Pakko kirjoittaa.
”Olen hartaasti halunnut teille kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme ja nyt tunsin, että minun oli pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka on pyhille kertakaikkisesti annettu.”
Tuo Jaakobin veljen kokemus on rohkaisemassa meitä iloitsemaan siitä ihmeellisestä pelastuksesta, johon Jumala on meidät kutsunut. Kutsuessaan Hän on samalla ilmaisut meille suuret salaisuutensa, jotka on olleet kätkettyinä Kristukseen ja Hänen seuraamiseensa.
En voi lakata ihmettelemästä sitä suurta viisautta, jota Jumala on osoittanut siinä, että Hän on tehnyt kaiken sellaisella tavalla, että nuo salaisuudet on käsittämättömiä, niille, jotka omasta mielestään ovat viisaita ja ymmärtäväisiä.
Siitäkin huolimatta, että ne asiat on kaikkien tarkasteltavana. Ikään kuin ne olisivat mukamas kaikkien tiedossa. Joten yksikään omaan viisauteensa ja järkevyyteensä luottava ei koskaan kykene pääsemään selville näistä salaisuuksista.
Mitä väliä sillä on, jos nuo fiksut tyypit pitävät uskoamme hullutuksena. Sitähän se tietenkin on heille, mutta vain siinä valossa minkä he kykenevät saamaan aikaan. He kun koettavat valaista tietään valaisimilla, joissa ei ole sitä valoa, joka loistaa Kristuksen kasvoista.
Sitä vastoin me, joita he pitävät mielettöminä, niin me saamme nähdä päivittäin sen miten Jumala on kanssamme kaikessa. Hän on luvannut johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Niinpä onkin sitten merkillistä, miten johdatus myös toteutuu. Jopa sekin lupaus, että kakki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.
Jumalalla kun ei ole minuuttisuunnitelmia varallemme, vaan sekunti suunnitelmat. Monet asiat tapahtuvat juuri oikealla sekunnilla ja paikoissa. Niinpä uskovan on hyvin turvallista kulkea elämänsä matkaa. Hänellä on mitä hienoimmat suunnitelmat valmiina. Saamme hypätä vain niihin mukaan.
Sen sijaan monet, jotka eivät halua ottaa evankeliumin lupauksia sydämeensä ja avata sitä Vapahtajalle eivät näe muuta, kuin sattumia, eivätkä mitään suunnitelmallisuutta.
Pekka siis edelleenkään et vastaa, voiko rakastaa ja lyödä yhtäaikaa lähimmäistään?
Pekka luonnollinen ihminen ei sitä voi ymmärtää, Jeesuksen pitää parantaa paatunut sydän ennenkuin ymmärtää mitä tai Kuka on rakkaus.
Ihminen itsessään lulee olevansa viisas ja ymmärtäväinen mutta ei näe että on ylpeä ja nöytymätön Jumalan edessä, luulee tietävänsä paremmin kuin Jumala, ylpeitä Jumala vihaa ja nöyrille antaa armon.
Jaak. 4:10
Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
1. Piet. 5:6
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
Eipä taida sitä Arikaan ymmärtää. Sen vain voimme tietää miten rakkaus ilmenee, mutta tyhjentävästi määritellä rakkautta ei voi edes Ari.
Pekka Jumala on Rakkaus ja Hän antaa rakkautensa Pyhä Hengen kauttaa niille jotka uskovat.
Et vieläkään vastannut, vaikka nyt sanot tietäväsi miten rakkaus ilmenee, voiko rakastaa ja lyödä lähimmäistä yhtä aikaa?
Miksi Ari kysyt tuota. Mihin sillä kysymykselläsi pyrit? En mitenkään voi vastata sinulle noihin muihinkaan kysymyksiisi, kun en tiedä mitä niillä ajat takaa. Onko tarkoituksesi taas vain lytätä ?
Olet tehnyt niin jatkuvasti, joten en tiedä mitä vastata sinun kysymyksiisi ja miksi.
Pekka antaako Jumala lapsilleen epämääräistä ymmärrystä vai Pyhän Hengen kautta tarkan ymmärryksen?
Siis kun rakastaa niin ei tee mitään pahaa lähimmäiselle, tästä on esimerkkinä ensin Jeesus ja sitten opetuslapset, Paavali jne…
Tämä rakkaus ohjaa uskovan elämää.
Niinpä se on. Hänen rakkautensa. Ei meidän. Siitäkö johtunee tuo meidän olematon kykymme rakastaa.
Meistä on turha sitä rakkautta edes odottaa. On sitten eri asia, jos jossain tilanteessa Jumala meissä jotain rakkautta vaikuttaa. Se ei kuitenkaan lähde meistä. Me olemme vain savea ja savi ei rakastamaan kykene. Jos kykenisi, niin se näkyisi ystävällisyytenä, lempeytenä, hyväsydämisyytenä, lämpimänä veljesrakkautena. rohkaisisimme toisiamme kaikkiin hyviin tekoihin ja kannustaisimme yhä parempaan.
Semmoista en paljoakaan ole havainnut täällä. Täällä me kilpailemme vain siitä, kuka on enemmän oikeassa. Rakkaudellisuutta ei näy eikä kuulu.
Naulankantaan Pekka, me kilpailemme usein lihallisen mielen vallassa, vaikka olemme uskovia ja kuitenkin Raamatussa kyse on uskon koetuksesta ja uskon säilyttämisestä. Palataan blogin ensimmäiseen lauseeseen:
”Olen hartaasti halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme ja nyt tunsin, että minun oli pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka on pyhille kertakaikkisesti annettu.”
Kysymys on taistelusta, että säilyttäisimme uskon loppuun asti ja pääsisimme perille!
Kyse ei siis ole siitä miten hyviä ja erinomaisia Kristittyjä meistä tulee, vaan siitä, että säilytämme sen, mikä meille on annettu… Moni kuvittelee, että uskosta luopuminen on jotain sellaista, missä ihminen yhtäkkiä kieltää Jumalan ja lopettaa uskomisen, ei, vaan kyse on siitä, että meidän usko maallistuu ja sulaa yhteen maailman hengen kanssa ja pikkuhiljaa ajattelemme, ettei ole niin väliä, mitä Raamatussa sanotaan,
kunhan vain rakastamme.
Ihmisestä tulee hiljalleen humanisti ja usko, joka kerran oli väkevä ja pysyi Sanassa, hiipui maailman mielenmukaiseksi. Onko meidän Rakkaalle Kirkolle myös hiljalleen
käymässä näin? Minkä uskon puolesta Kirkko taistelee?
Paavali sanoo: ”Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä.” (1.Tim.6:12). Emme siis siitä kilpaille, kuka meistä on paras kristitty, vaan siitä, että uskomme säilyisi loppuun asti ja me pääsisimme perille Taivaaseen.
Oikea uskon kilvoitus on taistella harhaoppeja vastaan totuuden puolesta ja tätä emme voi tehdä, jos katseemme on omassa uskon elämässä, Kristuksen sijaan, sillä sillon olemme tehneet itsestämme epäjumalan.