”Olet minulle uskon sisar, oletpa mitä mieltä tahansa”

Meillä on kristikuntana vielä toivoa. Näin minut sai ajattelemaan eräs Lähetyshiippakuntaan (Luther-säätiöön) nyttemmin kiinnittynyt Facebook-ystäväni.

Osallistuin tämän miehen seinällä keskusteluun linkistä ”Eroa arkkipiispa Mäkinen”. Edustin keskustelussa kait ainoana sitä kantaa, että meillä on mielestäni viisas ja Raamatun hengelle syvästi uskollinen arkkipiispa. Muiden keskustelijoiden mielestä arkkipiispan tulisi erota, koska hänen näkemyksensä samaa sukupuolta olevien avio-oikeudesta eroaa kirkon virallisesta kannasta ja Raamatun totuuksista. Ilmassa oli aitoa pelkoa siitä, mihin kirkkomme on menossa.

Pyrin ilmaisemaan itseäni rauhallisesti, mutta silti joku koki minun jyräävän ja laittavan luita kurkkuun. Säikähdin ja pahoittelin, koska  ajattelen niin, että kenelläkään ei ole täydellistä ymmärrystä Jumalasta ja totuudesta – ei totisetsi myöskään minulla. Ihmisen ymmärrys on aina rajallinen. Minulla on asioista omat vahvat mielipiteeni, jotka perustuvat omaan vajavaiseen ymmärrykseeni. En silti koskaan ajattele automaattisesti olevani oikeassa – saati ainoana tai ikuisesti oikeassa – yhtään missään asiassa. Voin vain lausua ääneen niitä ajatuksia, joita historiaan ja teologiaan ja Raamattuun tutustuminen, oma sydän ja omatunto sekä omat elämänkokemukseni ovat muovanneet.

Minulle keskustelu tarkoittaa sitä, että jokainen saa vapaasti lausua ääneen erilaisia ajatuksiaan ja mielipiteitään – ja sitten niitä voi vapaasti kommentoida. Olen ollut erityisen iloinen tästä fb-ystävyydestä siksi, ettei omasta ystäväpiiristäni tulisi liian samanmielinen. On kiinnostavaa kuulla eriäviä mielipiteitä, on hyvä pysyä kärryillä toisin ajattelevien mietteistä. Olen hyvin herkkä kaikille väitteille siitä, että jyrään – koska vastustan jyräämistä niin vahvasti. Haluan tutkia itseäni tarkasti tässä asiassa.

Lähetyshiippakunnan miehen yksityisviesti kirkasti päiväni: ”Moi, älä ole pahoillasi kommenteista. Kristillisessä rakkaudessa olet minulle uskon sisar, vaikka olisit mitä mieltä tahansa.” Pystyin vastaamaan täydestä sydämestäni: Kiitos samoin, olet minulle veli Kristuksessa! Edustamme teologisissa näkemyksissämme (ja myös herätysliiketaustojemme puolesta) jopa jonkinlaisia äärilaitoja. Olemme todella monista uskonelämää sivuavista teemoista aivan eri mieltä. Minä kannatan lämpimästi ja vakaumuksellisesti naispappeutta ja sukupuolineutraalia avioliittolakia, joita hän vastustaa yhtä vakaumuksellisesti – ja erottavien ajatusten listaa voisi epäilemättä jatkaa edelleen ja pitkälle. Silti: Me olemme toisillemme sisar ja veli Kristuksessa. Minusta tässä on jotakin hirveän totta, oikeaa, hyvää ja pyhää. 

Olen myös ollut hämmentynyt siitä, että ihmiset toivovat edelleen kirkolta yhtenäistä yhden totuuden viestiä kuumiin yhteiskunnallisiin ja eettisiin arvokysymyksiin. Emme me elä enää keskusjohtoista aikaa, jolloin joku sanelee, mitä kukakin saa mistäkin asiasta lausua, Luojalle kiitos! Minusta on vain hyvä asia, että eri piispat ja arkkipiispa ja kansliapäällikkö ja muut kirkon johtavissa asemissa olevat henkilöt ovat omilla äänillään, omana itsenään ottaneet esiin julkisuudessa eri näkökulmia – ja ilmaisseet jopa vastakkaisia mielipiteitä – liittyen esimerkiksi tähän avioliittolakikeskusteluun. Juuri tämä antaa toden ja rehellisen kuvan rakkaasta kansankirkostamme: sen sisällä on todella monenlaisia näkemyksiä asiasta kuin asiasta. Sen sisällä on monta totuutta. Sen sisällä on lupa keskustella avoimesti, lupa sanoa ääneen ajatuksiaan, lupa olla eri mieltä.

Minä edelleen vain toivon, että kaikilla (ja tällaisena liberaalina koen tarvetta painottaa: myös konservatiiveilla ja jopa erittäin konservatiiveilla) olisi tilaa olla, elää ja hengittää rakkaassa kansankirkossamme. Itselleni tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset eivät ole mielipidekysymyksiä ja siksi olen edustanut hyvin yksiselitteistä myönteistä kantaa mitä tulee aloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Silti haluan ymmärtää, että joillekin tässäkin asiassa on kyse uskonopista eikä tasa-arvosta ollenkaan. Toivon, etten tällä näkemykselläni loukkaa ainoankaan homoseksuaalin tunteita. Iloni rinnallanne on vilpitön ja minun uskoani ei uhkaisi millään tavalla sekään, että kirkko vihkisi homopareja. Silti ajattelen, että tämän asian toisin näkevillä on oikeus myös olla omana itsenään osa samaa kirkkoa. Tämä on vaikeaa ja skitsofreenistakin kenties, mutta mielestäni ainoa mahdollisuus: Kristuksessa me ihan kaikki kristityt olemme yhtä.