      Samoin kuin Juudas Ahitofel valitsi mieluummin hirttosilmukan kuin näkisi tekojensa seuraukset. Kumpikaan ei halunnut anteeksiantoa. He eivät halunneet nöyrtyä pyytämään armoa häneltä, jonka olivat pettäneet. He kumpikin vihasivat herraansa, koska olisivat itse halunneet olla enemmän kuin heidän asemansa edellytti. Kätketty halveksunta oikeutti Juudakselle varastamisen yhteisestä kukkarosta. Ahitofel osoitti halveksuntaa menemällä salaliittoon Daavidia vastaan tappaakseen tämän, kun taas Juudas meni salaliittoon juutalaisen yläluokan kanssa kuvitellen ehkä sitä kautta saavuttavansa sitä arvonnousua, joka oli hänelle tärkeämpää kuin kulkea piskuisessa opetuslapsijou-kossa, arvossapidettyjen fariseusten ja saddukeusten halveksimana. Ehkä Juu-das halusi olla merkittävä niiden silmissä, jotka hallitsivat juutalaista kansaa.

      Kun Juudas oli kavaltanut Jeesuksen ja tarjosi rahoja takaisin, niin hän pettymykseen huomasikin ylipappien halveksivan häntä syvästi. Paluuta ei ollut opetuslapsien luokse eikä paikkaa löytyisi juutalaisessa yhteiskunnassa. Ahitofel oli samassa tilanteessa kuin Juudas, sillä hänelläkään ei ollut enää paluuta Absalomin ylimmäksi neuvonantajaksi eikä paluuta Daavidin eteen. Petturit olivat kumpikin pohjattoman ylpeitä halveksumisessaan sekä vallan himossaan eikä heidän niskaansa voinut mikään taivuttaa anteeksiannon pyytämiseen, ei edes syyllisyydentunto ja katumus.

      Juudaksen ja Ahitofelin maallinen asema ennen petturuutta oli kuitenkin heidän itsensä kannalta parhain mahdollinen ja vain harvoille tarjottu ihmiskunnan historiassa. Heidän ongelmansa oli, etteivät he nähneet etuoikeutettua asemaansa Jumalan edessä, vaan tavoittelivat maallista arvovaltaa ihmisten edessä, niin uskonnollista kuin poliittista. He myivät etuoikeutensa ilmaiseksi saamatta palkaksi maailmasta mitään, aiheuttaen ainoastaan oman tuhonsa.

      Samoin kuin Juudakselle ja Ahitofelille tulee käymään paratiisin käärmeelle, serafille, tuliselle käärmeelle, joka lankesi vallasta ja loistosta noustakseen Jumalan paikalle.

      Hirttäminen oli Mooseksen lain mukaan kauhistuttavin tapa kuolla, sillä jokainen puuhun ripustettu oli kirottu Jumalan edessä. ”Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja hänet surmataan, ja sinä ripustat hänet hirteen, niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu; älä saastuta sitä maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi.”

      Miksi sitten Ahitofel ja Juudas hirttäytyivät? Ehkä he eivät muistaneet paadutetuissa sydämessään, mitä oli kirjoitettu Mooseksen laissa. Hirttäytyessään he ikään kuin oman tahtonsa kautta joutuivat todistamaan olevansa Jumalan oikeamielisen tuomion alaisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Juudas Iskariot nousi nyt pääosaan keskustelussa, joka koskee paljon aiemmin tehtyä valintaa/arvontaa. Minun viittaukseni Iskariotiin oli vain esimerkkinä niistä itsetuhoisista seurauksista, joita luopio-Juudakselle koitui hänen omasta valinnastaan. Opetus ei ollut huonoa, olihan oltu mestariopettaja Jeesuksen lähipiirissä melkoiset ajat.

      Sinun alkuperäinen otsikkosi koski Efesolaiskirjeessä mainittua valintaa, joka tapahtui ”ennen maailman perustamista”. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin kohtaan ajanvirrassa sinä Tapio sijoitat tuon ”arpomisen”?

      Kuten havaitsit, minä sijoitan sen välittömästi syntiinlankeemuksen jälkeen ennustettuun Saatanan pään murskaamiseen. Olisi mukava keskustella tuosta otsikkosi tapahtumasta tästäkin näkökulmasta.

      Juudas Iskariot kuului jonkin aikaa siihen ”ennen maailman perustamista” valittuun ryhmään. Tähän viitaten Jeesus sanoi ensimmäisille seuraajilleen: ”Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.”(Lu22:28) Juudas Iskariot oli siis ehdolla hallitustehtävään, joka Raamatun mukaan kestää 1000 vuotta.(Ilm20:6)

      Jeesus kuitenkin teki toisen valinnan täällä maan päällä ollessaan, ja se koski kovin pientä ryhmää: ”Päivän koittaessa hän kutsui luokseen opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, jotka nimesi apostoleiksi.” Ja vaikka Jeesus rukoili Isäänsä hartaasti ennen valitsemista, lopputuloksena oli: ”Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.”(Joh17:12)

      Muuten: Juudas Iskariotin seuraaja valittiin arpomalla. Olisikohan tuossa arvonnassa kuitenkin ollut hiukan ylhäältä tulevaa ohjausta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Linkistä löytyy tyypillinen salaliittoteoria, joita Ut:n teksteistä kiertelee tuhansittain. On jos minkälaista evankeliumia ja uudempaa tietoa.

      http://www.solarmythology.com/lessons/solarmyth16.htm Vastasin linkin väitteeseen:

      En näe ristiriitaa Matteuksen kertomukseen. Oma käännös:

      Apt.1:17-18 ”että oli laskettu meidän joukkoomme ja sai arvan palveluun. Tämä hankki maatilan vääryyden palkalla ja joutuessaan kaatumaan suulleen halkesi keskeltä ja kaikki sisälmykset valuivat ulos.”

      Siis TÄMÄ, palvelu, työ, hankki rahat maatilan ostoon, koska TÄMÄN palvelun hinnaksi, arvoksi, laskettiin 30 hopearahaa.

      Kaatua, kaatua vatsalleen, suulleen, mikä saattaa olla kielikuva siitä, miten kompastui pahuuteen. Vastaavia sisäpiiri ilmaisuja on kaikissa kielissä ja niiden sisällä. Niitä ei voi ymmärtää tuntematta kulttuuria ja sen variaatioita.

      Toinen näkökohta koskee hirttäytymistä tapahtumana. Vapaaehtoiseen hirttäytymiseen ei tarvitse korkeaa puuta, vaan voi hirttää itsensä vaikka puun alimpaan oksaan. oven karmiin, ja heittäytyä eteenpäin, jolloin kaatuu kuolleena maahan, suulleen. Kun sisälmykset valuvat ulos, niin syyn siihen kertoo Johannes.

      13:26 -27 ”Jeesus vastasi: ”Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan.” Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudakselle, Simon Iskariotin pojalle. Ja sen palan jälkeen meni häneen saatana.”

      Juudaksen sisällä oli saatana, joka poistui hänestä väkivaltaisesti. Näkisin paremmin niin, että kun niin mahtava voima kuin saatana pääsee ihmisen sisään, niin se muuttaa kaiken ihmisen sisuksissa, mikä purkautuu kuollessa. Tod.näk. saatana oli poistunut Juudaksesta aiemmin, mutta peruuttamaton muutos oli tapahtunut.

      Eräs kuuluisa filmitähti hirtti itsensä istuvaan asentoon. Kun kerrotaan, että hän hirtti itsensä, niin ajatus hirttäytymisestä menee perinteen mukaisesti, siis roikkua vapaasti jostain. Jos toinen kertoo vastaavasta tapauksesta, että löytyi kuolleena istuvassa asennossa, niin salaliittoteoriat leviävät. Juudas on mieluisimpia kohteita erilaisille tulkinnoille. Ne ovat pinnallisia, kun niiden pohja on kapea ja perustuu muutamaan jakeeseen ottamatta huomioon laajempaa kokonaisuutta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Ainoa kohta, jossa saatanan kerrotaan päässeen ihmiseen, liittyy Juudakseen.

      Joh.13:26 -27 “Jeesus vastasi: “Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan.” Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudakselle, Simon Iskariotin pojalle. Ja sen palan jälkeen meni häneen saatana.”

      Ottamalla palan Jeesuksen kädestä ja tietäessään Jeesuksen tietävän, mitä oli vehkeillyt, Juudas avasi portit sisimpäänsä. Se oli pahuutta, johon kukaan ei ollut ennen Juudasta ryhtynyt. Mitä kauemmin Juudas oli ollut Jeesuksen seurassa, sitä syvemmältä hän paatui kieltäytyessään ottamasta vastaan elämän sanaa.

      Saatana pyörii kristittyjen ympärillä kuin leijona etsien kenet saisi niellä. Syöminen ei ole sama asia kuin päästä elävän ihmisen sisään ja vaikuttaa tässä tahtomista ja tekemistä.

      Juudaksesta Joh.17:12 ”Kun minä olin heidän kanssaan, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja vartioin heitä, eikä heistä hukkaan joutunut yksikään muu kuin tuhon poika, että kirjoitus täyttyisi.”

      Apostoli antikristuksesta 2Tes.2:3 ”Älköön kukaan teitä petkuttako, sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, tuhon poika,”

      Juudas on antikristuksen esikuva. Antikristus on Jeesuksesta puhuva ja saarnaava ja ihmeitä tekevä, ihailtu ja palvottu henkilö, joka lopulta ottaa Juudaksen tavoin palan Jeesukselta. Mitä saatana lupaa antikristukselle palkaksi? Jeesukselle saatana lupasi valtakunnat ja kirkot. Tosin lupasi sellaista, mistä ei omistanut jalan leveyttä. Valheen isä osaa puhua uskottavasti, herättää uskoa. Jopa useat kristityt ottavat saatanan sanat Jeesukselle tosissaan ja luulevat tällä olevan maan hallinta käsissään. Sitten samat ihmiset moittivat Aadamia, kun tämä uskoi saatanaa enemmän kuin Jumalaa. Omena putoaa puunsa juurelle.

      Jeesus voitti Jumalan sanalla saatanan valheet toisin kuin Aadam, joka serafin, käärmeen, puheita todesta ottaen epäili, että Jumalalla on jotain salattavaa, pimeyttä, ja ettei Hän tarkoita, mitä sanoo, vaan on olemassa takaportti, joka avautuu tietämällä, niin kuin Jumala tietää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Rauli Toivonen: ””Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.””

    Tässä onkin jokaisen Jumalan yksinomaiseen hyvyyteen uskovan hyvä pysähtyä miettimään, mitä kaikkea Raamatun Jumala on aikansa kuluksi tehnyt. Hän on oman kirjansa mukaan ihan itse aiheuttanut ”vainon” ja kärsimyksen koko ihmiskunnalle. Ei ole ketään, joka olisi vaatinut Häntä vainoamaan ihmiskuntaa vaivaisen hedelmävarkauden takia, jota leikkisästi syntiinlankeemukseksikin kutsutaan. Oli vain ja ainoastaan Jumalan päätös alkaa vainoamaan koko ihmiskuntaa.

    On mielenkiintoista, että tällainen tarina äärimmäisen julmasta entiteetistä on kääntynyt osan ihmisistä mieliin rakkaudellisuudeksi.

    Rauli Toivonen: ”Esimerkiksi Juudas Iskariot oli jonkin aikaa ”valittujen” ryhmään ehdolla, mutta sanoi toimillaan irti hallitussopimuksensa Kristuksen kanssa.”

    Miten ajattelit, että Jeesuksen sovitustyö olisi hoitunut ilman Juudasta? Pitäisikö kristittyjen ehkä kuitenkin esittää rukouksessa kiitoksensa Juudakselle, että hän oli mukana järjestämässä sovitustyötä, jota ilman uskovilla ei olisi haluamaansa toivoa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Laitan esille takavuosina tekemäni artikkelin, missä osoitetaan, miten johdonmukaisesti saatanasta tehdään maailman hallitsijaa ja sovittajaa. Sama mikä koskee saatanaa, liittyy Juudas Iskariotiin. Menetelmä toimii enemmän kuin hyvin.

    Adventismissa on valmiina rakennusaineet, joita karismaattisuus häpeilemättä käyttää hyväkseen. Tämä osaltaan osoittaa, mihin purot tulevat yhdistymään. Vielä ne näyttävät erillisiltä liikkeiltä.

    Adventismin profeetta Ellen G. White jätti jälkeensä okkultistisen kokoelman kirjoituksia, jotka toimivat avaimina moniin kristillisyyteen solutettuihin harhoihin. Whiten kautta on tuotu ehkä kaikkein selkeimmin esiin sen, mikä on okkultismin ja teosofian päämäärä. Sanoma on usein kätketty taitavasti, kuten Healing Rooms järjestön levittämässä opissa.

    Opissa on kysymys käärmeen hallintavallasta, joka on sille annettu syntiinlankeemuksessa ja jota ei ole otettu pois. Ja koska käärme edelleen hallitsee, niin se adventismin mukaan suorittaa ihmiskunnan sovituksen. Mitä tapahtui Golgatan ristillä, ei adventismissa merkitsekään oikeastaan mitään, vaan oli välivaihe ennen lopullista sovitusta. Käärmeen adventismioppi on helposti kumottavissa Raamatulla, mutta jos luottaa Ellen G. Whiten sekä Valtakunta meille opin kannattajiin, niin mikään todistelu ei riitä.

    Usko käärmeen sanan auktoriteettiin enemmän kuin Raamatun ilmoitukseen liittyy jakeeseen, jota äärikarismaattisuuden tärkeimpiin opettajiin kuuluva Bill Johnsonin selittää auki kirjassaan Maan päällä niin kuin taivaassa, ja täsmälleen samoin perustein kuin okkultisti Ellen G. White:

    Käärmeen hallintavaltaopin avainjae kuuluu: ja sanoi hänelle (saatana): ”Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon.” (Luuk.4:6)

    Mitä Johnson selittää teoksensa sivulla 30:”Huomaa, että saatana sanoi: ”sillä minun haltuuni sen on annettu”. Saatana ei kyennyt varastamaan sitä. Se luovutettiin hänelle, kun Aatami hylkäsi Jumalan käskyn. Saatana ikään kuin sanoi Jeesukselle: ”Minä tiedän, mitä tarkoitusta varten sinä tulit, ja sinä taas tiedät, mitä minä tahdon. Ylistä minua, niin annan sinulle avaimet takaisin.”

    Johnson uskoo saatanaa, koska levittää käärmeen hallintavaltaoppia, joka on synonyymi tavoitteelle Valtakunta meille. Saatanalla ei ole mitään avaimia eikä ole koskaan ollut. Johnson nielee valheen, kuin kala matosyötin, kuten Eeva uskoi käärmettä paratiisissa. Saatanan sana sillä ”minun haltuuni sen on annettu” on valheen isän väite, jota Jeesus ei kiellä, koskaan valehtelijoiden kanssa on turha väitellä. Saatanan väitteiden paikkansa pitävyyttä pitää tarkastella Raamatun ilmoituksen pohjalta. Toisekseen Jeesuksen valta on paljon enemmän kuin pelkkä maallinen valta, koska se on valtaa yli kaiken niin maassa kuin taivaassa. Siten perkeleen lupaus on tyhjän tarjoamista hänelle, joka omistaa kaiken.

    ”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Mat.11:27)

    Bill Johnson ei usko Jeesusta, vaan saatanaa. Vastakohta Jeesuksen ilmoitukselle omilleen onkin käärmeen ilmoitus salaisuuksistaan ja suunnitelmistaan niille, jotka se valitsee työnsä täyttäjiksi.

    Seuraava argumentti käärmeen valtakunnan levittäjiltä kuuluu, että vanhan liiton aikana käärmeellä ainakin oli valta planeetta Maassa. Sekin väite on helppo kumota yhdellä jakeella:

    ”Ja nyt minä annan kaikki nämä maat Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, palvelijani, käsiin, ja myöskin metsän eläimet minä annan hänelle, palvelemaan häntä.” (Jer.27:6)

    Jumalalla on valta luomakunnassaan, niin ihmisiin kuin eläimiin. Lisäksi on hyvä muistaa, että käärme pyysi Jumalalta lupaa koetella Jobin uskoa, minkä sai, koska Herra luotti palvelijaansa Jobiin. Käärmeellä ei ole valtaa yhteenkään ihmiseen, ellei ihminen sitä anna.

    Saatanan hallintavaltaoppi, valtakuntateologia, valuu pyramidin huipulta Ellen Whiten sekä ajankohtaisena ilmiönä HR liikkeen päällikön Bill Johnsonin ja Cal Piercen kautta lattialle, Suomeen asti.

    Ellen White näyssään valtakuntateologian perusteet: ”Saatana istuu Jumalan valtaistuimella…” Kirjassaan Patriarkat ja Profeetat White syventää näkynsä perustaa: ”Jumalan edustajana hänet (ihminen) asetettiin vallitsemaan alempia luotuja. ( s. 24) Ei vain ihminen vaan myös maa oli synnin tähden joutunut paholaisen valtaan…. Tultuaan luoduksi Aadam sai maan hallintaansa. Mutta langettuaan kiusaukseen hän joutui saatanan valtaan… Kun ihmisestä tuli saatanan vanki, menetti hän valtansa voittajalleen. Näin saatanasta tuli ’tämän maailman jumala’. Hän on anastanut itselleen maan herruuden, mikä alkuaan annettiin Aadamille.” (s. 47)

    Adventistien sivuilta todisteeksi, että he pitävät kiinni Whiten opeista: ”Vieteltyään esi-isämme syntiin Saatana salakavalasti riisti heiltä oikeuden maapallon hallintaan.”

    Bill Johnson levittäen Whiten okkultismia karismaattisuuteen: ”Yhden teon kautta ihmiskunta joutui Pahan haltuun ja sen orjaksi.”

    Healing Roomsin ylipäällikkö ja Johnsonin oppien takuumies Cal Pierce: ”Jumala oli antanut maan Aadamin ja Eevan hallintaan, mutta kun he lankesivat, he eivät suinkaan menettäneet taivasta, vaan hallintavaltansa maahan. Hallinta joutui paholaiselle, joka voitti ihmisen valtaansa.”

    Ari Puonti, joka istuu HR:n Suomen osaston hallituksessa (kun kirjoitin artikkelin) ja on Helsinki Vineyard seurakunnan pastori: ”Me olemme samanlaisessa tilanteessa. Jumala on luonut maailman, mutta Aadamin ja Eevan lankeemus antoi saatanalle vallan maailman miehittämiseen. Nyt saatana hallitsee sitä nyt vieraana sortovaltana kuten natsit hallitsivat Eurooppaa toisen maailmansodan aikana.”

    Susanne ja Markku Laitinen, HR:n Suomen vetäjät Lahden HR:n koulutustilaisuudessa Joutjärven seurakauntasalissa (Joutjärven seurakunta oli pahasti vajonnut karismaattisuuden viettelyksiin ja antoi tilaa kaatajille, kuten Pirkko Jalovaara) : ”Jumalan siunaus poistui ja ihminen joutui saatanan hallintavaltaan.”

    Kaiken huipuksi Ellen White näkyjensä perusteella kieltää, että ihmiskunnan sovitus olisi tapahtunut Golgatan ristillä täydellisesti ja lopullisesti. Sovitus on Whiten mielestä vielä kesken. Miksi näin? Jotta saataisiin käärme lopulliseksi sovittajaksi ja siten mitätöitäisiin risti totaalisesti. Antikristillinen päämäärä on luettavissa Whiten kirjoista,

    Ellen G. White suuresta sovituspäivästä:

    ”Pyhäkön ovella hän laski molemmat kätensä elävän kauriin pään päälle ja tunnisti siinä ”kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä syntejä tahansa” ja pani ”ne kauriin pään päälle”. Ja kun kauris nämä synnit kantavana lähetettiin pois, niiden katsottiin sen mukana ikuisesti erotetuksi kansasta.”

    Whiten opissa synnit pois kantava kauris on esikuva saatanasta, todellisesta ja lopullisesta sovittajasta, kuten White selittää: ”syntikauris kuvasi saatanaa”.

    Ja jotta päästään Whiten henkioppaiden päämäärään, pitää Jeesuksen veren merkitys mitätöidä adventismissa:

    ”Joskin Kristuksen veren tuli vapauttaa syntinen lain tuomiosta, se ei kuitenkaan tyystin poistanut syntiä, vaan tämä pysyi muistiin merkittynä pyhäkössä lopulliseen sovitukseen saakka.”

    Lopullinen sovitus adventismissa tarkoittaa, että luomakunta odottaa saatanan sovitustyön valmistumista. Näin sovitus riistetään teologisesti Jeesukselta ja mitätöidään ristin täytetty työ, siirretään käärmeen täytettäväksi

    White jatkaa: ”Koska saatana on synnin alkuunpanija ja suoranainen yllyttäjä kaikkiin niihin synteihin, jotka aiheuttivat Jumalan Pojan kuoleman, vaatii oikeudenmukaisuus, että saatanan on kärsittävä lopullinen rangaistus. Kun Kristus lopullisesti lunastaa ihmiset ja puhdistaa kaikkeuden synnistä, päättyy tämä toiminta siihen, että synti poistetaan taivaallisesta pyhäköstä, ja nämä synnit sälytetään saatanalle, joka näin joutuu kantamaan niiden lopullisen rangaistuksen.”

    Sovitus saa Raamatun vastaisen antimääritelmän Whiteltä:

    ”Tästä vertauskuvallisesta palveluksesta voi oppia tärkeitä sovitusta koskevia totuuksia. Syntisten asemasta otettiin vastaan sijainen, mutta uhrieläimen veri ei pessyt pois syntiä.”

    Sovituksen loppuhuipennus on siis vasta luomakunnan edessä, kun saatana ottaa Jeesuksen selästä ristin kantaakseen suorittaakseen lopullisen sovituksen.

    White: ”syntikauris kuvasi saatanaa, synnin alkuunpanijaa, jonka päälle vilpittömästi katuvien ihmisten synnit lopuksi pannaan.”

    Syntejä ei Whiten mukaan laitettu Jeesuksen päälle ristillä, joten mitään lopullista sovitustakaan ei siten ole voinut tapahtua. Mutta koska Raamatun mukaan käärmeen pää on murskattu, niin sen ainoa mahdollisuus jatkaa on riistää ristin sovitus ihmiskunnan tietoisuudesta, mikä tarkoittaa kristikunnan kautta levitettävää kahlittua evankeliumia. Saatana tietää, ettei se voi väistää tuomiotaan, joten se luo antikristillisen, verettömän uskonnon. Täten käärmeen tulevasta tuomiosta muodostetaan mielikuvien kautta sovitus, saatanallinen petos rististä. Käärme luo imagoa itsestään marttyyrinä, ihmiskunnan syntien tähden kuolemaan tuomitusta, jonka esikuva on syntikauris.

    Perkeleen oppiin on sisään rakennettu syytös Jumalan luomistyötä kohtaan, aivan sama huuto, minkä ihmiset nostavat taivaaseen: ”Teit minut tällaiseksi ja siksi teen ohjelmoituja tekojasi, katsele kuvaasi, jonka loit”. Käärme rakentaa tuomiostaan ristin kaltaisen sovitustyön, luomakunnan vapauttamiseksi synnistä. Siten käärme olisi enemmän kuin Jeesus. ”Se on täytetty” mitätöitäisiin valheeksi, mutta käärmeen sana lopulliseksi totuudeksi.

    Käärme on todella valheen isä. Kristikunnan eksyttäneen illuusion taustalla on käärmeen utopia tehdä itsestään sekä lunastaja että sovittaja, voittaja, marttyyri. Antikristuksen henki oli jo apostolien aikana maailmassa ja se on lähes 2000 vuotta valmistellut tietä käärmeen nousulle Jumalan temppeliin. Käärmeen astuminen Jumalan temppeliin sallitaan, sillä se on osoitus saatanan ja ihmiskunnan tahdon synkretismistä, mutta samalla pahuuden hedelmä kypsyy poimittavaksi, kuten myös rinnalla salatusti kulkeva Jumalan työn hedelmä. Vilja ja luste on valmis leikattavaksi, mutta siinä vaiheessa ihmiset ovat naamionsa paljastaneet eikä paluuta enää ole.

    Kun ymmärtää, miksi kristikunta on massiivisen petoksen orja, seuraava jae saa syvyyttä:

    ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” (Ef.6:12)

    Ihmiset ovat syntiin lankeemuksesta lähtien mielistyneet käärmeen lupaukseen ”te tulette niinkuin Jumala”. Käärmeellä ei olisi mitään osuutta ihmiseen, elleivät he vapaan tahtonsa halusta tavoittelisi samaa asemaa kuin mitä käärme tavoittelee – olla niin kuin jumala.

    Lisää valtakuntateologian perusteista.

    Ellen G. Whiten kirjasta Patriarkat ja Profeetat:

    ”Hän (Luoja) täytti maan ja taivaat valtansa ihmeillä. Ja kun hän sitten halusi kruunata suurenmoiset luomistekonsa ja asettaa kauniin maan keskelle sen ”hoitajan ja hallitsijan”, ei hän voinut olla luomatta olentoa, joka oli hänelle elämän antaneen käden arvoinen. … Tässä siis Jumala antoi hallintavallan ihmiselle. Jumalan edustajana hänet asetettiin vallitsemaan alempia luotuja.” (PP s. 24)

    Valta siirtyi Whiten, kuten HR-opin mukaan toisiin käsiin syntiinlankeemuksessa:

    ”Ei vain ihminen vaan myös maa oli synnin tähden joutunut paholaisen valtaan ja saataisiin lunastussuunnitelman avulla palautetuksi entiselleen. Tultuaan luoduksi Aadam sai maan hallintaansa. Mutta langettuaan kiusaukseen hän joutui saatanan valtaan; ’sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on’ (2Piet 2:19). Kun ihmisestä tuli saatanan vanki, ”menetti hän valtansa voittajalleen”. Näin saatanasta tuli ’tämän maailman jumala’ (2Kor 4:4). Hän on anastanut itselleen maan herruuden, mikä alkuaan annettiin Aadamille. Mutta maksamalla uhrillaan syntivelan Kristus ei ainoastaan lunastaisi ihmistä, vaan myös saisi takaisin hänen menettämänsä herruuden. Kaiken, minkä ensimmäinen Aadam menetti, palauttaa toinen ennalleen.” (PP s. 47)

    ”Kun saatana karkotettiin taivaasta, hän päätti tehdä maan valtakunnakseen. Kiusattuaan Aadamia ja Eevaa ja voitettuaan heidät hän arveli saaneensa tämän maailman haltuunsa, ’sillä’, hän sanoi, ’he ovat valinneet minut hallitsijakseen’. Hän väitti, ettei syntiselle annettaisi anteeksi. Siksi langennut ihmiskunta oli oikeutetusti hänen alamaisensa ja maailma oli hänen.” (PP s. 50)

    ”Langettuaan syntiin ihminen joutui hänen vangikseen, ja myös ihmisen valtakunnan sai pääkapinallinen petoksella haltuunsa. Nyt näytti saatanan olevan mahdollista perustaa oma itsenäinen valtakuntansa, joka olisi riippumaton Jumalan ja hänen Poikansa arvovallasta. Mutta pelastussuunnitelma teki ihmiselle jälleen mahdolliseksi pääsyn sopusointuun Jumalan kanssa.”(PP s. 310)

    Nöyryydestä

    Koska Ellen Whiten persoonaan liittyi nöyryys, niin nöyryyttä on hyvä tarkastella karismaattisena vaikutusmekanismina. Aiheeseen liittyen on mielenkiintoista kysyä, kuka kristitty pystyy ulkoisesti samaan kuin dalai lama? Yrittäjiä riittää, heistä tunnetuimpia olivat Ellen White ja käärmeensiemen opin levittäjä William Branham. Heidän kerrotaan olleen vaatimattomia ja nöyriä ulkoiselta olemukseltaan ja sisäisesti varmaan pääsivät samaan tulokseen kuin dalai lama. Käärme pystyy ihmisen sielussa tuottamaan kasvutuloksia, jotka auttavat sitä päämäärän tavoittelussa.

    Monet uskoivat Whiteä ja Branhamia juuri siksi, ettei nöyrää olemusta voi olla kuin Jumalan käyttämillä ihmisillä, Jumalan kenraaleilla, kuten äärikarismaattisuus kutsuu silmäntekeviä. Kuten White, myös Branham sai enkeli-ilmestyksiä kertoen avoimesti, miten enkeli teki asioita hänen puolestaan. Mielenkiintoisiksi enkeli-ilmestykset tekee tieto, että mormonismi ja islam ovat myös syntyneet enkelien ilmoitusten kautta.

    Ellen White oli aikalaisten silmissä mitä nöyrin ja vaatimattomin. Kuulijat liikuttuivat hänen puheistaan ja olemuksestaan. Kun White kertoi nähneensä Jeesukseksi kutsumansa hahmon katsomassa avoimeen liitonarkkiin, niin kuulijat eivät voineet olla uskomatta.

    Nöyryys, joka näkyy ihmisessä, on pelottavaa, koska se todellisuudessa on ihmislihan pöyhkeilyä, vaikka jotkut pitävätkin sitä kristillisen kasvun merkkinä, lähtien seuraamaan eksyttäjien ulkoista habitusta. Raamattu varoittaa Whiten kaltaisissa ilmenevästä nöyryydestä, sillä ilmiö on ikivanha:

    Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama. (Kol.2:18)

    Sapatti on niin tärkeässä osassa adventismissa, että se määrittelee pelastuksen. Adventistit pelastuvat noudattamalla tiukasti sapattia.

    HR:n oppi-isän Bill Johnsonin kirjamainos:

    https://www.kristillinenkirjakauppa.fi/tuote/maan-paalla-niin-kuin-taivaassa-bill-johnson/

    Kirjaa ei löydy enää HR:n sivuilta. Multa löytyy yksi. Ostin sen Joutjärven seurakunnan ponssaamasta koulutustilaisuudesta. Paikalla kävi myös silloinen Joutjärven seurakunnan kirkkoherra, joka piti avoimia ovia kaatamiskarismaattisuudelle. Jonkun sanan vaihdoin hänen kanssaan ja kerroin tulleeni tekemään juttua siitä, mitä HR edustaa. Häipyi nopeasti paikalta. Olisi kannattanut jäädä koulutuksen loppuun asti. Olisi nähnyt, miten osallistujia kaadettiin selälleen lattialle, missä sätkivät kuin käärmeen piston saaneet.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Tapio: ”Menetelmä toimii enemmän kuin hyvin.”

      Niin. Kyllä tuon mittaisilla kommenteilla saadaan keskustelu sinun alkuperäisestä otsikostasi tehokkaasti vaimenemaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Liittyy samaan asiaan sopivasti 🙂 Ehkä siitä joskus myöhemmin. Kootaan tuokin yhdeksi, vaikka se näyttää erilliseltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Rauli: ”Muuten: Juudas Iskariotin seuraaja valittiin arpomalla. Olisikohan tuossa arvonnassa kuitenkin ollut hiukan ylhäältä tulevaa ohjausta?”

    En ymmärrä, miten voisi olla? Opetuslapset matkivat sellaista, mikä ei ollut enää mahdollista. Kannattaa lukea, mitä Vt kertoo arpomisesta. Siten Jumalan valinta, joka perustui arpomiseen, ei tarkoittanut lottoarvontaa. Arpomisessa on kompa, mutta en selitä Paavalin ajatusta, niin kuin sen ymmärrän, oikein tai väärin, vaan ymmärtäminen kuuluu niin ennen kuin tänä aikana lukijalle. Paavali ei tuonut sinänsä esiin mitään uutta teologiaa, vaan selvitti Vt:n esikuvien merkitystä, joista yksi on arpominen. Yhden sanan taakse on kätketty mittaamattoman suuri salaisuus.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Seppälä sanoo:

      Rauli: ”Juudas Iskariot kuului jonkin aikaa siihen ”ennen maailman perustamista” valittuun ryhmään. Tähän viitaten Jeesus sanoi ensimmäisille seuraajilleen: ”Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.”(Lu22:28) Juudas Iskariot oli siis ehdolla hallitustehtävään, joka Raamatun mukaan kestää 1000 vuotta.(Ilm20:6)”

      Edelleenkin on luettavissa että sovitat Tapion otsikkoon Ef. 1:11 144000 eri kansoista koottua voideltujen ryhmää. Sinulle on annettu runsaasti ongelmia tuon joukon olemassaoloa vastaan. Jospa edes nämä kaksi aluksi selittäisit pois alta? Miksi voidellut laskeutuu alas taivaasta? ”Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota” (Ilm. 21:2).

      Miksi Paavali puhuu vankasta perustuksesta jos kyseessä voidellut. Jos kaupunki todella tarkoittaa 144000 voideltua niin Paavali teksti tulee tulee kummalliseksi kun hän kuuluu järjetösi mukaan samaan ryhmään? ”Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt” (Hepr. 11:10)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Minut on valittu olemaan ei- Juudasvihamielinen ja ei-antisemitisti. Juudasta on paneteltu jo enempi, kuin mikään oikeamielisyys sietää. Ja Juudaksen vaikutuksesta koko kansaa.

    Jeesushan sanoo: ” Minä itse anna henkeni, ei kukaan sitä minulta ota. Minulla on valta antaa se, ja ottaa se taas takaisin. Se vallan minä olen isältäni saanut. ” Jeesus puhuu poismenostaa jo paljon aikaisemmin, ja vielä lähettää Juudaksen matkaan, mutta jälkeenpäin syyttää kavalluksesta. Tosi kiero temppu.

    Tosin, tuon on jo aikaisemmin sanonut Apollonios Tyanalainen, mutta väliäpä sillä, on se laitettu myös Jeesuksen suuhun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    • Pa
    • K
    • Mi
    • J
    • Ih
    • C

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    • L
    • S
    • Ki
    • G
    • Roomalaiskirje
    • H
    • U

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit

    • S
    • L
    • Ki
    • L
    • Van
    • Per
    • V